Eläinperäiset lannoitteet – puutarhan piristäjät
Kaikki kasvit tarvitsevat ravintoa kasvaakseen, mutta jotkut selviävät vähemmällä kuin toiset. Mitä eroa on erilaisilla eläinperäisillä lannoitteilla ja miten ne voivat auttaa kasveja kukoistamaan? Lue lisää tästä artikkelista.

Kun puhutaan eläinperäisestä lannoitteesta, monelle tulee mieleen hevosen-, lehmän- ja kananlanta. Näitä lannoitteita on kuitenkin muitakin, joskin hieman harvinaisempia. Esimerkiksi guano-lannoitetta saadaan merilintujen, lepakoiden ja hylkeiden ulosteista.
Guano-lannoite oli aikoinaan todella suosittua – ehkä siksi, että sitä pidettiin inkavaltakunnan menestyksen salaisuutena. 1800-luvulla englantilaiset lähettivät laivastojaan Peruun hakemaan guano-lannoitetta, mutta matkaan sisältyi riski hengen menettämisestä. Lannoitteen haju piinasi työläisiä niin voimakkaasti, että jotkut päättivät heittäytyä alas kalliolta.
Eläinperäinen lannoite on rikasta
Pohjoismaissa käytetään erittäin harvoin eläinperäisiä lannoitteita, vaikka ne ovat todella ravinteikkaita. Ne edistävät mikroelämää, parantavat multapitoisuutta ja mullan rakennetta sekä maaperän ravinnepitoisuutta. Eläinperäisten lannoitteiden erot ovat lähinnä ravintoaineiden mittasuhteissa sekä koostumuksessa.
Kananlanta
Kananlanta on monipuolinen, pitkävaikutteinen, ravitseva ja nopeasti vaikuttava lannoite. Kananlanta sisältää runsaasti typpeä ja soveltuu siksi erinomaisesti paljon ravintoa tarvitseville vihanneksille. Kananlanta sopii hyvin peruslannoitteeksi. Lannoittaminen kannattaa tehdä keväällä sekoittamalla kohtuullinen määrä lannoitetta multaan muutama viikko ennen viljelyn aloittamista.
On tärkeää, että lannoitetta käytetään kohtuullisesti, sillä vahva lannoite voi vahingoittaa hentoja juuria. Jos kananlantaa on liian paljon, maaperään saattaa syntyä epätasapaino, sillä lannan kaliumpitoisuus on alhainen. Syksyllä lannoitteen määrää vähennetään, ihan kuten muitakin lannoitteita, sillä kasvit tarvitsevat aikaa siirtyäkseen talvilevolle. Jos lannoittamista jatketaan, kasveilla on paleltumisen riski.
Voit käyttää kananlantaa kompostoituna, vedellä laimennettuna tai kuivina pelletteinä, jotka liukenevat veteen.
Jos haluat kompostoida itse kananlannoitetta, sekoita puolet multaa ja anna kompostoitua vuoden ajan. Tämän jälkeen voit käyttää lannoitetta noin 5 litraa per neliömetri.
Hevosenlanta
Hevosenlanta on kompostoituna melko mietoa ja sisältää vähemmän typpeä kuin lehmän- ja kananlanta. Hevosenlanta on erityisen hellävaraista kasveille, kun se sekoitetaan runsashiilisiin kuivikkeisiin, joita voi löytää tallin lattialta. Hevosenlannan kompostoiminen kestää noin 18 kuukautta, jonka jälkeen sitä voi käyttää suoraan lannoitteena paljon ravintoa tarvitseville kasveille.
Tuore hevosenlanta on vahvempaa, mutta ei kuitenkaan yhtä typpirikasta kuin kanan- tai lehmänlanta. Sitä kannattaa käyttää lämpöpenkeissä, joissa viljelyn voi aloittaa aiemmin kauden alussa, sillä lämpöä muodostuu hajoamisen yhteydessä. Muista, että tuoreen lannan hajoaminen vaatii myös typpeä, joka otetaan ympäröivästä maaperästä. Tuoretta lantaa käyttäessä tarvitaan siis myös lisätyppeä.
Hevoset eivät märehdi, mikä tarkoittaa sitä, että lanta on suhteelliseen kuivaa ja koostumuksensa ansiosta erinomaista maanparannukseen, varsinkin sekoitettuna turpeeseen tai olkiin.
Lehmänlanta
Kompostoidussa lehmänlannassa on ravintoaineita sopivassa suhteessa. Se sisältää vähemmän typpeä kuin kananlanta, mutta enemmän kuin hevosenlanta. Se soveltuu hyvin useimmille kasveille, myös juureksille ja lehtivihanneksille, jotka ovat herkempiä typelle.
Lehmänlanta sisältää enemmän kaliumia kuin kanan- ja hevosenlanta ja on pitkävaikutteista. Se on kosteampaa kuin hevosenlanta ja erityisen hyvää silloin, kun haluat parantaa multapitoisuutta ja mikroelämää niukkaravinteisessa hiekkamaassa tai raskaassa savimaassa.
Laita lavakaulukseen noin puolet kompostoitua lehmänlantaa ja puolet istutusmultaa.
Lampaan- ja vuohenlanta
Lampaan- ja vuohenlanta on ravintosisällöltään hevosenlannan ja lehmänlannan välillä. Jos joukossa on myös kuiviketta, typpeä on silloin vähemmän. Polttamaton, tuore tai puolituore lampaan- tai vuohenlanta saattaa sisältää paljon rikkaruohonsiemeniä ja siksi lantaa on hyvä kompostoida vuoden verran.
Tietoa eläinperäisistä lannoitteista
|
KIRJOITTAJA
Liselotte Roll, toimittaja ja kirjailija, joka on julkaissut useita luontoa, eläimiä ja viljelyä käsitteleviä kirjoja ruotsiksi.
(Kuva: Sandra Birgersdotter Ek)
Lue lisää
Lannoitekoulu – näin valitset kasveillesi sopivat lannoitteet