Perhosorkidea Phalaenopsis on helppohoitoinen orkidea, joka kukkii upeasti ja ahkerasti vuodesta toiseen. Se viihtyy valoisassa tai puolivarjoisessa paikassa, eikä pidä suorasta auringonpaisteesta ollenkaan. Perhosorkidean kasvualusta saa olla vuoden ympäri kosteahko, mutta mitkään orkideat eivät siedä kuitenkaan jatkuvaa kosteutta, joten valuta ylimääräinen vesi aina kastelun jälkeen pois. Nuput ovat herkkiä tippumaan, jos kasvi pääsee kuivahtamaan. Lannoita orkidearavinteella muutaman viikon välein vuoden ympäri. Perhosorkidea pitää myös lehtien ja ilmajuurien sumuttamisesta. Kukkavanoja ei kannata leikata kukinnan jälkeen pois. Anna niiden olla niin kauan kuin ne ovat vihreitä, sillä vanhaan kukkavanaan voi tulla uusia kukkia. Istuta uudelleen vain tarpeen tullen.
Orvokämmekkä eli Miltonia on runsaskukkainen ja melko helppohoitoinen orkidea. Sen kukat ovat suuret usein moniväriset ja tuoksuvat. Kukat kestävät useita viikkoja. Orvokämmekkä viihtyy 12-20 asteen lämmössä, puolivarjoisassa paikassa. Kesällä sen voi antaa levätä puutarhassa varjoisassa paikassa. Orvokämmekän kastelussa on oltava tarkkana, sillä se pitää tasaisesta kosteudesta, mutta ei siedä seistä vedessä. Valuta siis ruukku aina kastelujen jälkeen ja anna kasvualustan kuivahtaa hieman kastelujen välissä.
Nystykämmekkä Oncidium on koristeellinen orkidealaji, jolla on pienet kirkkaan keltaiset kukat. Kukkia on runsaasti. Nystykämmekkä viihtyy puolivarjoisesta aurinkoiseen, noin 12-28 asteen lämmössä. Myös nystykämmekän voi kesällä laittaa ulos puutarhaan, puolivarjoiseen paikkaan. Kastele tasaisesti kesällä, anna kuivahtaa kastelujen välillä talvella. Nystykämmekkä on nopeakasvuinen ja se voidaan istuttaa uudelleen muutaman vuoden välein.
Zygopetalum orkidealla on erittäin värikkäät ja pitkään kukkivat kukat. Kukat voivat olla myös tuoksuvia. Zygopetalum sopii huonekasviksi ja se viihtyy 15-25 asteen lämmössä, aurinkoisessa tai puoliaurinkoisessa paikassa. Kastele tasaisesti kesällä, mutta anna kuivahtaa talvella kastelujen välissä. Valuta ylimääräinen vesi kastelun jälkeen pois. Sumuta vain varoen. Se saattaa kukkia mihin aikaan vuodesta tahansa. Zygopetalum orkidealla on mukulavarsi ja uudet kukkavanat kasvavat yhtaikaa uusien versojen kanssa. Kasville on myös ominaista, että sen juuristo on vahva ja näyttää työntyvän ulos ruukusta. Se saattaa myös tiputtaa aika ajoin kaikki lehtensä. Zygopetalum orkidealla ei ole suomenkielistä nimeä.
Kambriaorkidea Vuylstekeara voi kukkia mihin vuodenaikaan tahansa. Uusiin versoihin kehittyy usein kaksi kukkavanaa, joissa voi olla jopa parikymmentä kukkaa. Kukat ovat hyvin värikkäitä. Kambria viihtyy noin 15-22 asteessa, puolivarjoisessa paikassa. Se on tarkka kastelulle, eikä pidä liiasta vedestä. Anna kambrian kuivahtaa kastelujen välillä ja valuta ylimääräinen vesi pois ruukusta kastelun jälkeen. Kambria viihtyy pienessä ruukussa, joten sitä ei turhaan kannata uudelleen istuttaa. Myös kambria viihtyy kesän ulkona suojaisassa ja varjoisassa paikassa puutarhassa.
Kympidi eli Cymbidium on kookas orkidea, joka viihtyy valoisassa paikassa, noin 15-25 asteen lämmössä. Kymidillä on varsimukulat, joista pitkät lehdet ja kukkavanat kasvavat. Kukat ovat erivärisiä, kookkaita, kauniita ja kestävät melko pitkään. Kympidiä kastellaan keväällä ja kesällä kerran viikossa ja se hyötyy myös kasteluveden mukana annetusta orkidearavinteesta. Syksyn tullen kastelua vähennetään ja talvella annetaan noin 4 kuukauden pituinen lepokausi, jolloin kastellaan vain noin 3 viikon välein ja lannoitus lopetetaan. Valoa kympidi tarvitsee lepoaikanakin runsaasti, joten kasvilamppu talvella tarvitaan.
Erilaisten orkideoiden lisäksi Plantagenista löydät orkidearuukut, orkidearavinteet sekä orkideamullan.