Chili

Chili

Latinankielinen nimi: Capsicum

Chili on suosittu ruokapaprika, jota käytetään ruoanlaitossa yleisesti eri puolilla maailmaa. Chilillä ruokaan saa tulista makua. Sitä voi käyttää kokonaisena tai paloina, kuivattuna tai tuoreena.

Kuinka istutan chilin?

Joidenkin viherkasvien ja syötävien kasvien istutus voi olla hankalaa, sillä monelle niistä trooppinen tai säännelty ilmasto on elinehto. Älä kuitenkaan huolestu, jos olet chilin ystävä – sitä on helppo kasvattaa kotona.

Chili on erittäin helppohoitoinen ja vieläpä helposti istutettava kasvi. Tarvitset vain hyviä chilin siemeniä, pieniä, noin 5 x 5 cm:n kokoisia muovisia istutusastioita (kylvölaatikoita), tavallista multaa sekä mielellään kasvilampun, josta chilisi saa lisää elinvoimaa.

Chilin istutusajankohta

Tammikuun loppu on sopiva aika kylvää chilin siemenet. Kylvä jokaiseen mullalla täytettyyn ruukkuun 2–3 siementä. Aseta ruukut mieluiten lämpimään paikkaan kotonasi, kuten lämpöpatterin yläpuolelle. Siemenet eivät tarvitse erityisen paljon valoa ennen itämistä. Yleensä chilit alkavat orastaa parin viikon kuluttua kylvämisestä. Kun kasvien varret pilkottavat, niiden on erittäin tärkeää saada paljon auringon tai kasvilampun valoa.

Chilin siemenet tulee kylvää muutaman senttimetrin verran maanpinnan alapuolelle. Kasvualustan tulee olla aina kostea. Kun taimet ovat noin 15 senttimetrin korkuisia, ne on aika istuttaa uudelleen. Valitse halkaisijaltaan noin 12 cm:n levyisiä ruukkuja.

Kun säät kevään mittaan lämpenevät, voit siirtää ruukut ulos. Lämpötilan on kuitenkin pysyttävä päivin ja öin vähintään 10 asteessa. Paras paikka chileille on kasvihuone, mutta voit suojata kasvit myös kuituliinalla, jos lämpötila laskee nopeasti.

Voiko chiliä lisätä?

Chili on suurenmoinen kasvi, joita janoat takuulla enemmän. Voit ottaa chilistä pistokkaan leikkaamalla oksan pehmeän osan irti. Leikkaa pistokas aina viistoon, noin 45 asteen kulmassa. Poista irti leikatusta oksasta suurimmat lehdet, nuput ja kukat.

Istuta pistokas sitten pieneen, tavallisella mullalla täytettyyn ruukkuun. Istutuksen jälkeen pistokas on hyvä asettaa ruukkuineen lämpimään ja kosteaan paikkaan, kuten kasvihuoneeseen. Uusien lehtien ja juurten kasvaminen voi joskus kestää pitkään, noin 2–10 viikkoa. Kun oksaan alkaa ilmestyä pieniä lehtiä, voit olla varma lisäyksen onnistumisesta.

Tarkista, onko pistokas kasvattanut myös omia juuria. Jos on, voit istuttaa pistokkaasi puutarhamullalla – tai mieluummin vihannesmullalla – täytettyyn ruukkuun. Chiliä tulee kastella huoneenlämpöisellä vedellä. Voit siksi laskea kasteluveden valmiiksi kannuun edellisenä päivänä tai laskea juuri sopivan lämmintä vettä hanasta.

Pidä hyvää huolta chilistäsi – hoito-ohjeet

Chilin viljely on suhteellisen helppoa. Kun olet istuttanut chilin ja saanut sen kasvamaan, se tarvitsee lannoitusta. Voit antaa chilille suunnilleen toukokuun puolivälissä samaa lannoitetta kuin esimerkiksi tomaateille. Anna lannoitetta aluksi vain pieniä määriä.

