Kevättä odotellessa

Valo alkaa hitaasti palata, ja toivottavasti saamme nauttia enemmän auringosta ja mahdollisesti jopa havaita kevään merkkejä. Tuo kevät kotiin viherkasveilla, ensimmäisten kylvöjen mullan tuoksulla, esikoilla ja ihastuttavan pirteillä tulppaaneilla.
Kevättä kotiin
Voit aloittaa suunnittelun ja kasvattamisen jo nyt ennen kauden alkua. Selaa Plantagenin laajaa siemenvalikoimaa ja aloita kasveilla, joiden itäminen ja kehittyminen kestää hieman kauemmin. Näitä ovat mm. purjo, munakoiso, chili, tomaatti ja paprika. Plantagenin myymälöissä on alkanut näkyä pistokkaita. Ne tuovat mukanaan aavistuksen kevään lähestymisestä. Kasvilamppu antaa pikkukasveille aivan erityisen hyvän alun.
Ylellisyyttä arkeen leikkokukilla
Jatka hurvittelua ihastuttavan pirteillä tulppaaneilla nyt, kun ne ovat parhaimmillaan. Meiltä löydät myös hienot leikkoruusut, jotka onnistuvat aina tuomaan kotiin eloisuutta ja luomaan viihtyisyyttä.Tuo sisään oksia pihan pensaista ja pane ne maljakkoon. Näin saat esimakua juuri auenneista kukista ja lehdistä.
Ulkotyöt
Luonto ja puutarha lepäävät vielä, joten meillä on tilaisuus tarkistaa pensaiden talvipeitteet ja runkojen jyrsijäsuojaukset. Puutarhan oksien raskas lumipeite voi olla hyvä ravistaa pois; samoin parveke voi olla syytä tyhjentää lumesta. Kauniit päivät sopivat hyvin pensaiden ja puiden karsimiseen.