Lannoitekoulu – näin valitset kasveillesi sopivat lannoitteet
Mullasta ja ravinteista (esimerkiksi lannoitteista) kasvit saavat tarvitsemansa ravinteet tervettä kasvua ja kukintaa varten. Tässä ohjeessa kerrotaan, mitä ravinteita kasvisi tarvitsevat.

Miksi kasveja on lannoitettava?
Kaikki kasvit tarvitsevat ravinteita. Nopeasti kasvavat kasvit tarvitsevat yleensä enemmän ravinteita kuin hidaskasvuiset. Ravinteiden puute aiheuttaa kasveissa erilaisia oireita, kuten kitukasvuisuutta, laikkuja ja värivirheitä lehdissä sekä heikentynyttä talvenkestävyyttä.
Ruukussa kasvavien kasvien lannoitus
Sisällä ja ulkona ruukussa kasvavat kasvit ovat täysin riippuvaisia siitä, mitä ravinteita annamme niille. Istutusmullassa olevat ravinteet riittävät enintään kuukaudeksi. Sen jälkeen kasvin olisi hyvä saada säännöllisesti lisälannoitusta voidakseen hyvin, joko kastelulannoitetta tai multaan työnnettäviä ravinnepuikkoa. Plantagenin pumppupullossa olevaa kastelulannoitetta on helppo lisätä pari painallusta kastelukannuun joka kastelukerralla.
Milloin on aika lannoittaa?
Puutarhassa paras aika lannoitukseen on kevät, kun luonto alkaa vihertää. Syylannoitus tehdään heinäkuun jälkeen, ja siihen on syytä käyttää vähätyppistä lannoitetta. Nurmikkoa voidaan lannoittaa säännöllisesti koko kesän ajan.
Lue lannoitepakkauksesta tiedot sopivista lannoitemääristä. Muista, että suositeltu määrä on riittävä ja että liiallinen lannoitus on haitallista sekä kasveille että ympäristölle.
Lannoitusopas puutarhaan – sopivan lannoitteen valinta
Kaikki kasvit tarvitsevat ravinteita. Nopeasti kasvavat kasvit tarvitsevat yleensä enemmän ravinteita kuin hidaskasvuiset.
Kasvilaji tai käyttökohde |
Sopivin lannoite tai kasviravinne |
Lannoitusajankohta |
Nurmikko |
Algomin-nurmikkolannoite, Stroller-nurmikkolannoite, Plantagenin nurmikkolannoite, kananlanta |
Kevät (huhti-toukokuu) |
Nurmikko, jossa rikkaruohoja | Stroller Kombi |
Kesä (lämpötila väh. 15 astetta) |
Nurmikko, jossa sammalta |
Algomin Mossa (SE) |
Kevät (huhti-toukokuu) |
Kukkapenkit (perennat, pensaat) |
Algomin-puutarhalannoite ja Algomin-luomulannoite (SE), kananlanta, yleislannoite |
Kevät, kesä |
Istuttaminen |
Vältä voimakkaita lannoitteita istutettaessa ja paranna maata lehmänlantalannoitteella |
Koko kasvukausi (maaliskuusta marraskuuhun) |
Pensaat, puut, köynnökset |
Algomin-puutarhalannoite ja Algomin-luomulannoite (SE), kananlanta, yleislannoite |
Kevät |
Alppiruusut eli rodot, atsaleat, pensasmustikat, hortensiat, havukasvit, magnoliat |
Havu- ja rodolannoite |
Kevät, rodoille kukinnan jälkeen |
Ruusut, pionit, kärhöt |
Ruusulannoite |
Kevät |
Kasvimaa, marjapensaat, hedelmäpuut, raparperi |
Kasvimaalannoite (luomulaatuinen), kananlanta |
Kevät, Kesä |
Havukasvit |
Algomin-puutarhalannoite ja Algomin-luomulannoite, kananlanta, yleislannoite |
Kevät |
Sipulikasvit, kärhöt |
Luujauho |
Kukinnan jälkeen keväällä/kesällä |
Jänisten ja kauriiden karkotus; pensaiden, puiden ja raparperin istutuslannoitus |
Verijauho |
Kevät (karkotukseen koko kasvukauden ajan) |
Lannoitusopas ruukuissa ja viljelylaatikoissa kasvaville kasveille
Ruukuissa ja viljelylaatikoissa kasvavat kasvit ovat riippuvaisia niille antamistamme ravinteista. Mullan sisältämät ravinteet ovat näiden kasvien ainoa ravinnonlähde. Onnistuneen ruukkuviljelyn perusta onkin laadukas multa, ja sen jälkeen tärkeysjärjestyksessä tulevat lannoitus ja kastelu. Ruukuissa ja pienemmissä astioissa kasvavia kasveja on kätevintä lannoittaa kastelulannoitteella.
Kasvilaji tai käyttökohde |
Sopivin lannoite |
Lannoitusajankohta |
Sesonkikukat |
Luomu-yleislannoite, yleislannoite, pitkävaikutteinen lannoite, pumppupullossa oleva luomulannoite |
Koko kasvukausi |
Sitrus- ja oliivipuut |
Sitruslannoite |
Koko kasvukausi |
Vihannekset, yrtit |
Luomu-yleislannoite, luomutomaattilannoite |
Koko kasvukausi |
Marjapensaat, hedelmäpuut |
Luomu-yleislannoite |
Kevät (huhti-toukokuu) |
Lannoitusopas huonekasveille
Kasvilaji |
Sopivin lannoite |
Lannoitusajankohta |
Ruukkukukat |
Ravinnepuikot, luomu-yleislannoite, yleislannoite |
Koko vuosi, tavella pienempänä annoksena |
Viherkasvit |
Pumppupullossa oleva kastelulannoite, ravinnepuikot, luomu-yleislannoite, yleislannoite |
Koko vuosi, talvella pienempänä annoksena |
Orkideat |
Orkidealannoite, orkidean ravinnepuikot |
Koko vuosi, talvella pienempänä annoksena |
Sitruspuut |
Sitruslannoite |
Koko vuosi, talvella pienempänä annoksena |
Lisää lannoituksesta ja lannoitteista
Kaksi hyödyllistä tuotetta sisäkasvien lannoittamiseen >>
Lannoitteet ja kasviravinteet >>