Tee itse jouluasetelmat ja luo omanlaisesi joulutunnelma. Valitse sellaisia kasveja, värejä, ruukkuja ja koristeita, jotka sopivat juuri sinun jouluusi. Erilaisia yhdistelmiä on loputtomasti.

Tee itse jouluasetelma

Jouluasetelman tekeminen on helppoa, ja näiden vinkkien avulla pääset kätevästi alkuun. Itse tehty jouluasetelma on persoonallinen joululahja.

Alla olevalla videolla on näytetty muutama helppo niksi, miten asetelman voi tehdä.

Jouluasetelmaan tarvitset:

  • Kasveja
  • Ruukun/astian, johon asetelman voi istuttaa
  • Sammalta
  • Koristeita, esim. omenoita, käpyjä, pähkinöitä, kanelitankoja tai jotain muuta
  • Multaa

Itse tehty jouluasetelma on persoonallinen joululahja. On hyvä, että yksi kasveista on korkeampi, yksi täyttää ruukun leveyssuunnassa ja yksi roikkuu ruukun reunan yli. Näin istutus näyttää tasapainoiselta kokonaisuudelta.

Tässä asetelmassa on käytetty havupuuta tuomaan korkeutta, vaaleaa jouluruusua, joka ulottuu leveälle sekä kauniisti haarautuvaa murattia.

3 vinkkiä onnistuneeseen asetelmaan

  1. Kokeile sijoitella kasveja eri paikkoihin, ennen kuin istutat ne lopullisesti. Näin löydät kauneimman kokonaisuuden.
  2. Huomioi myös se, millaiseen paikkaan itse jouluasetelma on tarkoitus laittaa. On hyvä, että yksi kasveista on korkeampi, yksi täyttää ruukun leveyssuunnassa ja yksi roikkuu ruukun reunan yli.
  3. On hyvä valita sellaisia kasveja, joilla on suunnilleen samanlainen kastelutarve.

Ideoita ja vinkkejä jouluasetelmaan

Voit hyvin istuttaa myös yksittäisen kasvin, kuten amarylliksen ja laittaa sen ympärille sammalta ja muita koristeita. Läpinäkyvässä lasiruukussa esimerkiksi sammal näkyy kauniin vihreänä ja luo jouluisen tunnelman.

Jouluasetelman voi hyvin tehdä mihin tahansa astiaan, jonka pohja on tiivis. Vain mielikuvitus on rajana!

Voit yhdistellä kasveja ja kynttilöitä ja tehdä vaikka adventtikynttiläjalan. Kuvan asetelmassa on käytetty sammalta, pähkinäpensaan oksia, pähkinöitä, männynhavuja, ruusukaalia, omenoita ja mehikasveja.

Asettele kasvit niin, etteivät ne osu kynttilän liekkeihin ja lämpöön. Ethän jätä aitoja kynttilöitä koskaan yksin palamaan.

Luo klassinen punainen joulu ja laita asetelmaan joulutähti, murattia, pieni havupuu ja käpyjä.

Istuta amaryllis johonkin kotoasi löytyvään astiaan, kuten vaikka puulaatikkoon. Jos käytät puista istutusruukkua, muista vuorata sisäpuoli muovilla, jotta ruukku kestää kastelun.

Istuta kasvit ja asettele kynttilät aluslautaselle, jossa on korkeammat reunat. Aseta kynttilät tarpeeksi kauas kasveista ja pidä aina silmällä eläviä kynttilöitä. Jos käytät sammalta, kastele se turvallisuuden vuoksi.

Istuta jouluasetelmaan omat suosikkisi! Voit käyttää ihan tavallisia viherkasveja ja tehdä omanäköisen luomuksen. Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi muratti, kultaköynnös, kilpipiilea tai muut viherkasvit.

Käytä kotoasi löytyviä kasveja tai hanki uusia sisäkasveja. Joulun jälkeen voit purkaa asetelman ja käyttää kasveja tavallisina ruukkukasveina. Saat kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Kasvien uusi elämä

Kun jouluasetelma on elänyt aikansa, älä kuitenkaan heitä kukkia ja kasveja pois.

Vaaleajouluruusu - voidaan istuttaa kukkapenkkiin ja kukkii uudelleen vuodesta toiseen. Jos istuttaminen ei talvella ole mahdollista, säilytä kukat valoisassa ja viileässä paikassa, kunnes routa on sulanut ja istuta silloin. Kastele harvakseltaan istuttamiseen asti. Valitse puutarhasta varjoisa paikka.

Hyasintit - voidaan istuttaa puutarhaan tai parvekkeelle. Anna hyasinttien kuihtua, sillä silloin sipuli saa enemmän ravintoa. Leikkaa vana irti sen kuihduttua ja säilytä sipuli paperipussissa kuivassa ja viileässä paikassa. Istuta hyasintti keväällä, kun routa on sulanut maasta.

Amaryllis - anna kuihtua kuten hyasintin. Leikkaa pois kuihtunut kukka, niin energiaa ei kulu siementen muodostamiseen. Leikkaa vana, kun se on kuihtunut kokonaan.

Sijoita amaryllis kesällä ulos tuulelta suojaan ja puolivarjoisaan paikkaan, jossa sitä kastellaan ja lannoitetaan. Lopeta kasteleminen kokonaan syyskuussa. Säilytä sipuli kuivassa paikassa noin 12–20 asteessa. Marraskuussa on aika ottaa sipuli taas esiin ja istuttaa se uuteen multaan, kastella ja odotella uutta kukintaa!

Muratti - ja muut viherkasvit voi istuttaa omiin ruukkuihinsa ja asettaa takaisin ikkunalaudalle.

Lue lisää

Tee itse köynnöskoriste >>
Tee näyttävät minikranssit kattaukseen >>
Tee itse joulukranssi >>



Unelma

Korkeus 10 cm, Vihreä

399
4 kpl 11,99
Lue lisää

Kulho Jessie

Ø25 cm, Harmaa

2799
Lue lisää

Maljakko Vendela

Korkeus 11 cm, Läpinäkyvä

799
Lue lisää

Kanelitangot

250 g, Ruskea

599
Lue lisää
Ostoskorisi:
Tuotteita
Kokonaissumma:
Kassalle
Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. BEED2CAF-6775-4D50-832D-C19575417F8F 36C1D222-8DE3-499B-89C5-F0ACC4A3840A Created with sketchtool. 3011D877-6B37-4181-ABF0-09D8986DA7C6 Created with sketchtool. Entre Created with Sketch. 68157682-FC5A-4945-89BC-A1A195DC0E74 Created with sketchtool. F4ECEC60-D397-44D2-87E9-2D4AD35A6F11 Created with sketchtool. Icons/Menu/24px/Black Created with Sketch. order sort-alpha-desc Kysy Plantagenilta