Oleskelualueen puutarhakalusteet – uutuudet ja myydyimmät 2023
Mikä onkaan sen mukavampaa kuin viettää valoisia kesäiltoja ruokapöydän ääressä ulkona lämpimässä tai nauttia ilta-auringosta mukavassa sohvassa loikoillen? Tässä muutama poiminto vuoden 2023 tarjoamistamme uutuuksista ja myydyimmistä ulkokalusteista oleskelualueelle.

Perinteiset puutarhakalusteet, johon kuuluu ruokapöytä ja tuolit, ovat jo pitkään saaneet seurakseen terassikalusteita ja sohvaryhmiä. Me suomalaiset panostamme yhä enemmän ulkotilojen ja oleskelualueiden sisustamiseen. Sekä sisääntulo, puutarha, ruokailualue, terassi että parveke kalustetaan huolella oman maun mukaan. Erilaisista puutarhakalusteista on nykyään tarjolla ennätyksellinen määrä. Jokaiseen sisustustyyliin ja tarpeeseen löytyy sopivia kalusteita.
Ulkokalusteet – uutuudet 2023
Tänä vuonna löydät myymälöistämme useita jännittäviä uutuuksia, sekä kalusteiden muodoissa että materiaaleissa ja kokovaihtoehdoissa on paljon uutta.
Manila Bambu – trooppinen tuulahdus
Bambusta valmistetut ulkokalusteet ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan. Tropiikin tunnelmaa terassille saat yhdistämällä oleskeluryhmään aurinkotuolin ja lisäksi vaikkapa kokoontaitettavan sivupöydän ja rantatuolin.
Bayamo – ajattomat tiikkikalusteet
Tiikkikalusteet ovat todella kauniit puutarhassa ja niistä voit nauttia pitkään, sillä oikealla hoidolla ne kestävät hyväkuntoisina monta vuotta. Tiikin puuaines sisältää luonnollista öljyä, mikä tekee kalusteista lahoamattomia. Bayamo-sarjaan kuuluu kaksi erityyppistä pöytää ja säätötuolit – yhdistämällä useampi tiikkikaluste ryhmäksi saat yhteinäisemmän vaikutelman oleskelualueelle.
Risør – klassista saaristolaisidylliä
Risør-sarjan kalusteiden valmistukseen on käytetty sertifioitua mahonkia, joka on maalattu kulutuksenkestävällä ja säänkestävällä valkoisella maalilla. Perinteinen ajaton muotoilu luo viihtyisät puitteet pihalle tai terassille. Ruokailuryhmä koostuu tukevasta sohvasta, kahdesta mukavasta tuolista ja ajattomasti muotoillusta suorakulmion muotoisesta pöydästä.
Myydyimmät ja tutut suosikit
Valikoima sisältää paljon uutuuksia, lisäksi löydät myymälöistämme myös kaikki ennestään tutut ja suositut terassikalusteet ja ruokailuryhmät, kaikki saman katon alla. Tässä muutama poiminto viime vuosien, kaikkein suosituimmista kalusteista, joihin monet ovat ihastuneet.
Alicante – tilaihme
Jos hakusessa on perinteinen oleskeluryhmä, jossa on monta istumapaikkaa Alicante on etsimäsi kaluste. Kalusteryhmä koostuu tilavasta UV-suojatusta sohvasta, jossa on keinonahkaiset istuintyynyt ja setsemän istumapaikkaa, tukeva ja käytännöllinen pöytä – korkeus on juuri sopiva ruokailuun, yletyt hyvin nauttimaan pöydän antimista mukavassa sohvassa istuen. Kalusteryhmä on saatavana myös beigen värisenä.
Nantes – romanttista rottinkia
Yhdistämällä Nantes-sarjaan kuuluvia erilaisia ulkokalusteita, luot vaivatta klassista ja romanttista tunnelmaa oleskelualueelle. Voit valita oleskeluryhmän, säätötuoleja, tai tavallisia lepotuoleja ja pöytä. Kalusteet on valmistettu kestävästä polyrottingista, ja varustettu paksuilla, mukavilla pehmusteilla, joissa voit rentoutua ja viettää mukavia hetkiä ulkoilmasta nauttien.
Toimivat ruokailuryhmät
Ajattomat mustat kalusteet ruokailuun, ovat aina hyvä valinta. Rimini-sarjan pöydät on saatavana eri pituisina, ja pelkistetyn muotoinen pöytä sopii hyvin yhteen erilaisten tuolien kanssa. Monet valitsevat pinottavat Darvin-tuolit tai Byron Bay-säätötuolit. Tämän tyyppiset ulkokalusteet ovat monella tapaa hyvin kätevät, sopivat erilaisiin sisustustyyleihin, ovat lähes huoltovapaat ja voidaan helposti siirtää varastoon talven ajaksi. Turvallinen valinta!
Viimeistelty kokonaisuus tekstiileillä ja koriste-esineillä
Puutarhakalusteiden valinnan jälkeen on vuorossa toinen tärkeä huomioon-otettava seikka, nimittäin kokonaisuuttaa täydentävät sisustuselementit. Samaan tapaan kuin kodin sisustamisessa yksityiskohdat ja koriste-esineet viimeistelevät puutarhan oleskelualueen sisustusta. Voit luoda ylellisen olohuoneen puutarhaan tai terassille kauniiden kasvien, valaistuksen sekä mukavien tyynyjen ja huopien avulla.
Mielestämme kasveihin kannattaa panostaa sillä ne ovat erityisen tärkeitä luomaan rauhallisen ja harmoonisen tunnelman. Myös tekstiilit, lyhdyt ja valosarjat lisäävät ulkotilan viihtyisyyttä. Viihdy ulkona pitkään ja nauti kallisarvoisista kesäpäivistä, kauniisti sisustetulla oleskelualueella.