Kasvien suojaaminen talveksi
Kasvit tarvitsevat talven tullen hieman apua selviytyäkseen pakkasista etenkin Suomen kylmimmillä alueilla. Käytettävissäsi on erilaisia keinoja riippuen siitä, mihin ja miten kasvit on istutettu.

Ruukussa ulkona
Kasveja istutetaan yhä useammin ulos ruukkuihin joko siksi, että halutaan luoda puutarha kuistille, tai yksinkertaisesti siksi, ettei omaa pihaa ole. Ulkona ruukuissa olevat kasvit altistuvat talvella suuremmalle rasitukselle, sillä maa ei suojaa niiden juuria kylmältä. Siksi ulkoruukut tulee siirtää talon seinän viereen ja suojata niin hyvin kuin mahdollista.
Voit tutustua Plantagenin valmiisiin ratkaisuihin täällä tai asettaa ruukut esimerkiksi styroksilevyn tai makuualustan päälle. Kääri kasvit kuplamuoviin, pahviin, vanhoihin mattoihin, olkiin tai muuhun eristävään materiaaliin. Tärkeintä on suojata kasvin juuristo. Kastele kasveja niukasti niin kauan kun lämpötila on plussan puolella, ja jätä kasvit lepotilaan pakkasten tullessa.
Valon ja lämmön taas lisääntyessä voit purkaa suojamateriaalin kasvien ympäriltä, kastella ne kertaalleen ja antaa niille kasviravinnetta.
Talvehtiminen sisällä ruukussa
Tietyt kasvit, kuten oliivi- ja sitruspuu, pelargoni ja tarhasinisarja eivät kestä talvea ulkona. Kaksi viimeksi mainittua pitävät talvella mielellään lepokauden, jolloin ne saavat kuihtua pimeässä ja viileässä paikassa. Kastele niitä muutamaan otteeseen talven aikana. Välimerelliset kasvit puolestaan viihtyvät talvella valoisassa ja viileässä paikassa huoneenlämmössä. Ne tarvitsevat kasvilampun valoa ja reilusti kastelua.
Puutarhassa
Omaa, luonnollista kasvuvyöhykettään pohjoisemmaksi istutetut kasvit, kuten ruusut ja alppiruusut, tulee peittää esimerkiksi 10–15 cm:n paksuisella kerroksella lehtiä. Parasta katemateriaalia ovat hyvin kuivina pysyvät tammen tai euroopanpyökin lehdet, kuorikate ja havut. Saatat joutua peittämään herkimmät pensaat kokonaan talviharsolla tai juuttikankaalla.
Talvivihannat pensaat kärsivät usein enemmän kevätauringosta kuin kylmyydestä. Syynä on se, että tammi–helmikuussa valo lisääntyy, mutta maa on yhä jäässä. Silloin vesi haihtuu kasvin lehdiltä tai havuilta, mutta se ei saa vettä tilalle jäisillä juurillaan. Tämä johtaa havujen ja lehtien ruskettumiseen; pahimmin kuivuvat nuoret puut ja pensaat. Estä kuivuminen peittämällä kasvit juuttikankaalla tai erityisellä talviharsolla. Kasveja kannattaa myös kastella syksyllä reilusti, jotta ne voivat varastoida paljon vettä.