Aloe vera

Aloe vera

Latinankielinen nimi: Aloe Vera
Heimo: Soihtukasvit (Asphodelaceae)

Kiehtovan näköinen, ulkonäöltään kaktusta muistuttava aloe vera viihtyy kodin koristekasvina. Nykyään aloe vera kuitenkin tunnetaan vähintään yhtä hyvin myös lääkkeiden ja hyvinvointituotteiden terveellisenä ainesosana.

Muistathan, että aloe vera ei ole syötävä kasvi. Ethän siis käytä aloa veraa missään muodossa, sen syöminen voi olla vaarallista.

Vinkkejä aloe veran kasvattamiseen kotona

Oman aloe veran istuttaminen ja kasvattaminen kotona käy varsin helposti. Sitä varten tarvitset suuren ruukun, kukkamultaa, rahkasammalta, soraa tai lekasoraa sekä tietenkin aloe veran pistokkaan.

Tee näin:

  • Kaada ruukun pohjalle ensin kerros soraa tai lekasoraa. Soran ansiosta liika kasteluvesi valuu pois eivätkä kasvin juuret pääse mätänemään.
  • Täytä ruukku sitten puoleen väliin kukkamullalla ja lisää lopuksi rahkasammalta.
  • Istuta aloe veran pistokas ruukun keskelle ja peitä se mullalla lehtien hankaan asti.
  • Älä kastele vastaistutettua kasvia noin kahteen viikkoon. Aloe veralla on tavallisesti laajat juuret, jotka pitävät sen tukevasti paikallaan. Anna juurten kasvaa rauhassa ensimmäiset kaksi viikkoa ja aloita kastelu sitten vähitellen.

  • Aseta aloe vera aurinkoiselle paikalle valoisaan nurkkaan tai kuistille.
  • Kastele sitä noin kahden viikon välein ja anna vettä vain vähän kerrallaan.
  • Kasvi kasvaa yleensä nopeasti ja tuottaa pieniä versoja ympärilleen. Voit ottaa ne talteen, kun ne ovat kasvaneet hieman, ja istuttaa ne uusiin ruukkuihin. Versojen kannattaa antaa kasvaa noin neljän sentin korkuisiksi ennen uudelleenistuttamista.
  • Aloe vera tuottaa versoja nopeasti, ja siksi sinulla voi pian olla kokonainen lauma pieniä kasvinalkuja hoidettavanasi. Muista irrottaa versot emokasvista, jotta se saa kasvaa rauhassa.

Vinkkejä aloe veran hoitoon

Aloe vera ei vaadi hoitajaltaan paljon, ja siksi se sopiikin mainiosti myös niille, joiden viherpeukalo kasvaa keskellä kämmentä. Helppohoitoinen kasvi sietää hyvin kuivuutta ja altistuu ani harvoin tuholaisille tai kasvitaudeille.

Aloe vera on erityisen hyödyllinen makuuhuoneessasi, sillä se erittää happoa ja poistaa huoneilmasta hiilidioksidia. Se viihtyy parhaiten normaalissa huoneenlämmössä valoisassa, aurinkoisessa paikassa ympäri vuoden. Aloe vera selviää alimmillaan 5 °C:ssa, mutta sitä on tuolloin kasteltava hyvin niukasti.

Kastele harvakseltaan

Kastele aloe veraa keväällä, kesällä ja syksyllä korkeintaan kaksi kertaa kuukaudessa. Voit antaa sille  ruukkukasveille tarkoitettua ravinnetta  joka toinen viikko keväästä syksyyn. Aloe vera tulee istuttaa uudelleen joka toinen vuosi, mieluiten keväällä.

Aloe vera on niin kutsuttu mehikasvi eli maksaruohokasvi, joka viihtyy hyvin läpäisevässä maassa. Jos uudelleenistutat aloe veran, valitse saviruukku, jonka pohjassa on reikä. Kaada ruukun pohjalle kerros lekasoraa ja sen päälle tavallista kukkamultaa, johon on sekoitettu hieman soraa. Kaupoissa on myös saatavilla erityistä, mehikasveille tarkoitettua multaa.

Voit siirtää aloe veran kesäksi ulos aurinkoiseen, suojaisaan paikkaan, kunhan pidät sademäärää silmällä. Aloe vera ei saa kastua liikaa, sillä se voi mädäntyä.

Aloe veran käyttö

Aloe veraa on kautta historian käytetty lääkinnällisiin tarkoituksiin. Eniten hyödynnetään sen tahmeaa, geelimäistä lehtimehua, joka sisältää runsaasti terveellisiä ainesosia, kuten musiineja, tulehdusta lievittäviä entsyymejä, supistavia parkitusaineita sekä lukuisia vitamiineja, mineraaleja, entsyymejä ja aminohappoja. Lehtien ravinteikkaassa mehussa on A-, B-, C- ja E-vitamiinia.

Aloe vera -geeli

Aloe veran kuoressa on aloiinia, jolla on laksatiivisia ja suolta ärsyttäviä vaikutuksia. Terveellisten vaikutustensa lisäksi aloe veran mehua käytetään antamaan makua useisiin mehuihin ja muihin juomiin.

Aloe veraa käytetään myös lukemattomien kosmetiikkatuotteiden ainesosana niin geeleissä, salvoissa, luomiväreissä, saippuoissa kuin aurinkovoiteissakin.

Aloe veran juuret ulottuvat kauas historiaan

On löydetty näyttöä, että aloe veraa on käytetty lääkekasvina jo muinaisessa Egyptissä. Kasvin alkuperä on kuitenkin edelleen kiistanalainen. Luultavimmin aloe vera on kotoisin Kap Verden saarilta tai Arabian niemimaalta, mutta sitä on aikojen saatossa alettu kasvattaa myös Länsi-Intian saaristossa, Intiassa ja Itä-Afrikassa.

Kasvia on osoitettu käytettäneen lääkekasvina jo vuoden 1500 eKr. aikoihin, ja 300-luvulla eKr. Aleksanteri Suuri antoi varustaa armeijansa aloe verasta valmistetulla lääkeaineella. Aloe veraa on kasvatettu Barbadoksella lääkekasvina vuodesta 1650 lähtien.

Aloe vera lääkekasvina

Hyödynnämme aloe veraa sekä sisäisesti että ulkoisesti, sillä kasvin geelimäisellä hedelmälihalla ajatellaan olevan hoitavia vaikutuksia. Aloe veraa pidetään hyvänä hoitokeinona palovammoihin, mutta sitä käytetään myös ihovoiteiden ja monien kasviperäisten lääkeaineiden ainesosana.

Kasvia kutsutaan toisinaan ”ihmekasviksi”, mutta aloe veran oikea nimi juontuu arabiankielisestä, lääkekasvia tarkoittavasta sanasta aloë, sekä latinankielisestä aitoa tarkoittavasta sanasta vera.

Hyvä tietää

  • Aloe vera -lajikkeita on olemassa noin 250.
  • Kasvi kasvaa noin 60 cm:n korkuiseksi ja 60 cm:n levyiseksi.
  • Sen teräväreunaiset lehdet kasvavat ruusukkeen muotoon.
  • Aloe vera sisältää 75 tunnettua ravintoainetta.
  • Sen sanotaan lievittävän tulehduksia.

Haluatko lisää tietoa?

Näin kastelet sisäkasvejasi oikein >>

Kauniita ja helppohoitoisia, vähään tyytyviä kasveja >>

Löydät aloe veran laajasta viherkasvien valikoimastamme >>