Kärhö

Kärhö on tavattoman kaunis ja suloinen puutarhakasvi, jonka sukuun kuuluu noin 350 eri lajiketta. Nämä useimmiten kiipeävät, pensasmaisesti kasvavat lajikkeet ovat suomalaisten puutarhoissa erittäin suosittuja. Kärhöt voivat olla vain muutaman senttimetrin pituisia pikkukasveja tai kasvaa jopa kymmenmetrisiksi.

Latinankielinen nimi: Clematis
Heimo: Leinikkikasvit (Ranunculaceae)

Kärhön kasvatus ja hoito

Sanotaan, että kärhö haluaa pitää päänsä auringossa ja juurensa varjossa, mikä pitää melko hyvin paikkansa. Sanonta tarkoittaa, että kärhö viihtyy mahdollisimman aurinkoisella, lämpimällä ja suojaisalla paikalla, mutta se vaatii lisäksi ravinteikkaan ja kostean kasvualustan eikä kestä kuivuutta. Suojaa kärhön juuristo kivillä tai matalilla perennoilla, niin kärhösi saa parhaat mahdolliset kasvuolosuhteet. Kasvualustan tulee olla kosteaa, multavaa ja erittäin ravinteikasta, joten lannoita kärhöä kevään tullen tai anna sille jo syksyllä pitkävaikutteista lannoitetta.

Kärhön istuttaminen

Voit istuttaa kärhön milloin vain kasvukauden aikana niin kauan kuin maa on sula. Anna kärhön seistä vesiastiassa ennen istuttamista, jotta se saa kerättyä paljon vettä juuriinsa. Istutuskuopan tulee olla vähintään 60 cm syvä. Kaada kuopan pohjalle sekoitus puutarhamultaa, lekasoraa ja savea. Istuta kärhö noin 10 cm:n syvyyteen siten, että runko voi kasvattaa uusia juuria; ajan myötä juuristo vahvistuu ja kehittyy.

Kärhön karsiminen

Leikkaa vastaistutettu kärhö noin 20 cm:n pituiseksi ja tee seuraavana vuonna samoin. Näin kärhön kasvu vie tosin hieman enemmän aikaa ja se kukkii maltillisemmin, mutta siten kärhösi tulee kasvamaan parhaalla mahdollisella tavalla!

Suuret kukat vehreissä köynnöksissä

Jos istutat puutarhaasi kärhön, odotettavissasi on mitä todennäköisimmin näyttävää kasvua ja kukkaloistoa. Kärhö voi tuottaa uskomattoman paljon erimuotoisia ja usein varsin isokokoisia kukkia. Voimakkaan väriset kukat voivat olla valkoisia tai vaaleita, sinisiä tai punaisia – toisin sanoen löydät varmasti juuri omaan makuusi ja puutarhaasi sopivan kärhön.

Eri lajikkeita kannattaa yhdistellä keskenään: valitse mieluiten sekä varhain että myöhään kukkivia kärhöjä, jotta saat nauttia kukinnasta samassa paikassa pitkään. Muista tarvittaessa tukea kiipeäviä kärhölajikkeita, niin saat ne takuulla kukoistamaan!

kärhö kukka

Suuri kasvisuku – kolme eri karsimistapaa

Kärhöjen suureen sukuun kuuluu erilaisia kasveja, jotka viihtyvät erilaisissa olosuhteissa ja joiden tarpeet ja kasvutavat ovat niin ikään erilaiset. Se tarkoittaa, että eri kärhölajikkeita tulee myös karsia eri tavoilla. Kärhöt voidaan jakaa karsimistavan mukaan kolmeen ryhmään.

  1. Varhain kukkivat kärhöt
    Joidenkin kärhölajikkeiden kukat muodostuvat edellisvuotisiin versoihin, ja siksi ne kukkivat jo varhain keväällä. Näitä lajikkeita ei tarvitse karsia reilulla kädellä, vaan pääasiassa vain vaurioituneet ja kuolleet oksat tulee leikata pois. Kasvia on toki kuitenkin hyvä karsia, jos se pääsee leviämään liikaa. Karsiminen tulee siinä tapauksessa tehdä vasta, kun kukinta on ohi. Kärhön voi myös alasleikata kokonaan, jolloin se saa kasvaa ”puhtaalta pöydältä”.
     
