Kasvivalaisin – vinkit ja ohjeet

Oletko sinäkin huomannut, että huonekasvisi tiputtavat lehtiään ja näyttävät hieman väsähtäneiltä talvella? Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että auringonvaloa on vähemmän. Kasvivalaisimien avulla sekä kylvökset että ruukkukasvit saavat kaipaamaansa lisävaloa, mikä lisää niiden hyvinvointia ympäri vuoden.

Kasvivalaisin – vinkit ja ohjeet

Valo on kasvien energialähde ja tärkein asia, mitä voimme kasveillemme antaa. Sitä mukaan kun kiinnostus viherkasveja ja istuttamista kohtaan kasvaa, kasvaa myös kasvivalaisimien valikoima. Tarjolla on paljon energiaa säästäviä vaihtoehtoja. Valaisinvalikoimissa on erilaisia vaihtoehtoja esimerkiksi keittiöön ja muihin tiloihin, kuten kellariin ja autotalliin, jotka voivat sopia taimien esikasvatukseen.

Katso kaikki kasvivalaisimet

Useimmissa kasvivalaisimissa on nykyään LED-lamput (Light Emitting Diode), jotka ovat sekä pitkäikäisiä että kuluttavat vähän energiaa. LED-lamput käyttävät 80-90 prosenttia vähemmän energiaa kuin tavallinen hehku- tai halogeenilamppu. LED-valaisimet ovat yleensä muodoltaan siroja ja vievät vähemmän tilaa.

Valon laatua kuvataan monenlaisilla valaistusterminologiaan kuuluvilla käsitteillä. Luonnollinen päivänvalo sisältää kaikki sateenkaaren värit ja siksi sitä kutsutaan täyden spektrin valoksi. Juuri tätä valoa kasvit tarvitsevat. Mutta valoa kuvataan myös muilla termeillä.

Tässä sinulle opas valon maailmaan

  • Watti on tehon mittayksikkö, esimerkiksi 60 W
  • Kelvin kertoo värilämpötilan, esimerkiksi 4000 K
  • Luksi on valaistusvoimakkuuden mittayksikkö ja kertoo valon määrän jollain tietyllä pinnalla.
  • Lumen on valovirran yksikkö ja kertoo, miten paljon valoa valonlähde tuottaa, esimerkiksi 2 200 lm. Valonlähteen lumen-arvo 100 kertoo, että valoa lankeaa tämän verran neliömetrin kokoiselle alueelle.
  • Mikromooli mittaa valon voimakkuuden sekunnissa, esimerkiksi 200 µmol/s/m².

Watin lisäksi tunnetuimpia termejä ovat varmasti lumen ja luksi, mutta kummastakaan näistä ei oikeastaan ole hyötyä kasvien kanssa. Lumen ja luksi ovat nimittäin mittoja, jotka kertovat, miten silmämme näkevät valoa.

Siksi kasvivalaisimien yhteydessä puhutaan mieluummin mikromoolista. Mikromooli kuvaa lampusta tulevaa valohiukkasten määrää ja osumista pinnalle. Ammattiviljelijöiden perussääntö on, että siemenkylvö tarvitsee valoa noin 200 mikromoolia sekunnissa ja neliömetrillä.

100 watin lampussa valon voimakkuus neliömetrillä on noin 200 mikromoolia. Hyvä muistisääntö onkin 100 wattia per neliömetri. Kasvun kannalta paras lopputulos saadaan pitämällä valaistusta päällä 16 tuntia.

Koristekasvit ja viileässä tilassa talvehtivat kasvit tarvitsevat vähemmän valoa. Lue lisää alta.

Kasveille sopiva valo

Nykyään markkinoilla on melko laaja valikoima erilaisia kasvivalaisimia. Myös edulliset energiatehokkaat lamput soveltuvat kasvivalaisimiksi sekä loisteputket, joissa on valkoinen valo. Molemmat ovat hinta-laatusuhteeltaan hyviä vaihtoehtoja.

Valkoinen valo voidaan karkeasti jakaa lämpimään valkoiseen, neutraaliin valkoiseen ja valkoiseen päivänvaloon. Kaikki valkoiset valot sopivat hyvin kasveille, sillä ne sisältävät kaikki värit. Tavallinen hehkulamppu on ainoa valaistus, mikä ei sovi kasveille. Hehkulamput ovat tehottomia, ne luovuttavat liian paljon lämpöä ja niiden valo ei ole kasvien kannalta hyödyllistä.

