Näin onnistut - Kasvien talvisuojaus

Syksyn viimeisiin puutarhatöihin ennen talven tuloa kuuluu kasvien talvisuojaus. On aika asettaa talvisuojat paikalleen kun maa alkaa jäätyä.

Arat koristepensaat, ruusut, köynnökset ja perennat:

Käytä pakkaspeitettä tai talvisuojaturvetta, jonka laitat paikalleen syksyllä maan jäädyttyä ja poistat keväällä roudan sulettua. Voit suojata kasvit myös kunnon kerroksella kuusenhavuja. Köynnökset suojaat pujottelemalla havuja köynnössäleikköön.

 

Havupuut ja –pensaat:

Käytä varjostusverkkoa tai pakkaspeitettä, jonka levität kasvien ylle syksyllä maan jäädyttyä ja poistat keväällä roudan sulettua.Ikivihreät kasvit on syytä suojata kuivattavalta kevätauringolta tammikuussa. Peitä kasvit varjostusverkolla tai juuttikankaalla kauttaaltaan, poista vasta roudan sulettua.

 

Koriste- ja omenapuiden talvisuojaus:

Suojaa puiden rungot hyvissä ajoin ennen lumen tuloa. Muista, että lunta voi tulla paljon ja suojan pitää silti riittää niin korkealle, että esimerkiksi rusakot eivät pääse syömään runkoa sen yli. Laita verkko tarpeeksi kauas rungosta ja tue kunnollisilla tukikepeillä.

 

 Myyrät ja pienjyrsijät:

Käytä tiheäsilmäistä jyrsijäverkkoa ja rungonsuojaa. Paina verkon alareuna tiiviisti maata vasten ja kiinnitä puukepeillä tarvittaessa.

 

Jänikset ja rusakot:

Käytä rungonsuojaa tai jyrsijäverkkoa. Nuoret puut on syytä ympäröidä kokonaan verkolla, sillä rusakot yltävät jopa 1,5 m korkeuteen lumen tultua! Polje lunta matalaksi verkon ympäriltä talvella. Poista verkot vasta, kun luonto alkaa vihertää ja jyrsijöille on muuta syötävää.