  2. Useasti eli sekä keväällä että loppukesällä kukkivat kärhöt
    Osa kärhölajikkeista kukkii sekä edellisvuotisista, mutta sen lisäksi myös samana vuonna kasvaneista versoistaan. Jos kärhöt alasleikataan, edellisvuotisten versojen kukat häviävät. Tuuhean kasvutapansa vuoksi nämä lajikkeet voivat silloin kasvaa varsin huonokuntoisiksi. Säästä siis edellisen vuoden versot ja leikkaa vain kuolleet osat pois. Siten myös uudet versot pääsevät kasvamaan vapaasti. Jos kasvi on kuitenkin vahingoittunut jäädyttyään talvella, voit alasleikata sen kokonaan.
  3. Vain myöhään kukkivat kärhöt
    Nuput muodostuvat myöhään kukkivilla lajikkeilla kevään ja kesän aikana ja puhkeavat kukkaan heinäkuun tietämillä. Se on perennojen tyypillinen ominaisuus, minkä vuoksi näitä lajikkeita tulee myös karsia perennojen tavoin. Alasleikkaa kärhö maan tasalle syksyllä tai alkukeväällä. Jätä jäljelle yksi lehtipari.

    Pohjoisella pallonpuoliskolla elävät kärhöt ovat kotoisin tavallisesti Kiinasta, Japanista tai Euroopasta. Kärhö on yksi suosituimmista puutarhojen koristeperennoista. Sitä esiintyy lisäksi luonnonvaraisina muunnelmina myös Suomessa.

Koska eri lajikkeiden välillä on suuria eroja, voit valita itsellesi sopivimman lajikkeen sen ominaisuuksien perusteella – saatavilla on sekä valtavia, lehtensä pudottavia lajikkeita että pieniä ja ikivihreitä kärhöjä. Erilaisia hybridilajikkeita on myynnissä useita, joten jos olet mahdollisimman näyttävän ja runsaan kukkaloiston ystävä, löydät varmasti mieleisesi kärhön puutarhaasi. Toisin sanoen: valitsitpa minkä kokoisen, näköisen tai muotoisen kärhölajikkeen tahansa, voit olla varma, että saat helposti kasvatettavan, kauniin kasvin pihaasi sulostuttamaan!

Hyvä tietää kärhöstä

  • Kärhölajikkeet on jaettu kolmeen ryhmään niiden vaatiman karsimistavan mukaan.
  • Kärhö on kotoisin pohjoisen lauhkeilta vyöhykkeiltä ja Afrikasta.
  • Se on yksi suosituimmista pitkään kukkivista koristekasveista.
  • Kestävimmät kärhölajikkeet pärjäävät kasvuvyöhykkeellä 4.
  • Saatavilla on sekä varhain että myöhään kukkivia lajikkeita.
  • Kärhöä on monien muiden kasvien tapaan käytetty lääkekasvina eri puolilla maailmaa.
  • Kärhö on myrkyllinen kasvi, joka sisältää limakalvoja ja ihoa ärsyttävää ainetta.

Lue lisää kasviravinneoppaastamme >>
Lue vinkkimme, joilla onnistut karsimisessa >>
Löydä suosikkisi köynnös- ja kiipijäkasvien valikoimastamme >>

Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. 36C1D222-8DE3-499B-89C5-F0ACC4A3840A Created with sketchtool. 3011D877-6B37-4181-ABF0-09D8986DA7C6 Created with sketchtool. Entre Created with Sketch. Hemleverans Created with Sketch. 68157682-FC5A-4945-89BC-A1A195DC0E74 Created with sketchtool. F4ECEC60-D397-44D2-87E9-2D4AD35A6F11 Created with sketchtool. Icons/Menu/24px/Black Created with Sketch. sort-alpha-desc