Pionit – näin onnistut
Pioni on erittäin rakastettu ja monille tuttu kukka, jonka kanssa on helpompi onnistua kuin sen maine antaa ymmärtää. Valittavanasi on paljon lajikkeita, joiden kasvutavat ja värit eroavat toisistaan. Pionit kukkivat touko- ja kesäkuussa lajikkeesta ja kasvupaikasta riippuen. Tietyt pensaat ja puupionit voivat kukkia uudelleen syyskuussa.

Pioni puutarhassa - kasvupaikan valinta ja istutus
Näyttävä pioni viihtyy vaihtelevassa varjossa eli aurinkoisesta puolivarjoisaan sekä mieluusti hieman kosteassa maaperässä. Tavallinen puutarhamulta sopii pioneille erinomaisesti. Jos huomaat istutusvaiheessa, että multa on hyvin kovaa ja siinä on paljon savea, voit keventää sitä sekoittamalla mukaan kaarna- tai istutusmultaa.
Pioni – istutus ja hoito
Pioni on istutettava lähelle mullan pintaa; juurten on oltava aivan maanpinnan alapuolella. Jos pionit eivät kuki, voi syynä olla, että ne on istutettu liian syvälle. Puupionit sen sijaan istutetaan hieman tavallisia pioneja syvemmälle, jotta ne saavat enemmän tilaa juurilleen.
Lannoita pionit luonnonlannoitteella keväällä. Kukinnan jälkeen pionien ympärille on viisasta levittää hieman luujauhoa. Kastele keväällä ja alkukesällä, jotta kukista tulee suuremmat. Tiestitkö, että myös keitetyt kahvipurut sopivat pionin juurille?
Kuinka pioni leikataan?
Leikkaa kuihtuneet varret myöhäiskesällä tai aikaisin keväällä – näin teet tilaa uusille punaisille ja kauniille versoille, jotka alkavat kasvaa keväällä. Herkimmät lajikkeet kannattaa peittää suojakankaalla talven saapuessa. Pionien jakaminen ja siirtäminen käy hienosti, ja hyvä aika tähän on myöhäiskesä, jolloin kasvit ovat suhteellisen hyvin lepotilassa. Pienet kasvit voidaan siirtää kokonaisina, kunhan otat niille mukaan mahdollisimman suuren multapaakun. Suuret ja vanhat yksilöt kannattaa jakaa ennen siirtämistä.
Pionilajikkeet - kaksi suosikkiamme
Ihanan pinkki Paeonia Lactiflora 'Sarah Bernhardt' ja vaalean roosa Paeonia Lactiflora 'Festiva Maxima'.
Hyviä naapureita
Pionien yhteyteen sopii hienosti muita perennoja, kuten jättipoimulehti, laventeli, akileija ja ritarinkannus. Maalis- ja huhtikuussa kukkivat sipulikasvit antavat eloa kukkapenkkiin ennen kuin pionit alkavat kukkia kauniisti.