Puutarhahortensia 'Forever & Ever'

Hydrangea macrophylla 'Forever & Ever'

29,99

Puutarhahortensia on komeakukkainen, mutta talvenarka pienehkö pensas. Puutarhahortensiaa voidaan kasvattaa kesäkukan tapaan ruukussa.
Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin ja varaston saatavuustietoihin.

Vinkki

Perennat

Istuta perennoja pariton määrä – kolme, viisi, seitsemän tai enemmänkin aina yhtä lajia. Älä sekoita liian montaa lajia keskenään, sillä silloin yleisvaikutelmasta tulee sotkuinen.

Kasvien istutus

Upota taimipaakku kokonaan vesiämpäriin ennen kuin istutat sen. Näin takaat nopean kasvuunlähdön. Muista myös, että sellaisetkin kasvit, jotka kestävät kuivuutta tarvitsevat paljon vettä ensimmäisinä vuosina istutuksen jälkeen. Kastele reilusti, näin juuret kasvavat sivuille ja alas ja kasvistasi tulee vahva.

Käyttö

Puutarhahortensia on komeakukkainen, mutta talvenarka pienehkö pensas. Tämä lajike muodostaa kukkasilmuja sekä uusiin että vanhoihin versoihin, joten kukinta-aika on muita jalohortensioita pidempi. Ne kukkivat myös pohjoisemmissa olosuhteissa muihin jalohortensioihin nähden, koska ne eivät tarvitse edellisen vuoden kasvua kukkiakseen. Vaikka versot paleltuisivat talvella, uudet kirkkaan vihreät versot kasvavat nopeasti ja muodostavat kukkia vielä samana kesänä. Hortensioiden upea ja värikäs kukinta ilahduttaa puutarhassa keskikesästä myöhään syksyyn saakka.