Sinikataja

Sinikataja

12,99  
Pensasmainen, hieman epäsäännöllisesti kasvava kataja. Kompakti ja tiheäkasvuinen. Pienet, teräksensiniset neulaset. Kestää kuivuutta.
Juniperus squamata 'Blue Star' 2L
Tuotteen sesonki alkaa: Maaliskuu
Tuotteen sesonki loppuu: Lokakuu
EAN 4017891065045
Korkeus 20
Sisäruukun koko 17.0
Erittäin kaunis kukkapenkeissä, kivikossa ja hautausmaalla.

Huomioithan että valikoima ja hinnat voivat vaihdella sesongin ja myymälän mukaan.

Hoito-ohjeet

Menestyy parhaiten auringossa tai puolivarjossa.

Viihtyy parhaiten hyvin ojitetussa, tasaisen kosteassa humuspitoisessa maassa.

Ohjeet: Upota kasvi ämpäriin vähintään puoleksi tunniksi veteen ennen istutusta. Kaiva 50-60 cm syvä kuoppa. Sekoita vanhaan multaan vähintään kolmannes uutta, kasvuturvetta tai kuorikompostia. Poista muoviruukku ja laske kasvi kuoppaan niin, että juuripaakku jää aivan ympäröivälle tasolle. Kastele säännöllisesti n. 1-3 viikon väliajoin ensimmäisellä kasvukaudella. Lannoita keväällä havukasvien erikoislannoitteella tai luonnonlannoitteella. Leikkaus rajoittuu latvan katkomiseen sopivalle korkeudelle tai kasvun hillitsemiseen. Kuivina kausina ja syksyllä kastelu on tärkeää. Havupuut menettävät vettä havujen kautta varhain keväällä kun aurinko alkaa lämmittää, eivätkä saa imettyä vettä jäätyneestä maasta. Seurauksena syntyy kuivuusvahinkoja, jotka tulkitaan usein virheellisesti talvivaurioiksi tai paleltumiksi. Voit estää haihtumista peittämällä kasvin harso- tai kuitupeitteellä.