Ojakellukka
Jos haet puutarhaasi pientä sievää perennaa, joka olisi myös kestävä, kannattaa istuttaa ojakellukkaa! Se viihtyy puutarhassa yhtä hyvin kuin luonnossakin, jossa se kasvaa pientareilla ja niityillä.

Tieteellinen nimi (Latinankielinen nimi): Geum rivale
Heimo: Ruusukasvit (Rosaceae)
Ojakellukan kasvatusvinkkejä ja hoito-ohjeita
Ojakellukka kasvaa melkein missä vain, eikä se ole valikoiva auringonpaisteen tai varjon suhteen vaan viihtyy niin paahteessa kuin katveessakin. So on viehättävä pikku kasvi kylvettäväksi tai istutettavaksi kukkapenkkiin, jossa siitä tulee vähintään yhtä rehevä kuin kasvaessaan villinä niityllä tai ojanpenkoilla.
Ojakellukka on kestävä kasvi, joten se ei ole riippuvainen hoidosta. On vain huolehdittava, että se kasvaa tuoreessa, mieluiten jopa hieman märänpuoleisessa maassa. Ojakellukalle sopii tavallinen puutarhamulta, eikä se kaipaa sen kummempaa lisälannoitusta istutuslannoituksen lisäksi – silloin se hyötyy Algomin-lannoitteesta.
Ojakellukkaa ei myöskään tarvitse leikata, joten kasvin kylvämisen tai istuttamisen jälkeen voit vain rentoutua ja nauttia sievistä pikku kukista, joita puhkeaa varsiin suuren osan kesää.
Ojakellukka – kukkapenkin pieni piristäjä
Viehättävä ojakellukka ei kohoa komeana korkeuksiin, sillä se kasvaa vain 30–40 cm:n korkuiseksi, mutta se on kestävä pieni kasvi, joka viihtyy sellaisissakin paikoissa, joissa muut kasvit eivät selviydy. Suomessa luonnonvaraisena kasvava ojakellukka on perenna, eli se on monivuotinen. Ojakellukan lehdet lakastuvat syksyllä, ja uusia versoo keväällä tyveltä. Ojakellukka on viehättävä lisä puutarhaan, sillä se on kestävä ja kaunis pieni perenna, joka tuo puutarhaan luonnonläheistä tunnelmaa.
Ojakellukka leviää helposti siemenistä laajemmalle, joten istuttaessa kannattaa valita paikka, jossa se mahtuu levittäytymään ja valtaamaan alaa tulevina vuosina.
Ojakellukan viehättävästi nuokkuvissa kukissa on kauniin punaruskeat varret ja verholehdet. Itse terälehtien väri voi vaihdella vaaleankeltaisesta aina roosan- ja violetinsävyihin. Tyvellä kasvavat ruusukkeena ojakellukan kauniin vihreät lehdet. Myös ylempänä kukkavarsissa kasvaa pienempiä lehtiä.
Ojakellukan sitkeydestä ja sopeutuvuudesta tuskin tarvitaan enempää todisteita. Se on luotettava valinta, kun kaipaat puutarhaan lisää vaihtelua ja erittäin kestäviä kasveja, jotka viehättävät erikoisella ulkonäöllään!
Kiinnostavia tiedonjyviä
- Kotoisin pohjoiselta pallonpuoliskolta.
- Kasvaa Suomessa luonnonvaraisena lähes koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.
- Kasvin maavarsista voidaan keittää kaakaomaista juomaa.
- Käytetään myös tuomaan aromia esimerkiksi olueen ja viiniin.
- Kukat ovat syötäviä.
- Kansanlääkinnässä kasvia on käytetty hoitamaan kuumetta ja vatsavaivoja.
- Kukkii toukokuusta heinäkuuhun.
Lue lisää
Viisi vaihetta ihanan kukkapenkin luomiseen >>
Vinkkejä perennojen kasvatukseen >>