Tekokuusi jouluksi
Tekokuuset kasvattava suosiotaan joulupuina. Toisin kuin aitoa kuusta, tekokuusta voidaan käyttää vuodesta toiseen, eikä se koskaan sotke lattiaa neulasillaan. Saatavilla on monenlaisia tekokuusia – mikä sopisi kotiisi ja tyyliisi?

Luonnollisen näköinen kuusi muovista
Näkemykset, joiden mukaan tekokuuset näyttävät muovisilta ja aivan liian keinotekoisilta, ovat vanhanaikaisia. Nykyään saatavilla on valtavasti vaihtoehtoja, ja monet tekokuuset näyttävät niin luonnollisilta, että niitä on vaikea erottaa aidoista.
Tekokuusen kolme hyvää puolta
Sen lisäksi, että tekokuusi kestää käytössä monta vuotta, se on monestakin syystä kannattava investointi:
- Vaivattomuus. Kun kotona on tekokuusi, ei joulukuusen hankintaan tarvitse lähteä joka vuosi erikseen. Kuusi on helppo pystyttää jouluksi ja siirtää taas varastoon pyhien jälkeen. Kastelustakaan ei tarvitse huolehtia.
- Ei yliherkkyysoireita tai neulasia lattialla. Monet ovat yliherkkiä joulukuusille ja saavat allergiaoireita pelkästä oleskelusta samassa huoneessa kuusen kanssa. Tekokuusi ei allergisoi, eikä lattialtakaan tarvitse olla alinomaa lakaisemassa neulasia.
- Kestävyys. Käyttämällä samaa kuusta vuodesta toiseen vältät edistämästä joulukuusiin liittyvää kertakäyttökulttuuria. Ympäristön kannalta tuotteiden käyttäminen uudelleen on aina parempi valinta kuin uuden ostaminen.
Erikokoisia, -laatuisia ja -hintaisia kuusia
Tekokuusien valikoima on todella monipuolinen. On pieniin tiloihin sopivia kuusia sekä suuria puita, jotka tarvitsevat tilaa ympärilleen. Saatavilla on lumihuurteisia kuusia, joissa on valmiina valaistus, ja peruskuusia itse koristeltaviksi. Toisin sanoen tekokuusista löytyy sopiva puu joka makuun, tarkoitukseen ja budjettiin. Millainen kuusi olisi sinulle mieleinen?
- Koko. Tekokuusien parhaita puolia on se, että niitä on saatavilla aivan kaikenkokoisina. Pieni kuusi mahtuu olohuoneen pöydälle. Kookas kuusi taas on näyttävä Etäämmältäkin, ja sen ympärillä on tilaa vaikka piirileikeille. Suuret kuuset ovat tavallisesti pieniä kalliimpia.
- Laatu. Kannattaa valita tuuheaoksainen ja jalaltaan vakaa kuusi, sekä muistaa että tekokuusissa hinta kertoo laadusta. Kalliimpi kuusi voi näyttää kauniimmalta, ja kestää hyvännäköisenä pidempään kuin edullinen. Tekokuusen ulkonäköä voi itse muunnella, sillä oksia on helppo taivuttaa.
- Lumipeite ja valaistus? Joissakin tekokuusissa on valmiiksi sekä valosarjat että tekolunta. Osassa on IP44-luokituksen saanut muuntaja, joka kestää kosteutta. Joissakin valosarjoissa on erilaisia valaistustiloja. Tällainen kuusi sopii sellaiselle, joka haluaa päästä jouluna helpolla.
Vinkki! Paju- tai metallikori peittää joulukuusen jalan ja tekee kokonaisvaikutelmasta kodikkaan.
Lue lisää
Katso kaikki tekokuuset >>
Valoa pimeyteen valosarjoilla ja kyntteliköillä >>