Hedelmäpuut - Näin onnistut

Hedelmäpuut - Näin onnistut

Hedelmäpuut kuuluvat puutarhaan. Nyt niitä kasvatetaan yhä enemmän myös parvekkeilla ja pienillä pihoilla. Valittavissa on useita ihania lajikkeita. Saatavilla on myös nk. perhepuita, eli puita, joissa on useita eri omena- tai päärynälajikkeita.

Käyttö

Hedelmäpuut tuottavat hedelmiä kesällä ja syksyllä, ja kukkivat kauniisti alkukesästä, jolloin ne tarjoavat ravintoa kimalaisille ja mehiläisille. Hedelmäpuut kasvavat yleensä suuriksi, mutta on olemassa myös heikkokasvuisia ja kääpiölajeja, jotka sopivat terassille ja parvekkeelle.

Kasvupaikka

Hedelmäpuut viihtyvät aurinkoisessa ja lämpimässä paikassa, jotta hedelmistä tulee makeita ja ne kypsyvät nopeammin. Persikat ja aprikoosit kannattaa sijoittaa tyynelle ja lämpimälle eteläseinustalle, jotta ne kehittyvät parhaalla tavalla.

Istutus

Käytä luonnonlannoitettua istutusmultaa ja kaiva kuoppa, jossa sekoitat istutusmullan ja olemassa olevan mullan. Kastele sekä kuoppa että juuripaakku kunnolla ennen istutusta. Sijoita puu niin, että jalontamiskohta (rungossa oleva paakku) jää maanpinnan yläpuolelle. Täytä kuoppa mullalla ja kastele. Aseta puun ympärille yksi tai useampi seiväs ja sido kiinni nauhalla. Seipäät tukevat puuta ensimmäisten vuosien ajan, ja puu pystyy juurtumaan hyvin. 

Useimpien hedelmäpuiden istutusetäisyys on n. 3 metriä.

Hoito

Kastele runsaasti alussa. Käytä mielellään kuorikatetta puun ympärillä, jotta estät kuivumisen ja rikkaruohojen kasvun. Kastele kuivina kausina enemmän, erityisesti ensimmäisinä vuosina.

Nuoret omenapuut eivät tarvitse kovin paljon ravinteita. Muista kuitenkin poistaa rikkaruohot ja nurmikko rungon läheltä, jotta ne eivät vie puun ravinteita. Paranna maata keväällä lehmänlannalla täydennä Berner Garden -lannoitteella keväällä ja kesällä.

Pölytys

Jotta hedelmäpuut tuottaisivat paljon hienoja hedelmiä, ne tarvitsevat toisen lajikkeen pölytystä. Omakotitaloalueella tämä ei yleensä ole ongelma. Jos asut kaukana muusta asutuksesta, kannattaa istuttaa eri lajikkeita, jotka pölyttävät toisensa puutarhassa.