Poimulehti
Suomessa kasvaa erilaisia poimulehtilajikkeita koko maassa, ja puutarhoissamme kasvatetaan varsinkin Kaukasukselta kotoisin olevaa jättipoimulehteä. Poimulehti onkin tuttu näky niin tienpientareilla kuin puutarhojen perennapenkeissä.

Tieteellinen nimi (Latinankielinen nimi): Alchemilla vulgaris
Heimo: Ruusukasvit (Rosaceae)
Poimulehden kasvatus ja hoito
Poimulehti on vaatimaton ja kestävä perenna, joka ei kaipaa erityistä hoitoa. Sille riittää tavallinen puutarhamulta, ja kun se saa vielä hieman lannoitetta, on sillä hyvät eväät kasvuun ja kukoistukseen.
Helppohoitoinen ja nopeakasvuinen poimulehti on pitkäikäinen, varsinkin siksi, että se kylväytyy helposti itse siemenistä. Se voikin levitä puutarhassa nopeasti itsekseen. Jättipoimulehti voi levitä myös luontoon. Se olisi hyvä estää leikkaamalla pois kuihtuneet kukat.
Poimulehti viihtyy parhaiten auringossa tai puolivarjossa, joten sille on helppo löytää paikka puutarhassa sellaisiltakin alueilta, joissa vaativammat kasvit eivät viihdy.
Kannattaa kuitenkin pitää huoli, että maa on sopivan tuoretta ja ravinteikasta, sillä varsinkaan jättipoimulehti ei selviydy kovin laihassa maassa. Poimulehti leikataan keväällä, jolloin siitä poistetaan lakastuneet edellisvuoden lehdet maata myöten.
Monipuolinen hyötykasvi kautta historian
Poimulehti on ollut ja on edelleen paljon käytetty kasvi, josta on ollut monenlaista hyötyä. Se on ollut kansanlääkinnässä tärkeä lääkekasvi varsinkin naistenvaivoihin, mutta myös esimerkiksi haavojen sidonnassa ja infektioiden hoidossa.
Lisäksi alkemistit uskoivat aikoinaan, että kasvin lehtien keskelle syntyvää nestepisaraa voitaisiin hyödyntää kullan valmistamiseen.
Ulkonäkö
Poimulehtien käytöstä ja monipuolisista ominaisuuksista voitaisiin kertoa pidempäänkin, mutta ulkonäön suhteen lajit eroavat toisistaan.
Yhteistä kaikille poimulehtilajeille on rehevä ja mätäsmäinen kasvutapa, mikä tekee niistä hyviä maanpeittokasveja. Ruusukemaisesti kasvavat, vihreät tai sinivihreät lehdet ovat tyypillisen poimuiset.
Poimulehti kukkii runsaasti kellanvihrein kukin kesäkuussa, ja kun kuihtuneet kukinnot poistetaan, kukinta voi uusiutua syksyllä. Lajikkeista jättipoimulehti kasvaa noin 30–50 cm:n korkuiseksi.
Poimulehden katsotaan joskus leviävän liiankin helposti ja nopeasti, jolloin siitä voi tulla puutarhaan rikkaruoho, mutta hallitusti kasvavana se todella kaunistaa ja piristää istutusryhmiä! Poimulehteä on perinteisesti käytetty monipuolisena lääkekasvina, joten sillä on sekä historiallista että esteettistä arvoa puutarhassa!
Poimulehti pähkinänkuoressa
- Lehtiä voidaan syödä salaatin tapaan.
- Kasvia voidaan käyttää myös lankojen värjäämiseen.
- Voidaan käyttää lääkeyrttinä raskauden aikana, synnytyksen jälkeen ja kuukautiskierron säännöllistämiseksi.
- Poimulehteä on käytetty perinteisesti myös haavojen sitomiseen sekä turvotuksen ja tulehduksen vähentämiseen.
- Kasvi on saanut nimensä poimuisista lehdistään.
- Jättipoimulehti on kotoisin Kaukasukselta ja Karpaattien vuoristosta.
- Poimulehteä on kutsuttu myös maarianvaipaksi, ryppylehdeksi, kasteheinäksi ja hiirenhameeksi.
Lue lisää
Ohjeidemme avulla saat valittua kasveillesi sopivan mullan >>
Perennat ruukussa >>