Onko toivelistallasi pitkään kukkiva pensas, joka sopisi erinomaisesti pensasaidaksi? Silloin ruusuangervo on oiva valinta! Lajikkeen mukaan ruusuangervo voi kasvaa jopa yli kolmen metrin korkuiseksi, mutta meillä kasvatettavat lajikkeet ovat yleensä enintään 1,5 metrin korkuisia, kauniinmuotoisia pensaita.

Ruusuangervo

Tieteellinen nimi (Latinankielinen nimi): Spiraea japonica
Heimo: Ruusukasvit (Rosaceae)

Ruusuangervon kasvatusvinkkejä ja hoito-ohjeita

Ruusuangervo on helppohoitoinen ja suosittu kasvi, joka pitää pitkälti huolen itsestään. Juurruttuaan ja päästyään kasvun alkuun istutuksen jälkeen se ei kaipaa juurikaan hoitotoimia voidakseen hyvin. Ruusuangervo viihtyy parhaiten auringossa, jossa sen värit ovat myös kauneimmillaan, mutta sitä voidaan kasvattaa hieman katveessakin.

Kasvualustan suhteen ruusuangervolla ei ole erityisvaatimuksia, mutta paras vaihtoehto on läpäisevä, hieman tuore maa. Ruusuangervo voidaan istuttaa yhtä hyvin keväällä kuin syksylläkin.

Lannoitustakin ruusuangervo tarvitsee vain vähän, jos lainkaan. Voi kuitenkin olla hyvä idea lannoittaa sitä hieman joka toinen vuosi, jotta se kasvaisi mahdollisimman hyvin.

Ruusuangervon leikkaaminen

Ruusuangervon leikkauksessa on myös paljon vapauksia, ja se voidaan tehdä joko varhain keväällä tai heinä-syyskuussa, jolloin vanhat oksat poistetaan maata myöten.

Ruusuangervo – monella tavalla kaunis pensas

Ruusuangervoa suositellaan usein pensasaidaksi. On kuitenkin otettava huomioon, että tämä japaninangervosta jalostettu lajike jää melko matalaksi, joten se sopii parhaiten pensasaitaan, josta toivotaan enintään noin metrin korkuista.

Ruusuangervoa voidaan kuitenkin käyttää monipuolisesti puutarhassa vapaasti kasvavana pensaana paikoissa, joissa maa on vähäravinteista ja valo-olosuhteet vaihtelevat. Se viihtyy nimittäin niin auringossa kuin puolivarjossakin ja selviytyy paikoissa, joissa muut kasvit eivät viihdy yhtä hyvin.

Ruusuangervo kasvaa usein yhtä leveäksi kuin korkeaksikin, joten siitä saa tuuhean pensasaidan. Kasvutavaltaan kauniin pyöreässä pensaassa on melko jäykät ja vahvat oksat, jotka nousevat tukevasti maasta. Melko talvenkestävää ruusuangervoa suositellaan maan etelä- ja keskiosiin vyöhykkeille I–IV.

Ruusuangervolla on sievät, pitkänomaiset ja teräväkärkiset lehdet, joiden vihreys voi vaihtua syksyllä upeaan tummanpunaiseen ruskanväriin. Ruusuangervon kukinta kestää melko kauan heinä-syyskuussa tummanpunaisen, punavioletin ja vaaleanpunaisen sävyissä.

Lajikevalinnan määrää se, kuinka korkea pensas halutaan ja mihin tarkoitukseen: aidaksi sopivat korkeahkot lajikkeet, kun taas matalista saadaan koristeellisia pensasistutuksia puutarhaan.

Kiinnostavia tiedonjyviä

  • Yksi suosituimmista koristepensaista.
  • Kukkii pitkään huiskilomaisin kukinnoin.
  • Ruusuangervo on japaninangervon lajike.
  • Muita japaninangervosta jalostettuja lajikkeita ovat esimerkiksi keijuangervot.
  • Esiintyy pääasiassa pohjoisella pallonpuoliskolla.

Lue lisää

Lue lisää kasvien leikkaamisesta loppukesällä >>
Vinkkejä pensasaidan perustamiseen >>

Olet tässä:


Ruusuangervo 'Froebelii'

Ø19 cm, Pinkki

1399
Lue lisää
Ostoskorisi:
Tuotteita
Kokonaissumma:
Kassalle
Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. BEED2CAF-6775-4D50-832D-C19575417F8F 36C1D222-8DE3-499B-89C5-F0ACC4A3840A Created with sketchtool. 3011D877-6B37-4181-ABF0-09D8986DA7C6 Created with sketchtool. Entre Created with Sketch. 68157682-FC5A-4945-89BC-A1A195DC0E74 Created with sketchtool. F4ECEC60-D397-44D2-87E9-2D4AD35A6F11 Created with sketchtool. Icons/Menu/24px/Black Created with Sketch. order sort-alpha-desc Kysy Plantagenilta