Loisteputkivalaisimia on useilla eri pituuksilla. Niiden valo on usein kylmää, sinivalkoista valoa. Jos haluat lämpimämpää ja miellyttävämpää valoa, kannattaa valita loisteputki, jonka kelvin-arvo on 4000. Mitä korkeampi arvo, sitä kylmemmältä valo näyttää.

Sopiva etäisyys

Valaisimen ja kasvien etäisyyden tulee ainakin aluksi olla noin 10-20 cm. Kun kasvit kasvavat korkeammiksi, myös valaistusta tulee nostaa asteittain 50 cm:n etäisyyteen asti. LED-valaistus voi olla lähempänä kasveja ilman, että kasveihin syntyy palovaurioita liian kuumasta lampusta. LED-lamput eivät kuumene samalla tavalla.

Vinkki! Valitsitpa millaisen valaisimen tahansa, on suositeltavaa valita sellainen malli, jonka korkeutta voi säätää.

Valitse oikea valon voimakkuus

  1. Esikasvatuksen valaistus
    Kaikkein eniten valoa tarvitsevat siemenkylvöt sekä vihannesten, mausteiden ja kukkien esikasvatusvaihe ennen varsinaista istutusta. Esikasvatuksessa valoa tarvitaan vähintään 200 mikromoolia tai 100 wattia per neliömetri. Valot kannattaa pitää päällä 14-16 tuntia vuorokaudessa. Noudata vuorokausirytmiä ja sammuta valot yöksi.
     
  2. Sisätilojen koristekasvit
    Jos ruukkukasvisi ovat kauempana ikkunoista, ne saavat yleensä liian vähän valoa talvikaudella ja tarvitsevat lisävaloa valaisimesta. Ruukkukasvit tarvitsevat noin 100 mikromoolia tai 50 wattia per neliömetri 12–14 tunnin ajan vuorokaudessa. Noudata vuorokausirytmiä ja sammuta valot yöksi.
     
  3. Kasvien talvisäilytys
    Talvehtivat kasvit on paras säilyttää viileässä paikassa, kuten vaikka kellarissa. Talvehtivat kasvit tarvitsevat valoa noin 70 mikromoolia tai 30 wattia per neliömetri 8–12 tunnin ajan vuorokaudessa.

Vinkki! Voit käyttää ajastinta, joka muistuttaa, milloin on aika sytyttää ja sammuttaa valot.

Lähteet: Bergstrand, Karl-Johan. 2015. Modern växtbelysning

Katso kaikki kasvivalaisimet

Olet tässä:


Kasvivalaisin LED No.2 85cm 23W

Pituus 85 cm

3499
Lue lisää

Kasvivalaisin Crescendo

Pituus 45 cm, Musta

3299
Lue lisää

Kasvivalaisin LED No.2 60cm 15W

Pituus 60 cm

2999
Lue lisää
Kasvivalaisin LED 16W Apollo
Uutuus

Kasvivalaisin LED 16W Apollo

Korkeus 71 cm, Valkoinen

3999
Lue lisää
Kasvivalaisin LED
Uutuus

Kasvivalaisin LED

Korkeus 19.5 cm, Valkoinen

2499
Lue lisää
Pöytäteline LED valaisimeen
Uutuus

Pöytäteline LED valaisimeen

Korkeus 70 cm, Hopea

2499
Lue lisää
Kasvilamppu riippuvalaisin Saga
Outlet -20%

Kasvilamppu riippuvalaisin Saga

Ø18 cm, Harmaa

3439 4299
Lue lisää

Tarjottimella varustettu kasvivalaisin Asti

Korkeus 51 cm, Valkoinen

3499
Lue lisää

LED-kasvivalaisin

Pituus 45 cm, Valkoinen

5899
Lue lisää
Kasvivalaisin LED 9W Helios
Uutuus

Kasvivalaisin LED 9W Helios

Korkeus 21 cm, Valkoinen

2999
Lue lisää
Ostoskorisi:
Tuotteita
Kokonaissumma:
Kassalle
Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. BEED2CAF-6775-4D50-832D-C19575417F8F 36C1D222-8DE3-499B-89C5-F0ACC4A3840A Created with sketchtool. 3011D877-6B37-4181-ABF0-09D8986DA7C6 Created with sketchtool. Entre Created with Sketch. 68157682-FC5A-4945-89BC-A1A195DC0E74 Created with sketchtool. F4ECEC60-D397-44D2-87E9-2D4AD35A6F11 Created with sketchtool. Icons/Menu/24px/Black Created with Sketch. order sort-alpha-desc Kysy Plantagenilta