Joulukuu – juhlatunnelmaa kotona ja puutarhassa
Joulu lähestyy ja puutarha on siirtynyt talvilepoon. Vuoden pimeimpänä kuukautena on kuitenkin monta syytä nauttia tästä vuodenajasta niin sisällä kuin ulkonakin.

Luo ulos joulun tunnelmaa
Joulukukilla, erilaisilla havuasetelmilla ja valaistuksella luot ihanan tunnelman puutarhaan.
Tyypillisiä ja suosittuja ulkokasveja ovat kanervat, jouluruusut, pienet katajat ja sypressit. Koristele pakkasen kestävät ruukut sammaleella ja kävyillä, niin saat luonnollisen kauniin joulutunnelman.
Auta kasveja selviämään kylmästä
Pidä hyvää huolta puutarhan tai parvekkeen talvehtivista kasveista. Vastaistutetut ja arat kasvit kannattaa peittää, ennen kuin lumi ehtii laskeutua ja maa jäätyä.
Valikoimassamme on useita erilaisia kankaita, kuten esimerkiksi kuitu- ja juuttikankaita. Meiltä saat myös erikoisvalmistetut suojat, jotka voit laittaa ruukkujen päälle tai suojaamaan hentoja puunlatvoja. Myös maassa olevat syyslehdet, kuusenhavut ja oljet suojaavat kylmyydeltä.
Valitse ulkokäyttöön pakkasen kestävät ruukut, joissa on reikä pohjassa. Suojaa kasvit maan kylmyydeltä laittamalla styroksia ruukkujen alle. Kääri kasvit verkkoon tai kuplamuoviin. Huomaa, että mitä suurempi ruukku sitä suurempi multatilavuus, mikä taas auttaa kasveja selviämään kylmästä talvikaudesta.
Suojaa pensaat vahingoilta
Jos routa ei ole kovin syvä, voit laittaa herkille koriste- ja marjapensaille istutustuet tai puupylväät tueksi. Näin oksat kestävät paremmin lumen painon.
Voit suojata oksia lumelta myös sitomalla pensaat ja havupuut yhteen teräväkärkisen katajapensaan muotoon. Lumen poistaminen puiden ja pensaiden oksilta keventää niiden oloa.
Jänikset, metsäkauriit ja myyrät etsivät ravintoa puutarhasta talvella, joten puut ja pensaat on hyvä suojata jonkinlaisilla jyrsijäsuojuksilla, kuten esimerkiksi muovispiraalilla, muoviverkolla tai juuttikankaalla.
Tarjoa linnuille syötävää
Pikkulinnut ovat tottuneet nauttimaan puutarhan antimista, mutta talvella niiden on vaikea löytää syötävää. Linnut arvostavat varmasti, jos hankit ruokinta-automaatin ja tarjoat niille esimerkiksi talipalloja, maapähkinöitä ja energiapitoisia auringonkukansiemeniä.
Valitse sellainen ruokinta-automaatti, johon oravat eivät pääse käsiksi, niin tilhit ja punatulkut saavat ruokailla rauhassa.
Joulutunnelmaa valoilla
Erilaisilla valoilla luot helposti joulutunnelmaa puutarhaan, terassille tai parvekkeelle. Uudenlaisia valokoristeita tulee joka vuosi lisää valikoimaan, joten löydät varmasti mieleisesi.
Valoketjuja on monenpituisia ja -värisiä, ja nykyään energiaa säästävät ja kestävät LED-lamput ovat todella suosittuja. Jatkettavia valosarjoja voit yhdistää toisiin sarjoihin.
Pehmeää tunnelmaa saat lämpimän valkoisilla LED-valoketjuilla. Valoilla voit koristella niin kuuset ja pensaat kuin parvekekaiteet ja pihat.
Ota kaikki irti tunnelmasta ja keskity nauttimaan puutarhasta!
- Sytytä tuli ulkotulitelineeseen pihalle. On tunnelmallista viettää aikaa lämmittävän tulen ympärillä vilttiin kääriytyneenä. Lisätunnelmaa luot koristelemalla havupuut valoketjuilla tai vaikka lyhdyillä.
- Lämmitä glögiä avotulella. Nauti puutarhaan leviävästä lämmöstä – ja tietenkin hyvästä seurasta.
Nauti joulutunnelmasta sisällä
Joulukuun alussa voit valmistautua jouluun koristelemalla kodin joulukukilla. Klassinen joulutähti on suosikkikukka vuodesta toiseen.
Upea amaryllis kasvattaa suosiotaan jatkuvasti ja sen voit ostaa joko ruukussa tai kasvattaa itse sipulista.
Kaunis ilmankostuttaja ja jouluinen tuoksu
Jouluruusut ja atsaleat ovat myös suosittuja joulukukkia. Atsalea ei ole pelkästään kaunis, vaan toimii myös ilmankostuttajana. Atsalea tarvitsee paljon vettä, eikä sitä pidä päästä kokonaan kuivumaan.
Hyasintin tuoksu tuo mieleen ensimmäisen adventin ja joulun. Ihanan tuoksuvilla hyasinteilla loihdit helposti joulutunnelman.
Tee itse joulukoristeita
Jouluasetelman tekeminen voi olla hauskaa ja rentouttavaa. Sammalen ja havujen tuoksut luovat ihanan joulutunnelman.
Tai mitä jos tekisit itse joulukranssin! Käytä kranssiin valmista olkikranssipohjaa, joita löydät erikoisina valikoimastamme.
Katso täältä ohjeet kranssin tekoon >>
Valaistuksella luot tunnelmaa myös kotonasi. Jouluvaloja on monia erilaisia, ja ne sopivat moniin eri paikkoihin. Ihanat adventtikynttilänjalat luovat lämmintä joulutunnelmaa ikkunalaudoilla.
Lue lisää
Joulukuusen hoidosta >>
Orkidea vai kukkakimppu uudenvuoden juhliin >>