Pallokrysanteemi
Pallokrysanteemi on upea kesäkukka, jossa on väriä ja muhkeutta. Se tekee valtavan määrän kukkia ja nuppuja, kasvaen luonnostaan pallonmuotoiseksi. Se on jalostettu lajike krysanteemista, jota on kasvatettu Japanissa ja Kiinassa jo 3 000 vuotta sitten.

Pallokrysanteemi kaunistaa ulkotilat
Pallokrysanteemi sopii koristamaan niin ulkoportaita, terassia kuin parvekettakin. Saatavilla on runsaasti värivaihtoehtoja sekä yksinkertaisin että kerrannaisin kukin. Hoidon helpottamiseksi pallokrysanteemi kannattaa istuttaa suureen ruukkuun. Siitä syntyy näyttävä ryhmä muiden kasvien kanssa – kokeile esimerkiksi heiniä, kookkaita yrttejä tai kattomehitähteä.
Pallokrysanteemin istutus ja hoito
- Kasvupaikka ja valon tarve
Pallokrysanteemi viihtyy parhaiten puolivarjossa, sillä viileä paikka saa kukat kestämään pitkään. Valo on kuitenkin tärkeää, jotta nuput aukeaisivat.
- Kastelu
Kastele pallokrysanteemia kerran tai kahdesti viikossa niin, että multa pysyy hieman kosteana.
- Ravinteet
Lannoitusta ei tarvita, sillä kasvi hävitetään yleensä kukinnan jälkeen.
- Leikkaaminen
Poista kuihtuneet kukat.
Lisää pallokrysanteemin hoito-ohjeita
Lue lisää
Sopiva multa pallokrysanteemille >>
Lannoitekoulu – näin valitset kasveillesi sopivat lannoitteet >>