Prunus domestica 'Opal' Patio 23 cm

Patio Fruit Luumu

Korkeus 100 cm, Valkoinen

3499
  • Valon tarve: Aurinko
  • Houkuttelee mehiläisiä
Hillittykasvuinen luumulajike, jota voidaan kasvattaa pienessä puutarhassa tai ruukussa. Tekee runsaan sadon keskikokoisia punavioletteja, herkullisen mehukkaita ja makeita luumuja. Tulee varhain satoikään. Itsepölyttyvä.
Moni haluaisi kasvattaa omalla parvekkeellaan pientä hedelmäpuuta. Nyt se on mahdollista, sillä tämä pieni luumupuu kasvaa vain 1,5–2 metrin korkuiseksi. Valitse mahdollisimman suuri istutusastia, johon mahtuu vähintään 50 litraa multaa. Luumupuu kukkii kauniin valkoisin kukin huhti-toukokuussa, jolloin se on mehiläisten suosikki. Elo-syyskuun vaihteessa kypsyvät lukuisat punavioletit hedelmät. Jos istutat taimen altakasteluruukkuun, sitä ei tarvitse kastella niin usein. Ruukussa kasvatettava puu tarvitsee enemmän vettä kuin avomaalla kasvava.
Tarkista kotiinkuljetuksen mahdollisuus

Kasvukausi

Sadonkorjuuaika
Tam Hel Maa Huh Tou Kes Hei Olo Syy Lok Mar Jou

Hoito-ohje

Ota huomioon, että parvekkeelle sijoitettava kookas ruukku multineen voi olla hyvin painava. Luumupuu on sijoitettava aurinkoiseen paikkaan. Ruukussa kasvatettava puu tarvitsee enemmän vettä kuin avomaalla kasvava. Vanhempana luumupuuta leikataan varovasti heinä-syyskuussa. Ulkona ruukussa kasvavien kasvien juuret altistuvat talvella tavallista pahemmalle kylmärasitukselle eivätkä välttämättä selviydy talvesta, koska niillä ei ole maaperää suojanaan. Ruukut kannattaa siirtää seinää vasten ja suojata mahdollisimman hyvin talveksi. Plantagenilta löydät valmiita, eristäviä ruukkusuojia. Voit kuitenkin suojata ruukut yhtä hyvin vaikkapa styroksilla tai solumuovilla. Ruukun ympärille voidaan kääriä melkein mitä tahansa eristävää materiaali: kuplamuovia, kartonkia, vanhoja mattoja tai olkia.

Toimitusmaksu ja toimitus

Varastossa olevat tuotteet voimme toimittaa jo seuraavana arkipäivänä. Näet arvioidun toimitusajan kassalla ennen kuin maksat. Täytä postinumero yllä olevaan ruutuun ”Tuotteen kotiintoimitus” nähdäksesi, onko haluamasi tuote varastossa ja valmiina toimitettavaksi nopeasti sinulle. Kuljetusliike jättää tilauksesi ovelle, mikäli et ole juuri silloin kotona.

Plantagen toimittaa tilauksia kaikkina arkipäivinä. Täytä postinumerosi postinumeroruutuun nähdäksesi, voidaanko kyseinen tuote toimittaa sinulle.

Tuotetiedot

Artikkelinumero: 514033
EAN: 4017891292342
Väri: Valkoinen
Korkeus: 100 cm
Paino: 4 kg
Sisäruukun koko Ø: 23 cm
Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. 36C1D222-8DE3-499B-89C5-F0ACC4A3840A Created with sketchtool. 3011D877-6B37-4181-ABF0-09D8986DA7C6 Created with sketchtool. Entre Created with Sketch. Hemleverans Created with Sketch. 68157682-FC5A-4945-89BC-A1A195DC0E74 Created with sketchtool. F4ECEC60-D397-44D2-87E9-2D4AD35A6F11 Created with sketchtool. Icons/Menu/24px/Black Created with Sketch. sort-alpha-desc