Kirsikkapuun kukinta on jokakeväinen elämys, jota ei helposti unohda. Kukkivan kirsikkapuun alla seisominen on monelle eksoottinen kokemus. Kukinta-aika liitetään usein myös Japaniin ja japanilaiseen kansanluonteeseen.

Kirsikkapuu

Tieteellinen nimi (Latinankielinen nimi): Prunus avium alt. Prunus cerasus
Heimo: Ruusukasvit (Rosaceae)

Kasvata oma kirsikkapuusi

Periaatteessa kirsikkapuun voi kasvattaa siemenestä asti, mutta valmiin taimen istuttaminen on huomattavasti helpompaa ja käytännöllisempää. Muiden hedelmäpuiden tapaan kirsikkapuu on helppo istuttaa, kunhan olet valinnut sille etukäteen sopivan kasvupaikan ja ihanteellisen kasvualustan.

Valitse kestävä puu, joka tuottaa toivomasi tyyppisiä hedelmiä. Ota kasvupaikan valinnassa huomioon, että kirsikkapuu tarvitsee hyvin läpäisevää ja huokoista multaa ympärilleen. Kuopan täyttäminen hyvällä mullalla ei siis riitä, jos maaperä kuopan ympärillä on huonolaatuista.

Vinkkejä kirsikkapuun istuttamiseen

  • Aseta kirsikkapuu istutuskuopan valmistelun ajaksi veteen, jotta se saa imeä vettä juurillaan ja nesteytyy kunnolla ennen istuttamista.
  • Kaiva puullesi sitten reilun kokoinen kuoppa. Kuopan tulee olla noin 80 cm:n syvyinen ja yhtä leveä. Voit myös möyhiä kuopan sivuja ja pohjaa ennen istuttamista, jotta juuristo pääsee levittäytymään helposti sekä sivuille että alas.
  • Laske puu kuoppaan ja aseta sen viereen seiväs, josta puu saa tarvitsemaansa tukea. Älä istuta kirsikkapuuta syvemmälle kuin se oli ruukussa, jossa ostit puun. Rungon alaosassa olevan nystyrän tulee jäädä maanpinnan yläpuolelle.
  • Levitä kirsikkapuun juuret kuoppaan niin leveälle kuin mahdollista.
  • Täytä kuoppa sitten mullalla. Saat parhaan lopputuloksen lisäämällä puutarhamultaa kuopasta kaivamasi mullan sekaan. Kastele kunnolla.
  • Kuoppaa voi joutua täyttämään kastelun jälkeen vielä hieman. Painele lopuksi maata kevyesti jaloillasi.
  • Sido kirsikkapuu seipääseen, jonka istutit puun viereen. Kierrä rungon ympärille sitten jyrsijäsuoja, joka suojaa vastaistutettua puutasi nälkäisten eläinten innokkaalta nakerrukselta.
  • Alkuaikoina voit suojata kirsikkapuutasi kuivumiselta lisäämällä mullan päälle hieman turvetta; siten maa ei kuivu kokonaan. Alussa puun kasvualustan tulee nimittäin pysyä kosteana, kunnes se on saanut kasvatettua riittävästi juuria.

Hoito-ohjeita

Kirsikkapuu tulee hyvin toimeen melko vähällä vaivannäöllä. Huomaa, että muiden hedelmäpuiden tavoin kirsikkapuuta kannattaa lannoittaa vasta muutaman vuoden kuluttua istutuksesta. Lannoituksen tullessa ajan myötä ajankohtaiseksi voit antaa puulle pitkävaikutteista lannoitetta möyhimällä sitä huolellisesti maahan puun ympärille. Jos kesällä on pitkään kuivaa, voi kirsikkapuuta olla hyvä kastella. Muuten se pärjää hyvin luonnon suomalla sateella. Tarkasta puusi tasaisin väliajoin mahdollisten tuholaisten ja kasvitautien varalta.

