Postinumero |
Tavaroiden saatavuus kaupassa voi vaihdella, joten ostoskorissasi oleva tuote voidaan poistaa, kun vaihdat myymälää.

Lamopinaatti

399
Ota 5 maksa 4
Monikäyttöinen lehtivihannes, käytetään pinaatin tapaan. Runsassatoinen ja lamoava kasvutapa. Aurinko-puolivarjo, läpäisevässä ja ravinteikkaassa massa. Saattaa talvehtia suojaisalla paikalla.
On palkitsevaa poimia vihanneksia omista viljelmistä! Lamopinaatti on jännittävä vaihtoehto tavalliselle pinaatille. Lamopinaatti ei ole pinaatin sukulainen vaikka nimen perusteella näin voisi olettaa, käytetään silti samaan tapaan ja on yhtä helppo kasvattaa. Lamopinaatti kasvaa maata myöden ja voi levittäytyä laajalle alueelle, painoa kertyy jopa 10 kg! Vinoneliömäiset, mehevät lehdet voidaan korjata kesästä alkaen syksyyn asti. Korjaa satoa säännöllisesti leikkaamalla versojen kärkiä ja keräämällä lehtiä talteen. Voidaan keittää, paistaa tai syödä tuoreina. Lamopinaatti kuuluu siemeniin jotka voidaan kylvää ympäri vuoden! Sara Bäckmo, tunnettu ruotsalainen puutarhaprofiili ja pohjoismaiden suurimman puutarhablogin perustaja on yhdessä Nelson Garden:in kanssa valinnut 57 erityisen kylmänkestävää lajiketta joita voidaan kasvattaa ympäri vuoden pohjolan kylmässsä ilmastossa.

Tähän tuotteeseen sopivat

Hoito-ohje

Lamopinaatti viihtyy ravinteikkaassa, multavassa, lämpimässä ja ilmavassa kasvualustassa. Kasvupaikan on oltava suojainen ja aurinkoinen tai puolivarjoisa. Ei siedä kuivuutta ja lämpimällä kesäsäällä kasvualusta on pidettävä tasaisen kosteana kastelemalla usein, ei kuitenkaan liiaksi. Rikkakasveja on kitkettävä säännöllisesti. Voit suojata kasvusto tuhohyönteisiltä peittämällä viljelykset harsolla.

Istutusohjeet

Lamopinaatti esikasvatetaan sisätiloissa maalis-huhtikuun aikana. Taimet istutetaan avomaalle pakkasvaaran mentyä, maaperän lämpötilan ollessa 10°C ja taimet on karaistu. Voidaan kylvää myös suoraan kasvupaikalle maan lämmettyä. Kylvää siemenet 2 cm:n syvyyteen ja peitä varovasti mullalla. Pidä kasvualusta tasaisesti hiukan kosteana. Lamopinaatti tarvitsee runsaasti vettä kasvaakseen hyvin, vältä silti liikakastelua. Harvenna viljelmä taimien kasvaessa.

Toimitusmaksu ja toimitus

Suosittelemme täyttämään oman postinumeron tiedot, verkkosivun oikealla ylälaidalla olevaan kenttään, jolloin näet eri toimitusvaihtoehdot. Tarjoamme kotiinkuljetuksen ja voit myös noutaa tilaamasi tuotteet myymälästä, sinun postinumeroalueen toimitusvaihtoehtojen mukaan.

Toimitamme tilauksia laajalle alueelle ja postinumeron avulla selviää onko kotiinkuljetus mahdollinen sinun alueellasi. Täyttämällä postinumeron tiedot järjestelmä valitsee automaattisesti lähin myymälä, voit helposti vaihtaa myymälän sivun oikealla ylälaidalla. Tämän avulla voit tarkastella myymälän varastotilannetta tai onko tuotetta toisen myymälän varastossa, lisäksi selviää onko verkkotilaus noudettavissa myymälästä.

Napsauta tästä nähdäksesi täydelliset ehdot


Tuotetiedot

Artikkelinumero: 532244
EAN: 7312600115361
Leveys: 0,5 cm
Syvyys: 9,4 cm
Korkeus: 14,5 cm
Paino: 10 g
Materiaali: -
Tavaramerkki: Nelson Garden
Alkuperä: Ruotsi
Jaetaan ideoita!
On hienoa seurata, kuinka paljon iloa koteihin ja puutarhoihin kasvimme tuovat. Lisää Instagram-kuvaasi tunniste @plantagensuomi ja jaa inspiraatiota muillekin!
Kokonaissumma
Kassalle – Tuotteita
Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. BEED2CAF-6775-4D50-832D-C19575417F8F 36C1D222-8DE3-499B-89C5-F0ACC4A3840A Created with sketchtool. 3011D877-6B37-4181-ABF0-09D8986DA7C6 Created with sketchtool. Entre Created with Sketch. 68157682-FC5A-4945-89BC-A1A195DC0E74 Created with sketchtool. F4ECEC60-D397-44D2-87E9-2D4AD35A6F11 Created with sketchtool. Icons/Menu/24px/Black Created with Sketch. order sort-alpha-desc