Hei!
Kun vaihdat myymälää tämä voi vaikuttaa siihen miten ostoskorissa olevat tuotteet voidaan toimittaa. Jos valitsemallasi myymälällä ei ole kyseistä tuotetta tämä tuote poistuu sinun ostoskorista.

Puutarha on mielenrauhan tärkein huone

Puutarha on mielenrauhan tärkein huone

Oletko sinäkin viettänyt enemmän aikaa ulkona kuin aiemmin? Menneen vuoden aikana ihmiset ovat löytäneet luonnon ja puutarhat – ja huomanneet, miten hyvä olo siitä tulee.

Koronapandemian alusta keväästä 2020 alkaen puutarhat ja viheralueet ovat olleet tärkeitä henkireikiä monille. Ne ovat paikkoja, joissa on ollut mahdollisuus tavata muita ihmisiä.

Plantagenin ja HUI Researchin tekemän tutkimuksen mukaan ihmiset viettivät enemmän aikaa ulkona vuoden 2020 aikana. Kaiken ikäiset ihmiset hakeutuivat pihoille ja puutarhoihin ja seuraavaksi eniten metsiin ja muuhun luontoon.

Myös positiivinen suhtautuminen viheralueisiin lisääntyi viime vuoden aikana. Tutkimusten mukaan monet ihmiset ovat myös päättäneet jatkaa luonnosta ja puutarhoista nauttimista pandemian jälkeen.

“Rakas vanha ystävä”

Oslon yliopiston biologian professori Dag Olav Hessen uskoo, että suhteemme luontoon ja viheralueisiin tulee muuttumaan pitkällä aikavälillä.

- Olemme löytäneet vanhan rakkaan ystävän, josta emme halua luopua sittenkään, kun elämä on palautunut normaaliksi. Luonto lisää onnellisuuttamme täysin ilmaiseksi. Se on kuin ilman reseptiä saatava onnellisuuspilleri, johon ei edes liity minkäänlaisia sivuvaikutuksia, Hessen toteaa.

Pitkään on ollut tiedossa, että luonnossa oleskelu lisää hyvinvointia. Esimerkiksi kiinnostus vaeltamista ja ulkoilmaelämää kohtaan on kasvanut joka vuosi, ja japanilainen metsäkylpyperinne on nopeasti levinnyt kaupunkilaisten keskuuteen ympäri maailmaa. Myös viljely ja puutarhanhoito kiinnostavat vuodesta toiseen yhä enemmän.

Vähemmän stressiä ja enemmän rentoutumista

Useat eri maissa tehdyt tutkimukset osoittavat, että ympärillämme olevat kasvit ja niistä huolehtiminen vähentävät stressiä ja laskevat verenpainetta.

Muun muassa Environmental Health and Preventive Medicine -aikakauslehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että kävelyretkiä luonnossa tekevillä on alhaisempi stressihormonitaso kuin kaupungissa kävelyretkensä tekevillä. Luonnossa oleskelu rauhoittaa ja saa kroppammekin rentoutumaan.
Lähde: Shirnin-Yoku (forest bathing) and nature therapy (ENG) >>

Pienelläkin määrällä vehreyttä on suuri vaikutus

- Ei tarvitse lähteä pitkille vaellusretkille kauas erämaahan voidakseen hyödyntää luonnon tuomat terveysvaikutukset. Myös sillä, että kävelee vaikka puiston läpi työmatkalla tai tekee puutarhahommia, on positiivisia vaikutuksia, sanoo Ison-Britannian Exeterin yliopiston tutkija Sian de Bell.

De Bell ja hänen kollegansa ovat tutkimuksissaan osoittaneet, että voimme paremmin sekä fyysisesti että psyykkisesti, kun oleskelemme puutarhassa vähintään kaksi tuntia viikossa. Lyhytkin hetki viheralueella on parempi kuin ei mitään.

Kävi myös ilmi, että ihmiset, jotka puuhastelivat ja rentoutuivat puutarhassaan voivat muita paremmin ja käyttivät enemmän aikaa myös fyysiseen harjoitteluun ja luonnossa liikkumiseen. Tutkijat ovatkin sitä mieltä, että kodin yhteydessä oleva puutarha on tärkeä hyvinvoinnin lähde, jota ei voi suoraan korvata muilla luontoympäristöillä.
Lähde:
Spending time in the garden linked to better health and wellbeing (ENG) >>
Spending time in the garden is positively associated with health and wellbeing (ENG) >>

Pidennä ulkokautta ja keskity nautiskeluun

Pandemian aikana ihmiset ovat viettäneet enemmän aikaa juuri omissa puutarhoissaan ja pihoillaan. Myös terassit ja parvekkeet ovat olleet tärkeitä paikkoja, nyt kun kohtaamisia on pitänyt vähentää.

Ulkoilukautta on mahdollista pidentää panostamalla ja muokkaamalla puutarhoja ja ulkotiloja eri vuodenajoille sopiviksi. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan myös vihreä näkymä ikkunasta voi vaikuttaa positiivisesti, jos käytössä ei ole puutarhaa, parveketta tai muuta ulkotilaa.

- Paras terveysvaikutus saadaan kuitenkin silloin, kun todella ollaan luonnon keskellä. Pysähdytään ja ollaan kaikki aistit avoimina, sanoo ilmastotutkija Dag Olav Hessen.

Lähteet: Kasvien trendiraportti 2021, Plantagen/HUI Research Plantagenin ja HUI Researchin toteuttamaan tutkimukseen osallistui yli 2000 kuluttajaa ja useita kasvi- ja sisustusalan asiantuntijoita sekä trenditutkijoita.

Säleikkö puuta

Korkeus 116 cm, Valkoinen

1899
Lue lisää

Obeliski-kasvituki

Korkeus 180 cm, Ruoste

4249
Lue lisää

Hyönteishotelli

Korkeus 37 cm, Puunvärinen

1649
Lue lisää

Säleikkö puuta

Korkeus 116 cm, Musta

1899
Lue lisää
Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. 36C1D222-8DE3-499B-89C5-F0ACC4A3840A Created with sketchtool. 3011D877-6B37-4181-ABF0-09D8986DA7C6 Created with sketchtool. Entre Created with Sketch. 68157682-FC5A-4945-89BC-A1A195DC0E74 Created with sketchtool. F4ECEC60-D397-44D2-87E9-2D4AD35A6F11 Created with sketchtool. Icons/Menu/24px/Black Created with Sketch. order sort-alpha-desc