Pääsiäisestä alkaa kukkien aika, ja silloin siirrytään viettämään aikaa ulkona. Istuta kylmää kestävät sipulit kevätruukkuun ja käytä koristeluun keltaisia narsisseja ja tulppaaneja.

Juhlista pääsiäistä kevätkukilla

Aurinko lämmittää, ulkokalusteet otetaan esiin ja kylmää kestävät taimet istutetaan ulos ruukkuihin. Voimakkaat värit ja kauniit kimput kuuluvat kevääseen, samoin pikkuhiljaa heräilevien kasvien uusi kasvukausi. Viherpeukaloilla on edessään paljon mukavaa odotettavaa pääsiäisen lähestyessä. 

Saatavilla on paljon kasveja, jotka viihtyvät keväisessä valossa

Esimerkiksi orvokit, leinikit, esikot, tuhatkaunot ja hyasintit viihtyvät hyvin kevätruukuissa ja tuovat väriä ulkokeitaaseen jo pääsiäisenä. Huomaa, että pakkasta voi esiintyä monissa osissa maata jopa toukokuussa. Nosta kylmänarat kasvit sisälle ennen pakkasyötä.

  • Orvokit ovat kestäviä kevätkukkia, jotka selviävät jopa viiden asteen pakkasessa. Ne viihtyvät parhaiten auringossa tai puolivarjossa ja pitävät tasaisesta kastelusta.
     
  • Leinikki on kevätkukka, joka viihtyy parhaiten 0–15 asteen lämpötilassa. Nosta ruukku sisälle ennen kylmiä pakkasöitä. Leinikki viihtyy kosteassa mullassa ja valoisassa paikassa.
     
  • Esikko sopii hyvin sekaistutuksiin. Istuta valkoinen esikko samaan ruukkuun roosan väristen hyasinttien ja krookusten kanssa toivottamaan kevät tervetulleeksi.
     
  • Bellis eli tuhatkauno on raikas kevätkasvi, jota on saatavana useissa eri väreissä ja joka sopii hyvin sekä parvekkeelle että terassille. Tuhatkauno viihtyy parhaiten kosteassa mullassa.
     
  • Helmihyasintti on kukkiva ja kestävä sipulikasvi, joka kestää ulkona pitkään kauniina. Se sopii hyvin sisääntulon istutuksiin luomaan kutsuvaa tunnelmaa. Kestää pientä yöpakkasta.

Kevätkukat – tutustu valikoimaamme

Koristele tulppaaneilla ja narsisseilla

Toinen helppo tapa juhlistaa kevään tuloa on panostaa koristelussa keltaisiin ja valkoisiin narsisseihin. Helppohoitoiset sipulikasvit tulee sijoittaa mahdollisimman viileään paikkaan, jotta ne kestäisivät pitkään. Ne tarvitsevat vain vähän vettä ja näyttävät hyvältä ruukuissa yhdessä muiden kevätkukkien, sammaleen ja värikkäiden pääsiäismunien kanssa.

Tulppaani on kevään suosikki, ja tästä liljakasvista on saatavana monia eri värejä. Pääsiäisen lähestyessä suosituin on keltainen tulppaani.

Istuta loppukeväällä ja kesällä

Kylmää kestävien kevätsuosikkien istuttamisen ja pääsiäiskukkien lisäksi kevät on erinomainen aika istuttaa ruukkukasvit uudelleen ja suunnitella pian heräileviä kukkaistutuksia. Kylvä vihannekset ja kesäkukat ja tee suunnitelmat valmiiksi lämpimiä päiviä varten saadaksesi hyvän alun tulevaa kukkasesonkia varten.

Lue lisää



Mårbacka-pelargoni

Ø14 cm, Pinkki

999
Lue lisää
Tähkälaventeli 'Felice'
Kanta-asiakas -25%

Tähkälaventeli 'Felice'

Ø10,5 cm, Sininen

499
Lue lisää
Orvokkiamppeli pienikukkainen
Kanta-asiakas 7,99

Orvokkiamppeli pienikukkainen

Ø25 cm, Useita värejä

999
Lue lisää
Viherliljapuu 'Red Star'
Kanta-asiakas -25%

Viherliljapuu 'Red Star'

Ø17 cm, Punainen

1799
Lue lisää
Hopeaeukalyptus 'Azura'
Kanta-asiakas -25%

Hopeaeukalyptus 'Azura'

Ø17 cm, Harmaa

2999
Lue lisää
Tupsulaventeli
Kanta-asiakas -25%

Tupsulaventeli

Ø10,5 cm, Sininen

549
Lue lisää

Muurikello 'Get Mee'

Ø10,5 cm, Sininen

899
2 kpl 16,99
Lue lisää

Tarhaneilikka 'Pink Kisses'

Ø10,5 cm, Pinkki

449
3 kpl 9,99
Lue lisää
Ostoskorisi:
Tuotteita
Kokonaissumma:
Kassalle
Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. BEED2CAF-6775-4D50-832D-C19575417F8F 36C1D222-8DE3-499B-89C5-F0ACC4A3840A Created with sketchtool. 3011D877-6B37-4181-ABF0-09D8986DA7C6 Created with sketchtool. Entre Created with Sketch. 68157682-FC5A-4945-89BC-A1A195DC0E74 Created with sketchtool. F4ECEC60-D397-44D2-87E9-2D4AD35A6F11 Created with sketchtool. Icons/Menu/24px/Black Created with Sketch. order sort-alpha-desc Kysy Plantagenilta