Päärynäpuu
Suosituimpiin hedelmiimme lukeutuu päärynä, josta on saatavilla todella monia erilaisia lajikkeita. Päärynäpuuta esiintyy koko maailmassa trooppista vyöhykettä lukuun ottamatta.

Päärynälajikkeiden kestävyys vaihtelee paljon, eivätkä monet lajikkeet selviydykään meidän kylmässä ilmastossamme. On kuitenkin saatavilla nimenomaan kylmänkestäviksi jalostettuja lajikkeita, joita meillä voidaan kasvattaa varsinkin maan eteläosissa.
Päärynäpuun onnistunut istutus
Päärynäpuun kasvattamisessa on omat haasteensa, ja paljon riippuu siitä, miten se istutetaan. Päärynäpuu tarvitsee ravinteikkaan, syvämultaisen ja läpäisevän kasvualustan, ja se vaatii perusteellisen lannoituksen ja runsaasti vettä kasvunsa alkuvaiheessa.
Puun istuttaminen oikein on ratkaisevan tärkeää, sillä päärynäpuu tarvitsee laadukasta multaa juuriensa ympärille. Kaiva noin kuutiometrin kokoinen kuoppa ja tarkista, että puu on kuopassa pystysuorassa. Lisää kuopan pohjalle läpäisevää ainesta, esimerkiksi soraa, ja täytä kuoppa sitten laadukkaalla mullalla. Kastele taimi hyvin, lannoita sitä säännöllisesti ja kastele runsaasti varsinkin kuivina kesinä. Päärynäpuu kannattaa maan eteläosissa istuttaa syksyllä.
Päärynäpuun leikkaaminen
Päärynäpuuta on myös tärkeää leikata varsinkin ensimmäisinä vuosina. Leikkauksilla muodostetaan puuhun terve ja ilmava latvus, mikä edistää puun kasvua.
Päärynäpuun valinta – eri lajikkeet
Päärynäpuusta on jalostettu todella paljon lajikkeita eri puolilla maailmaa vuosien mittaan, ja eri lajikkeita risteyttämällä on saatu taimiin toivottuja ominaisuuksia, jotka parantavat niiden kasvua tai tekevät niistä sitkeämpiä ja kestävämpiä.
Kestävyys on päärynäpuun ongelma, sillä se on herkkä puu, joka kärsii helposti tuhohyönteisistä ja kasvitaudeista varsinkin maan eteläosissa. Suomessakin on jo ilmennyt päärynäruoste-nimistä kasvitautia, joka aiheuttaa lehtien ruskettumisen. Pahan tartunnan saanutta puuta ei voida enää pelastaa – on vain yritettävä päärynän kasvatusta uudelleen. Kasvitauteja voidaan torjua hoitamalla puuta hyvin, pitämällä latvus ilmavana ja sijoittamalla puu avoimelle paikalle, jossa ei ole lähellä muita kasveja.
Päärynäpuu istutetaan pitkäaikaiseksi iloksi, ja sen hoito vaatii pitkäjänteisyyttä. Oikealla hoidolla puusta saadaan runsas sato, ja lajikevalinnassa on omien toiveiden lisäksi otettava huomioon oman asuinvyöhykkeen kasvuolosuhteet. Onnistuminen edellyttää kestävän lajikkeen valintaa. Päärynäpuu kukkii yleensä jo toukokuussa ja tekee sen jälkeen päärynät, jotka ovat korjuukypsiä alkusyksystä. Historiantutkimus on osoittanut, että päärynää on kasvatettu ihmisravinnoksi yli 3 000 vuoden ajan.
Päärynäpuu lyhyesti
- Kasvatettu yli 3 000 vuoden ajan.
- Ensimmäinen maininta Pohjoismaista löytyy keskiajalta.
- Polveutuu villipäärynästä, joka on kotoisin Keski-Euroopasta.
- Hedelmä on itse asiassa kasvitieteellisesti epähedelmä, kuten omenakin.
- Päärynän malto sisältää kovia kivisoluja, mikä tekee siitä omenaa rakeisemman.
- Päärynää käytetään todella paljon tuoreena, ruoanlaitossa, jälkiruoissa ja maustamiseen.
- Lehdet sijaitsevat oksissa kierteisesti, ja pienet kukat ovat puhtaanvalkoisia.
Päärynäpuut – tutustu valikoimaamme
Lue lisää
Ohjeita kasveillesi sopivista multaseoksista ja lannoitteista >>
Hedelmäpuut - näin onnistut >>