Tämä sievä ja helppohoitoinen perenna, joka koristaa monen suomalaisen puutarhaa, on aivan omanlaisensa. Kestävä rönsyakankaali talvehtii osittain vihreänä ja luo puutarhaan viehättävän vehreän kasvuston, jonka voi luottaa pysyvän aina siistinä ja kauniina ja joka lisäksi ilahduttaa alkukesästä ihanan sinisillä kukillaan.

Rönsyakankaali

Tieteellinen nimi (Latinankielinen nimi): Ajuga reptans
Heimo: huulikukkaiskasvit (Lamiaceae)

Vinkkejä rönsyakankaalin kasvatukseen

Puutarhaan kaunista väriä tuova rönsyakankaali selviytyy pitkälti omin avuin. Jos siitä halutaan mahdollisimman rehevä ja kaunis, on kuitenkin otettava huomioon joitakin perusvaatimuksia. Noudattamalla lisäksi rönsyakankaalin istutuspaikkaa ja hoitoa koskevia suosituksia sen kasvatuksessa onnistutaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Rönsyakankaali viihtyy parhaiten tuoreessa maassa, joka ei kuitenkaan ole liian märkää. Märkä maa lisää sienitautien vaaraa. Rönsyakankaali saa parhaat edellytykset kasvulleen, kun se istutetaan istutusmultaan, mutta se viihtyy hyvin myös tavallisessa ravinteikkaassa ja kosteutta pidättävässä maassa. Rönsyakankaali viihtyy parhaiten varjoisissa tai puolivarjoisissa paikoissa, mutta se voidaan istuttaa myös aurinkoon, kunhan sitä kastellaan riittävästi.

Hoito

Varhain keväällä rönsyakankaalille kannattaa antaa hidasvaikutteista lannoitetta, jotta se saisi hyvät eväät kasvuun. Kukkineet kukat kannattaa nyppiä pois. Lumettomilla alueilla rönsyakankaali kannattaa suojata talveksi pakkaspeitteellä pakkasvaurioiden ehkäisemiseksi.

Rönsyakankaali – sievä maanpeittokasvi

Jokaisella on puutarhassa omat suosikkikasvinsa, mutta jotkin asiat pysyvät samoina. Vaikka kiinnostus puutarhanhoitoa kohtaan vaihtelisi, yleensä puutarhan toivotaan näyttävän hyvältä ja sisältävän kauniita kasveja ja monesti kukkiakin.

On tuskin lainkaan väliä sillä, onko puutarhan omistajalla todellinen viherpeukalo vai vain vähäinen kiinnostus puutarhanhoitoon: kestävät ja sitkeät kasvit, jotka eivät vaadi juurikaan hoitoa ja huomiota, ovat aina arvossaan. Rönsyakankaali on juuri tällainen kasvi, ja se kasvaa sellaisissakin paikoissa, joissa muut kasvit eivät viihdy. Sen lisäksi että rönsyakankaali leviää nopeasti maanpeittokasvina, se tekee alkukesästä viehättävät kukkatertut.

Rönsyakankaali on perenna eli monivuotinen ruoho, joka talvehtii yleensä hyvin ja selviytyy kovistakin pakkasista. Se talvehtii osittain vihreänä, ja vaikka lumi peittäisikin sen talvella, kauniit lehdet tulevat heti keväällä taas esiin. Rönsyakankaali sopii myös erittäin hyvin kasvamaan ruukussa, myös talvikauden.

Rönsyakankaalin kauniit, vihreään ja punaiseen vivahtavat lehdet ovat myös hyvä syy rönsyakankaalin valintaan kukkapenkin maanpeittokasviksi.

Tiivistä tietoa rönsyakankaalista

  • Voimakaskasvuisena voi tukahduttaa hennompia perennoja.
  • Osittain talvivihanta, eli säilyttää lehtensä ja värinsä läpi vuoden.
  • Erinomainen maanpeittokasvi.
  • Kukat sijaitsevat varsien päässä terttuina.
  • Saatavilla on erilaisia lajikkeita, joissa on siniset, vaaleanpunaiset tai valkoiset kukat.
  • Esiintyy pohjoisella pallonpuoliskolla.

Lue lisää

Perennat – näin onnistut >>
Voit lukea lisätietoja kasvien talvisuojauksesta >>
Perennat ruukussa >>

Olet tässä:

Teemat:

Kasviravinne
Kanta-asiakas 6,49

Kasviravinne

1 L

849
Lue lisää

Kukkamulta Premium

4 L

449
Lue lisää

Puutarhatyökalut

Pituus 38 cm

549
Lue lisää
Ostoskorisi:
Tuotteita
Kokonaissumma:
Kassalle
Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. BEED2CAF-6775-4D50-832D-C19575417F8F 36C1D222-8DE3-499B-89C5-F0ACC4A3840A Created with sketchtool. 3011D877-6B37-4181-ABF0-09D8986DA7C6 Created with sketchtool. Entre Created with Sketch. 68157682-FC5A-4945-89BC-A1A195DC0E74 Created with sketchtool. F4ECEC60-D397-44D2-87E9-2D4AD35A6F11 Created with sketchtool. Icons/Menu/24px/Black Created with Sketch. order sort-alpha-desc Kysy Plantagenilta