Kärhöt - näin onnistut
Klematikset eli kärhöt ovat rakastetuimpia puutarhakasvejamme, ja niillä saa upeaa kukkaloistoa säleiköihin, seinille ja vanhojen puiden rungoille. Kärhölle löytyy helposti paikka pienestäkin puutarhasta. Innokkaasti kiipeilevät, viehättävät kärhöt voivat koristaa kodin seiniä ja puutarhaa monin tavoin – vain mielikuvitus on rajana niiden sijoittamisessa. Monet lajikkeet ovat kauniita myös maanpeittokasveina.

- Kasvupaikka
Saatavilla on kärhöjä sekä katveeseen että aurinkoisiin paikkoihin. Monesti sanotaan, että kärhöllä on oltava ”latva auringossa ja juuret varjossa”, ja siksi kärhöjen istuttamista auringonpaisteeseen helposti arkaillaan. Kärhöjä voi kuitenkin kasvattaa aurinkoisessa paikassa avomaalla tai ruukussa, kunhan niitä kastellaan säännöllisesti ja runsaasti. Taimen tyvi kannattaa kattaa ruohosilpulla. Kate pidättää kosteutta maassa ja parantaa maan laatua.
- Kasvualusta
Kärhöt viihtyvät syvämultaisessa, ravinteikkaassa ja tasaisen tuoreessa, mutta läpäisevässä maassa. Ennen taimen istutusta maahan kannattaa sekoittaa lehmänlantaa ja luujauhoa. Varsien tyvelle voidaan laittaa karkeaa hiekkaa, jotta juurenniskan päällä oleva maa on mahdollisimman läpäisevää. Se voi suojata kasvia sienitaudeilta.
- Veden tarve
Kärhöt viihtyvät tasaisen kosteassa, läpäisevässä maassa. Istutusvaiheessa voit lisätä istutuskuoppaan putken, joka ulottuu kasvin juurille. Täytä putki soralla. Putken kautta voit kastella kasvia suoraan juuristoon.
- Ravinteiden tarve
Lisää istutuksen yhteydessä multaan kompostia, lehmänlantaa ja luujauhoa. Tulevina vuosina voit lisätä keväällä kerroksen kompostoitua lehmänlantaa kasvin tyvelle. Lannoita täyslannoitteella 2–3 kertaa kesässä. Kasvin lannoittamista kovin myöhään kesällä tulee välttää, jotta se ehtisi tuleentua kunnolla ennen talvea. Tämä koskee varsinkin edellisen vuoden versoilla kukkivia lajikkeita.
Kärhön istuttaminen
- Laita taimi vesiämpäriin imemään kosteutta ennen istutusta, jotta juuret kastuvat kunnolla.
- Jos istutat kärhön kukkapenkkiin, kaiva kuoppa ja poista rikkaruohot.
- Sekoita paikalla olevaan maahan uutta multaa ja turvetta. Jos istutat taimen ruukkuun, sekoita istutusmultaan kevytsoraa.
- Avomaalle istutusta varten istutuskuoppa saisi olla 60 cm syvä ja yhtä leveä. Ruukkuun kärhö istutetaan vähintään 10 cm syvemmälle kuin taimiruukussa.
- Aseta juuripaakku kuoppaan ja paina se kevyesti käsillä paikoilleen. Täytä kuoppa mullalla niin, että kärhön tyvi jää noin 10 cm:n syvyyteen. Se edistää uusien versojen kasvua ja juuriston laajentumista, mikä parantaa kasvin ravinteiden ja veden saantia.
- Juurtumisen edistämiseksi ja taimen tuuheutumiseksi voit katkaista istutuksen jälkeen taimen varret noin 20 cm:n korkeudelta.
- Tue kärhö esimerkiksi säleikköön.
- Kastele.
- Talveksi juuristo on hyvä suojata peittämällä kasvin tyvi lehdillä ja kuusenoksilla.
Vinkkejä kärhön hoitoon
- Jos istutat kärhön seinän viereen, kaiva istutuskuoppa hieman kauemmas seinästä. Näin kärhö saa juurilleen sadevettä, ja talon kivijalka pysyy kuivana.
- Kärhöt ovat kauniita myös ruukuissa. Ruukkuun kannattaa valita matala lajike.
- Ruusuille tarkoitettu multaseos sopii myös kärhöille.
Lue lisää
Olet tässä:
Teemat: