Monta hyvää syytä hankkia luonnnonmukaisesti kasvatettu joulukuusi
Kiinnostus ilmasto – ja ympäristöystävällisistä joulukuusista on kasvanut, joten yhä useampi valitsee luomujoulukuusen – kasvatettu täysin ilman torjunta-aineita ja kemiallisia lannotteita.

Joulukuusen taival pienestä istutetusta taimesta valmiiseen joulukuuseen joka koristaa kotia joulunpyhinä kuluu 7 – 12 vuotta. Ammattitaitoinen joulupuun kasvattaja valvoo kuusiviljelmiä säännöllisillä hoitotoimenpiteillä. Puita muokataan leikkaamalla säännöllisesti ja lannoitetaan harkiten. Tämä vaatii sekä taitoa että pitkäjänteisyyttä.
Rakkaudella kasvatettu
Joulupuun kasvattajalta vaaditaan erityistä osaamista ja hyvä luonnon vuorovaikutusten tuntemus ovat onnistuneen viljelmän edellytys. Luomukuusien viljelmät valvotaan tarkasti, sillä luonnonmukaisessa kasvuympäristö jossa kemiallisia torjunta-aineita ja tuhohyönteisten myrkkyjä ei käytetä laisinkaan vaaditaan tarkkaavaisuutta ja osaamista. Mineraali - tai typpipitoisia lannotteita ei käytetä, ei myöskään kasvun säätelyyn tarkoitettuja aineita. Luomukuuset kasvavat kokonaan luonnon omassa tahdissa, eikä hoputeta nopeaan kasvuun hyönteismyrkkyjen ja kemiallisten lannoitteiden avulla.
Luomukuusiviljelmien tavoitteena on varjella ympäristöä, ylläpitää biologista monimuotoisuutta, pelastaa hyönteisiä ja suojella pohja – ja pintavesistöjä. Nämä seikat erottavat ympäristöystävällisemmän luomujoulukuusen muista joulukuusista. Ympäristöä säästävien arvojen ohella luonnonmukaisesti viljelty joulukuusi ei juuri erotu ulkomuodoltaan tavalliseen tapaan viljellyistä joulukuusista.
Plantagenin luomujalokuusi
Meiltä voit ostaa 100% luomujalokuusen, sekä myymälästä että verkkokaupasta, luonnonmukaisesti viljelty, kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Kaukasianpihta eli jalokuusi (Abies Nordmanniana ECO) on kestävä kuusilajike, jolla on pehmeät neulaset. Jalokuusi ei karista neulasiaan yhtä herkästi kuin tavallinen metsäkuusi ja tuoksu on miedompi – hyvä valinta allergiasta kärsiville, lisäksi jouluna ei tarvitse lakaista neulasia lattialta. Muhkea jalokuusi on kuin Disney elokuvien joulukuuset: tuuhea, täyteläinen ja lähes täydellisen kartionmuotoinen.
Meiltä saat joulukuusen joka on kaadettu 5–7 päivää ennen kuusikuorman lähettämistä myymälöille. Näin kuusi saa seistä muutaman päivän ajan jotta kuusi kestäisi kuljetusta paremmin ja saat terveen ja tuoreen, korkealaatuisen joulukuusen.
Mietityttääkö miten joulukuusen saisi kestämään mahdollisimman pitkään, varisemaan vähemmän tai miten kuusi tuodaan sisälle ja totutellaan lämpimään?
Lue lisää oppaasta: Vinkkejä joulukuusen hoitoon