Terassi kesäkuntoon
Kun valoisat kevät- ja kesäillat houkuttavat viettämään aikaa pihalla työ- ja koulupäivän jälkeen, on hyvä hetki laittaa terassi kuntoon. Ulkona on mukava istuskella hyvän ruoan ääressä perheen ja ystävien seurassa, nautiskella kesän tuoksuista ja kasvattaa vihanneksia.

Sommittele terassille erilaisia tiloja
Iso terassi
Suuresta terassista saadaan entistäkin viihtyisämpi ja toimivampi, kun se jaetaan useaksi tilaksi.
- Mukava oleskelutila sohvineen tai ruokailuryhmineen on monen ykköstoive.
- Kesäkeittiö ja yrttiviljelmä tuovat hauskuutta ruoanlaittoon.
- Joskus tekee ehkä mieli vetäytyä lokoisaan nojatuoliin tai riippumattoon rentoutumaan.
- Lapset ilahtuvat leikkinurkkauksesta, jossa voi poimia mansikoita suoraan ruukusta.
Pieni terassi
Rajallinen terassitila vaatii priorisointia – minkälaisia tarpeita ja toiveita perheellä on?
- Sohva- ja ruokailuryhmän yhdistäminen voisi olla kätevä vaihtoehto.
- Pienellä pinta-alalla viljely onnistuu puolipyöreissä tai neljänneksen muotoisissa ruukuissa, kaiteeseen tai seinälle ripustettavissa viljelytaskuissa ja pieneen tilaan suunnitelluissa istutuslaatikoissa.
Ruukkuja terassille
Ruukkuistutukset
Ruukkuistutukset tuovat terassille ihanaa vehreyttä.
- Isoissa ruukuissa kasveja on helpompi hoitaa kuin pienissä.
- Voit ryhmitellä erikokoisia ja -tyylisiä ruukkuja hauskoiksi yhdistelmiksi.
- Yksilajiset tai -väriset istutukset saavat aikaan selkeän rauhallisen yleisilmeen, kun taas kirjavampi laji- ja värivalikoima luo eloisaa tunnelmaa.
- Pelargoni, marketta, lobelia ja samettikukka ovat perinteisiä kesäkukkia, kun taas koristeheinät, apilat ja luonnonkukat ovat nousseet viime vuosina suosioon.
- Myös perennojen kasvatus ruukussa on suosittua, ja sopivia lajeja ovat muun muassa laventeli, lehtosalvia, kuunliljat ja maksaruohot. Verkkosivuiltamme näet kauden suosikit.
Yrttien ja vihannesten kasvatus ruukuissa
- Yrttejä ja vihanneksia kannattaa kasvattaa keittiön tuntumassa, jotta niitä olisi helppo hyödyntää ruoanlaitossa. Jos kasvimaa on etäämpänä puutarhassa tai jos puutarhaa ei ole, suuret ruukut tuovat viljelyyn joustavuutta.
- Myös mansikat ja vihannekset ovat omiaan kasvatettaviksi terassilla. Lapset ja aikuiset voivat silloin kätevästi poimia niitä suoraan suuhun.
Terassikasvien kastelu
- Vesi on tärkeä kasvun edellytys, etenkin ruukuissa viljeltäville kasveille. Kastelun tiheyteen ja runsauteen vaikuttaa paitsi kasvilaji, myös multatila eli ruukun koko, kasvupaikan aurinkoisuus tai varjoisuus sekä lämpötila.
- Yleisesti kasvien hoito sujuu helpommin, kun käytetään isoja pohjareiällisiä ruukkuja, joissa kasveilla on käytettävissään suurempi määrä vettä ja ravinteita.
Muita terassiin liittyviä aiheita
Ulkokalusteet – viihtyisyyttä puutarhaan kevääksi ja kesäksi>>
Puutarha koreaksi valoilla>>