Istutuskulho Giardini

Ø45 cm, Luonnonvalkoinen

9999
Modernin minimalistinen istutuskulho. Kauden ulkoistutukset pääsevät oikeuksiinsa ajattomassa kulhossa! Kulhossa on pohjareikä, ja se on pakkasenkestävä. Samaan sarjaan kuuluu myös ulkoruukkuja.
Giardini on modernin tyylinen ruukkusarja, johon kuuluu erikokoisia ja -mallisia polystone-materiaalista valmistettuja ulkoruukkuja. Minimalistisen malliset, ajattoman istutuskulhot, seinäruukut, amppeliruukut, ulkoruukut, korkeat ulkoruukut ja aluslautaset pysyvät kauniina vuodesta toiseen. Yhdistelemällä useita Giardini-sarjan ulkoruukkuja saat aikaan yhtenäisen yleisilmeen terassille, parvekkeelle ja puutarhaan. Linjakas istutuskulho on tarkoitettu ulkokäyttöön, se on pakkasenkestävä ja siinä on pohjareikä. Kulho kestää siis alhaisia lämpötiloja, kunhan siihen ei pääse kertymään liikaa vettä, joka jäätyy. Vesi laajenee jäätyessään, ja pahimmassa tapauksessa seurauksena voi olla kulhon halkeaminen. Varmista siis, että istutuskulhon pohjareiän ja maan väliin jää ilmaa, ja ettei kulhoon kerry liikaa vettä. Talveksi kulho kannattaa sijoittaa katoksen alle tai siirtää sisälle suojaan pakkaselta ja sateelta. Sisätiloissa istutuskulho alle on suositeltavaa asettaa aluslautanen, joka suojaa alla olevaa pintaa kosteudelta.

Toimitusmaksu ja toimitus

Suosittelemme täyttämään oman postinumeron tiedot, verkkosivun oikealla ylälaidalla olevaan kenttään, jolloin näet eri toimitusvaihtoehdot. Tarjoamme kotiinkuljetuksen ja voit myös noutaa tilaamasi tuotteet myymälästä, sinun postinumeroalueen toimitusvaihtoehtojen mukaan.

Toimitamme tilauksia laajalle alueelle ja postinumeron avulla selviää onko kotiinkuljetus mahdollinen sinun alueellasi. Täyttämällä postinumeron tiedot järjestelmä valitsee automaattisesti lähin myymälä, voit helposti vaihtaa myymälän sivun oikealla ylälaidalla. Tämän avulla voit tarkastella myymälän varastotilannetta tai onko tuotetta toisen myymälän varastossa, lisäksi selviää onko verkkotilaus noudettavissa myymälästä.

Napsauta tästä nähdäksesi täydelliset ehdot


Tuotetiedot

Myyntiaika: Tammikuu - Heinäkuu
Artikkelinumero: 542882
EAN: 7332509775435
Väri: Luonnonvalkoinen
Leveys: 45 cm
Syvyys: 45 cm
Korkeus: 23 cm
Paino: 3,4 kg
Materiaali: Plastic - Polystone
Alkuperä: Vietnam

Tähän tuotteeseen sopivat

Jaetaan ideoita!
On hienoa seurata, kuinka paljon iloa koteihin ja puutarhoihin kasvimme tuovat. Lisää Instagram-kuvaasi tunniste @plantagensuomi ja jaa inspiraatiota muillekin!
Ostoskorisi:
Tuotteita
Kokonaissumma:
Kassalle
Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. BEED2CAF-6775-4D50-832D-C19575417F8F 36C1D222-8DE3-499B-89C5-F0ACC4A3840A Created with sketchtool. 3011D877-6B37-4181-ABF0-09D8986DA7C6 Created with sketchtool. Entre Created with Sketch. 68157682-FC5A-4945-89BC-A1A195DC0E74 Created with sketchtool. F4ECEC60-D397-44D2-87E9-2D4AD35A6F11 Created with sketchtool. Icons/Menu/24px/Black Created with Sketch. order sort-alpha-desc Kysy Plantagenilta