Välimeren kasvien talvehtiminen
Kun yöt viilenevät ja pakkaset alkavat lähestyä, on aika siirtää Välimeren kasvit, kuten viikunat sekä sitrus- ja oliivipuut, sisätiloihin. Pelkkä siirto sisälle ei kuitenkaan riitä, sillä nämä kasvit haluavat viettää talvensa mieluiten Välimeren alueen tapaan. Alta löydät helppoja vinkkejä subtrooppisten olosuhteiden luomiseksi.

Talvi on kasvien lepoaikaa, mutta eteläisemmillä leveysasteilla talvehtiminen voi olla vaikeaa. Valon puute on merkittävä asia. Esimerkiksi Sansibarissa valon määrä tavallisena talvipäivänä on 200 000 luksin luokkaa, kun taas pohjoismaisissa olohuoneissa luksien määrä on 500–800.
Tämä valomäärä ei riitä kasveille, ja kaiken lisäksi sisätiloissa on usein liian lämmintä suhteessa vähäiseen valoon. Onneksi on kuitenkin olemassa keinoja, joilla voimme pitää kasvit elossa.
Oliivipuun talvehtiminen
Oliivipuu sietää hetkellisesti muutamia miinusasteita, mutta pidemmän päälle se ei kestä kylmyyttä. Sopiva talvehtimispaikka on esimerkiksi lasitettu parveke tai autotalli, jossa on kasvivalo. Optimaalisin lämpötila on 5–10 asteen välillä. Oliivipuu tarvitsee myös mahdollisimman paljon valoa, joten kasvivalon käyttö on suotavaa.
Kastelu on hyvä pitää niukkana ja ilman ravinnetta. Älä kuitenkaan päästä multaa täysin kuivaksi. Suihkuta myös puun latvaa vedellä ja käytä mielellään ilmankostuttajaa muutaman tunnin ajan vuorokaudessa nostaaksesi ilmankosteutta.
Oliivipuu säilyttää lehtensä talvikuukausien ajan, mutta joskus se voi tiputtaa lehtiä vääränlaisten olosuhteiden vuoksi. Jos puu on täysin lehdetön, raaputa kynnellä sen runkoa. Jos alta paljastuva pinta on vihreä, puu on elossa.
Istuta oliivipuu keväällä uuteen, Välimeren kasveille sopivaan multaan. Silloin puulla on parhaat mahdolliset edellytykset tuottaa herkullisia oliiveja ikivanhojen kreikkalaisten oliivipuiden tapaan.
Sitruspuun talvehtiminen
Sitruspuu elää normaalisti trooppisessa ja subtrooppisessa ilmastossa, eikä se kestä pakkasta lainkaan. Selvitäkseen talven yli sitruspuu tarvitsee tietyn verran lämpöä (optimaalinen lämpötila 5–15 astetta) ja runsaasti valoa.
Monia lajeja voi hätätilanteessa säilyttää ikkunalaudalla, mutta paras paikka on ulkotila, lasitettu parveke tai kasvihuone, jossa lämpötila on mahdollista pitää sopivana. Jos sitruspuu on ikkunalaudalla, älä kääntele kasvia, sillä se suuntaa lehtensä valoa kohti. Lehtien uudelleen suuntaaminen vie kasvilta paljon energiaa.
Sitruspuu voi tiputtaa lehtensä, jos sitä kastellaan liikaa, liian vähän tai jos lämpötilaero juurien ja latvan välillä on liian suuri. Vältä siksi laittamasta ruukkua suoraan kylmälle lattialle. Myös kuiva ilma ja valonpuute voivat olla syynä lehtien putoamiseen.
Talviaikaan sitruspuuta kastellaan niukasti ilman ravinnetta, mutta puu ei saa kuivua. Voit myös suihkuttaa lehtiä silloin tällöin.
Viikunan talvehtiminen
Viikuna on upea puu, joka tuottaa herkullisia hedelmiä. Viikunan etuna on myös se, että kasvi voi talvehtia pimeässä – esimerkiksi autotallissa tai kellarissa – sillä se pudottaa lehtensä talvella.
Talvisäilytyksen optimaalinen lämpötila on 2–5 astetta, kuitenkin alle 10 astetta. Viikuna voi talvehtia myös ikkunalaudalla, mutta silloin se kuivuu helposti ja on altis hyönteisille. Talvikaudella viikuna ei tuota hedelmiä.
Viikuna viihtyy muiden Välimeren kasvien tapaan hieman kosteassa. Kastele niukasti ilman ravinnetta ja suihkuta lehtiä silloin tällöin vedellä. Viikunapuuta voi leikata keväällä, ja joka kolmas vuosi se kannattaa istuttaa uudelleen.
Kaikki viikunalajit eivät ehdi tuottaa hedelmää lyhyen kesän aikana. Aitoviikuna voi kuitenkin selvitä lämpimissä olosuhteissa myös ulkona.
Kosteat, viileät ja valoisat olosuhteet
Jos ohjeet tuntuvat monimutkaisilta tai vaikeilta muistaa, ei hätää! Käytä helppoa muistisääntöä: mieti, miltä tuntuu joulukuinen päivä Espanjassa tai Italiassa. Tavoitteena on luoda Välimeren kasveille samankaltaiset kosteat, viileät ja valoisat olosuhteet. Seuraavana kesänä pääset taas nauttimaan herkullisista sitruksista, oliiveista ja tuoreista viikunoista!
KIRJOITTAJA
Liselotte Roll, toimittaja ja kirjailija, joka on julkaissut useita luontoa, eläimiä ja viljelyä käsitteleviä kirjoja ruotsiksi.
(Kuva: Sandra Birgersdotter Ek)