Ruukkuistutukset
Näyttävät ruukkuistutukset ilahduttavat silmää ja lisäävät viihtyisyyttä niin sisällä kuin ulkonakin. Vinkkiemme avulla onnistut luomaan upeita kesäisiä istutuksia ruukkuihin.

Tee ruukkuistutus näin
- Kevytsoraa
Peitä ruukun pohja kevytsoralla. Jotta kevytsorasta tehty salaojitus toimii, sen päälle on laitettava kuitukangas ennen ruukun täyttämistä mullalla. - Uutta multaa
Täytä ruukku U-mullalla. Multaan kannattaa sekoittaa pitkävaikutteista lannoitetta. - Taimien istuttaminen
Ruukkuun kannattaa istuttaa samansävyisiä, mutta muodoltaan erilaisia kukkia. - Paljon vettä
Kastele perusteellisesti heti istuttamisen jälkeen. - Siistiminen
Kuihtuneet kukat kannattaa leikata pois, sillä se edistää uusien nuppujen syntymistä.
Mitkä astiat sopivat ruukuiksi?
Periaatteessa istutusastiaksi käy mikä vain. Tärkeintä on, että astia on riittävän tilava. Pienessä ruukussa on vain vähän tilaa vedelle ja ravinteille, jolloin kasveja on kesän mittaan kasteltava ja lannoitettava usein. Ruukun pohjassa on hyvä olla yksi tai useita reikiä, jotta ylimääräinen vesi pääsisi valumaan pois ja mullan kosteutta voitaisiin hallita.
Yleensä istutuksiin käytetään ruukkuja, uurnia ja parvekelaatikoita. mutta vain mielikuvitus on rajana ruukun valinnassa: upea istutus voi syntyä vanhoihin kottikärryihin, ruosteiseen ämpäriin tai kannuun, pajukoriin tai puulaatikkoon. Kannattaa yhdistellä erikokoisia ja -muotoisia istutusastioita. Kaikkien ruukkujen ei myöskään tarvitse olla lattiatasossa. Istutuksiin saadaan korkeutta käyttämällä amppeleita, seinälle ripustettavia astioita ja kukkapylväitä. Jos ruukku altistuu talvella jäätymiselle, sen on syytä olla kestävä. Erityisen tärkeää se on, jos ruukku on täysin säiden armoilla. Syksyn sateiden jälkeen pakkanen saa märän mullan laajentumaan ruukussa ja lisää ruukun halkeamisvaaraa.
Kuinka yhdistellä kasveja ruukkuistutukseen?
- Valon ja varjon kasvit
Kasvien yhdistelyyn ei oikeastaan ole sääntöjä, mutta samaan ruukkuun tai parvekelaatikkoon kannattaa istuttaa samanlaisissa olosuhteissa viihtyviä taimia, siis joko valon tai varjon kasveja.
- Värit ja kasvilajit
Sommitellessasi ruukku- tai parvekelaatikkoistutuksia voit pitäytyä tietyssä värimaailmassa eli valita samansävyisiä valkoisia, sinisiä tai vaaleanpunaisia kukkia. Kannattaa kuitenkin yhdistellä erimuotoisia ja kasvutavaltaan vaihtelevia lajeja. Joskus paras lopputulos syntyy istuttamalla vain yhtä lajia yhteen ruukkuun, tai yhdistämällä kukkivaan kasviin jokin viherkasvi. Siten ruukku ja kasvit pääsevät kunnolla oikeuksiinsa.
- Korkeus ja leveys
Kookkaisiin ruukkuihin sopii kasvikokonaisuus, jossa on myös korkeutta, kuten heinä tai havupuu. Jos ruukkua katsellaan eri puolilta, korkein kasvi sijoitetaan keskelle ruukkua. Jos ruukku on sen sijaan seinää vasten, korkein kasvi istutetaan ruukun takareunaan. Sommittelussa kannattaa yleisesti pyrkiä symmetriaan ja ottaa huomioon eri katselukulmat.
Ruukkuistutuksissa muistettavaa
- Voimakkaat värit näkyvät hyvin auringossa.
- Nypi pois kuihtumassa olevat kukat, niin taimet kukkivat entistä runsaammin.
- Lisää vaihtelevaan kokonaisuuteen yksi ”kokoava” kasvi, kuten köynnös, koristeheinä, muratti tai muu viherkasvi, joka köynnöstelee muiden kasvien lomassa ja tuo ne esiin.
Lue lisää
Plantagenin multakoulu >>
Uudelleenistutus – näin onnistut >>