Nurmikko – näin onnistut
Oikealla hoidolla ja sopivalla lannoituksella nurmikko pysyy kauniin vihreänä ja tuuheana koko kesän. Näiden ohjeiden avulla saat pidettyä mahdollisimman hyvää huolta nurmikostasi.

Näin hoidat nurmikkoa läpi vuoden
Pikaopas nurmikon hoitoon
- Vihreä ja terve nurmikko lannoittamalla
Jotta nurmikko pysyisi syvänvihreänä ja terveenä, sitä on lannoitettava pariin otteeseen kasvukauden aikana. Meillä on erilaisia, nimenomaan nurmikolle tarkoitettuja lannoitteita. Nurmikko kannattaa lannoittaa juuri ennen kastelua, tai vielä mieluummin juuri ennen sadetta.
- Nurmikon kastelu
Nurmikkoa on syytä kastella runsaasti. On kuitenkin pidettävä huolta, että kasteluvesi jakautuu tasaisesti, eikä osa nurmikosta suorastaan lainehdi toisen osan kuivuessa. Paras kasteluhetki on aamulla tai illalla. Keskipäivän paahteessa suuri osa kasteluvedestä haihtuisi ilmaan.
Jos kyseessä on jo vanha nurmikko, sitä on syytä kastella riittävästi, jotta vesi valuisi heinien juuristoon asti. Käytännössä se tarkoittaa, että nurmikkoa on kasteltava kerralla runsaasti: kuivina kausina vettä olisi hyvä antaa 25–30 mm. On parempi kastella kerralla paljon, kuin vähän ja usein.
- Ruohonleikkuu
Kun ruoho on kasvanut 7–8 cm:n korkuiseksi, se on aika leikata. Leikkauksen jälkeen ruohon pitäisi olla 4–5 cm:n pituista. Pidä huolta siitä, että ruohonleikkurin terä on terävä. Suositeltava leikkuumäärä on 1–1,5 cm. On parempi leikata usein ja vähän, kuin harvoin ja paljon kerralla.
- Aukot nurmikossa
Nurmikossa olevat pienet aukkopaikat ja kuivat kohdat voidaan korjata. Peitä korjattava kohta 2–3 cm:n kerroksella hiekkaa tai nurmikkomultaa, sekoita joukkoon lannoitetta ja tasoita haravalla. Kylvä lopuksi heinänsiemenet. Vältä kylvetyn alueen tallaamista ja muuta kulutusta, kunnes ruoho on päässyt hyvään kasvuun.
- Sammal nurmikossa
Nurmikon sammaloituminen voi johtua monestakin syystä: maa voi olla liian hapanta, tiivistä tai vähäravinteista, tai ruohonleikkuri on säädetty leikkaamaan ruoho liian lyhyeksi. Kokeile säätää ruohonleikkuukorkeudeksi 4–5 cm ja lannoita nurmikkoa reilummin.
Jos nurmikko on päässyt sammaloitumaan pahasti, voit päästä eroon sammalesta voimakkaalla haravoinnilla tai käyttämällä sammaleenpoistajaa sekä lannoittamalla nurmikkoa normaalien lannoitemäärien lisäksi usein ja vähän kerrallaan. Myös tiheä leikkuu auttaa.
Lue lisää
Olet tässä:
Teemat:
Nurmikonsiemen Paikkausnurmi
1 kg
1799
Lue lisää ja osta
Lue lisää
Kotiinkuljetus
Kotiinkuljetus – valitse päivämäärä
Nouda myymälästä
Osta kaupasta
Nurmikonsiemen Villa
3 kg
4499
Lue lisää ja osta
Lue lisää
Kotiinkuljetus
Kotiinkuljetus – valitse päivämäärä
Nouda myymälästä
Osta kaupasta