Karsiminen

Toisin kuin muut hedelmäpuut, kirsikkapuu on hyvin herkkä liialliselle karsimiselle. Siksi suuremman mittakaavan karsimista tulee välttää. Jos karsiminen on kuitenkin tarpeen, karsi kirsikkapuuta kohtuudella ja ajoita se syksyyn. Keväällä karsittu kirsikkapuu voi alkaa vuotaa, ja jos karsit puuta liian paljon, se kuolee lähes varmasti. Vaikka kirsikkapuu on muilla tavoin kestävä kasvi, se ei siedä rajua karsimista.

kirsikkapuu roosat kukat

Kirsikkapuu ja sen eri lajikkeet

Kirsikka kuuluu luumujen sukuun, ja eri lajikkeita on mittava määrä. Niihin kuuluu esimerkiksi imeläkirsikka. Jaottelu ei lopu siihen, vaan imeläkirsikankin voi jakaa eri muunnelmiin. Niitä ovat muiden muassa tavallinen imeläkirsikka, viljelty imeläkirsikka ja sydänkirsikka. Lisäksi on toki luotu hybridilajikkeita, jotka ovat hapan- ja imeläkirsikoiden risteytyksiä. Imeläkirsikan ohella on olemassa myös hapankirsikoita, joita kasvaa luonnonvaraisina suuressa osassa Eurooppaa. Ne eivät kuitenkaan kasva yhtä suuriksi kuin imeläkirsikkapuut, vaan vain noin 4–10-metrisiksi.

Japanilainen kirsikkapuu

Lisäksi saatavilla on japanilaisia koristekirsikkalajikkeita, joista monet pärjäävät myös kylmässä pohjoisen ilmastossamme. Japanilainen koristekirsikka kasvaa luonnonvaraisena Japanissa, Koreassa sekä monissa Kiinan maakunnissa. Juuri tämä lajike on japanilaisen hanami-kirsikankukkajuhlan päätähti.

Ehkä oletkin joskus käynyt Japanissa hanamin aikaan? Se on paitsi suosittu turistinähtävyys myös tärkeää aikaa japanilaisille itselleen. Puutarhassa kirsikkapuu antaa kasvattajalleen todellisen taide-elämyksen, mutta kauneutensa lisäksi se tuottaa erittäin hyvänmakuisia kirsikoita, joita kutsutaan makea- tai imeläkirsikoiksi. Otollisissa olosuhteissa puu tuottaa runsaasti kirsikoita, joita voit poimia suoraan puusta heti niiden kypsyttyä.

Hyvä tietää kirsikkapuusta

  • Puhkeaa kukkaan huhti–toukokuussa kauniin valkoisin kukkaryppäin.
  • Kirsikka ei tosiasiassa ole marja, vaan luumarja.
  • Suomessa kasvatetaan pääasiassa hapankirsikkaa.
  • Kirsikkapuu on herkkä karsimiselle.
  • Saatavilla on sekä makeita että happamia lajikkeita.
  • Imeläkirsikkapuu voi kasvaa 15–30 metrin korkuiseksi.

Lisätietoa ja inspiraatiota hedelmistä

Tervetuloa kirsikkapuuostoksille Plantageniin! Löydä lähin myymäläsi ja tarkista aukioloajat >>
Leikkaaminen – näin onnistut >>

Olet tässä:


Ostoskorisi:
Tuotteita
Kokonaissumma:
Kassalle
Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. BEED2CAF-6775-4D50-832D-C19575417F8F 36C1D222-8DE3-499B-89C5-F0ACC4A3840A Created with sketchtool. 3011D877-6B37-4181-ABF0-09D8986DA7C6 Created with sketchtool. Entre Created with Sketch. 68157682-FC5A-4945-89BC-A1A195DC0E74 Created with sketchtool. F4ECEC60-D397-44D2-87E9-2D4AD35A6F11 Created with sketchtool. Icons/Menu/24px/Black Created with Sketch. order sort-alpha-desc Kysy Plantagenilta