Purjosipuli 'Blaugrüner Winter'
Arvostelut
Hoito-ohje
Purjosipuli viihtyy läpäisevässä ja ravinteikkaassa massa. Kasvatetaan suojaisalla ja aurinkoisella paikalla. Purjo ei kestä kuivuutta ja erityisesti kesällä on huolehdittava riittävästä kastelusta, mutta varottava liiallista märkyyttä. Poista rikkakasveja säännöllisesti. Parhaimman kasvatustuloksen saa lisäämällä kasvualustaan ravinteita. Lajike voi talvehtia avomaalla leutona talvena, oljella peitettynä. Sadonkorjuun jälkeen, myöhään syksyllä purjot voi säilyttää kasvihuoneessa tai lavakauluksessa mullalla peitettynä. Toinen vaihtoehto on kerätä purjot puiseen laatikkoon, peittää hiekalla ja viedä viileään kellariin. Purjon voi myös leikata alas syksyllä ja jättää juuri kasvamaan. Tällä menetelmällä uutta purjoa saadaan jo aikaisin seuraavana keväänä.
Kysymyksiä & vastauksia
Istutusohjeet
Esikasvata purjosipuli sisällä helmi – huhtikuun aikana ja istuta taimet avomaalle pakkasvaaran mentyä, varsien ollessa kynän paksuiset. Voidaan kylvää myös suoraan avomaalle maan lämmettyä, mutta on suositeltavaa esikasvattaa sisällä lämpimässä. Kylvää siemenet kylvömultaan n. 0,5–1 cm syvyyteen. Tiivistä multa kevyesti ja pidä kasvualusta tasaisen kosteana. Purjosipuli tarvitsee tasaisesti ja riittävästi kosteutta itääkseen.
Toimitusmaksu ja toimitus
Suosittelemme täyttämään oman postinumeron tiedot, verkkosivun oikealla ylälaidalla olevaan kenttään, jolloin näet eri toimitusvaihtoehdot. Tarjoamme kotiinkuljetuksen ja voit myös noutaa tilaamasi tuotteet myymälästä, sinun postinumeroalueen toimitusvaihtoehtojen mukaan.
Toimitamme tilauksia laajalle alueelle ja postinumeron avulla selviää onko kotiinkuljetus mahdollinen sinun alueellasi. Täyttämällä postinumeron tiedot järjestelmä valitsee automaattisesti lähin myymälä, voit helposti vaihtaa myymälän sivun oikealla ylälaidalla. Tämän avulla voit tarkastella myymälän varastotilannetta tai onko tuotetta toisen myymälän varastossa, lisäksi selviää onko verkkotilaus noudettavissa myymälästä.
Tuotetiedot
Artikkelinumero: | 532248 |
EAN: | 7312600115408 |
Leveys: | 0,3 cm |
Syvyys: | 9,4 cm |
Korkeus: | 14,5 cm |
Paino: | 2 g |
Materiaali: | - |
Tavaramerkki: | Nelson Garden |
Alkuperä: | Ruotsi |