Samoihin aikoihin, kun aloitat lannoittamisen, on yleensä sopiva aika myös siirtää chilit ulos esimerkiksi parvekkeelle tai puutarhaan. Kevätaurinko voi olla erittäin voimakas: aseta kasvisi siksi mieluiten varjoon, tuulelta suojaisaan paikkaan. Voit myös suojata chilit paremmin kuituliinalla.

Aurinkoisina päivinä on tärkeää huolehtia riittävästä kastelusta, sillä chili juo runsaasti vettä. Toisinaan se voi tarvita kastelua sekä aamulla että illalla – tunnustele kädellä mullan kosteutta.

Sadonkorjuun aika

Chili

Syyhyävätkö sormesi jo sadonkorjuuseen? Voit poimia chilit, kun ne ovat muuttuneet vihreiksi, ja antaa niiden kypsyä keittiössä. On kuitenkin hyvä muistaa, että chilien maku ei kehity yhtä hyvin, jos ne poimitaan raakoina. Toisin sanoen voi olla hyvä malttaa tovi ja antaa chilien kypsyä rauhassa.

Kun chilit ovat kypsiä, voi ensin tuntua mahdottomalta saada koko sato hyödynnetyksi. Voit kuitenkin kuivattaa tai pakastaa chilit sekä valmistaa niistä hyytelöä, jolloin mitään ei mene hukkaan.

Vinkki: Tiesitkö, että kirvat rakastavat chilin lehtiä? Ongelma ratkeaa helposti saippualiuoksen avulla.

Mikä chililajike?

Capsicum on suuri heimo, jonka lajikkeet eroavat toisistaan suuresti värin, muodon ja maun puolesta. Tunnetuimpia Capsicum-heimon kasveja ovat chilipippuri, cayennepippuri, paprika ja jalapeno. Jos et ole varma, minkä lajikkeen haluaisit istuttaa, klassinen chili on aina hyvä valinta.

Tiesitkö tämän?

  • Chilin hedelmä sisältää runsaasti A-, B- ja C-vitamiinia. Runsaasti syötynä Capsicum-chili saa kehosi erittämään paljon endorfiineja ja parantaa vastustuskykyäsi.
  • Useimmiten siemenet tai väliseinät ovat chilin tulisimpia osia. Jos siis haluat miedontaa chiliäsi, poista siitä siemenet ja väliseinät ja käytä vain ”kuori”.
  • Chilin parhaita puolia on se, että sitä voi kasvattaa sekä ulkona että sisällä. Se voi elää hyvinkin pitkään saadessaan riittävästi auringonvaloa, ravinteita ja vettä. Usein sato paranee ja voimistuu vuosi vuodelta.
  • Tuore ja kuivattu chili eroavat toisistaan makunsa ja tulisuutensa puolesta.
  • Chiliä on käytetty ruoanlaitossa jo tuhansien vuosien ajan. On osoitettu, että ruokapaprikaa kasvatettiin Ecuadorissa jo 6 000 vuotta sitten. Kristoffer Kolumbus nimesi ruokapaprikan espanjanpippuriksi, sillä sen maku muistutti hänen mielestään pippuria.

Chilin hyödyt

Monet pitävät chilin kotiviljelystä juuri siksi, ettei onnistuneeseen kasvatukseen tarvita kummoistakaan viherpeukaloa. Chili on myös yksi varhaisimmin istutettavista lajikkeista. Se ei vaadi edes puutarhaa tai parveketta. Kun olet kylvänyt chilin siemenet multaan, voit vain ihastella sen kasvua ja odottaa ajan myötä suurta chilisatoa.

Löydät chilin siemenet, chilikasvit ja kaikki tarvitsemasi tarvikkeet kasvatus-sivultamme. Lue lisää chilin ja paprikan kasvattamisesta.