Valitse oikea omenapuu puutarhaasi
Unelmoitko ihanasta omenapuusta? Omenapuun hankinta voi tuntua suurelta päätökseltä, koska siihen liittyy monta valintaa, kuten koko ja pölytys. Mutta sen ei tarvitse olla vaikeaa. Tästä löydät puutarhamestari Malou Augustinin parhaat vinkit inspiraatioksi.

Teksti ja kuvat
Malou Augustin
@evergreengarden.se
Omenapuista, kuten muistakin hedelmäpuista on paljon iloa maukkaan sadon lisäksi. Ne ovat jokaisen puutarhan kulmakivi. Ne tuovat oman ulottuvuutensa ja lehtevän lisän niin pieniin kuin suurempiinkin puutarhoihin. Heti kun saat puun istutettua, tuo se oman lisäluonteen puutarhaasi. Erityisesti omenapuut tuovat lisäiloa kauniine kukintoineen ja hyvine hedelmäsatoineen.
Valitse omaan puutarhaasi sopiva omenapuu
Ensimmäinen omenapuun hankintaa ohjaava päätös on se, kuinka isoksi puulla on tilaa kasvaa. Tällöin tulee rungon korkeuden lisäksi huomioida erityisesti se, kuinka leveäksi puulla on tilaa kasvaa. Vaikka taimet näyttävät samanlaisilta ostettaessa, niiden kasvu vaihtelee suuresti riippuen mihin kantarunkoon ne on vartettu.
Mikä on kantarunko?
Omenalajikkeet eivät lisäänny geneettisesti identtisiksi siemenistä. Siksi halutusta omenalajikkeesta siirrostetaan oksa jo kasvaneeseen kantarunkoon, jolla on ne ominaisuudet, jota täysikasvuiselta puulta halutaan.
Kantarungot jakaantuvat heikko- ja vahvakasvuisiin. Heikkokasvuisiin runkoihin vartetuista siirroksista tulee hitaammin kasvavia ja pienempiä omenapuita. Vastaavasti vahvakasvuiset rungot tuottavat nopeammin ja suuremmiksi kasvavia omenapuita.
Tässä esitellään muutama tavallisimmista kantarungoista:
- A2
Tämä on vahvakasvuinen kantarunko, joka tuottaa isoja omenapuita. Isot juuret kiinnittävät puun tukevasti maahan ja puu tuottaa ison kruunun. Puu kaipaa tuentaa ensimmäisten kasvukausien aikana, mutta juurruttuaan se selviää ilman tuentaa. Voi kulua useampi vuosi ennen kuin puu tuottaa satoa, mutta lajike on pitkäikäinen. Lajike voi kasvaa jopa 100-vuotiaaksi ja tuottaa satoa useammille sukupolville.
- B9
Tämä on heikkokasvuinen kantarunko, ns. kääpiöpuu, josta kasvava puu on kooltaan vain 30% A2 kantarungon omaavan puun koosta. Tämä venäläinen puulajike on kaikkein sitkein ja sääsietoisin lajike. Koska lajike on pienikasvuinen, sopii se parhaiten pieneen puutarhaan tai käytettäväksi ristikolla tai verkolla tuetulle omenapuulle. Lajikkeen yhteydessä tulee huomioida, että sen juurakko on pienehkö, joten B9-kantarungolle siirrostetut lajikkeet tarvitsevat usein tuentaa koko elämänsä. Puu kasvaa noin 20-30 vuoden ikäiseksi ja antaa satoa jo parin vuoden iässä.
- MM106
Tämä kantarunko viihtyy sekä avomaalla että suureen ruukkuun istutettuna. Se on tunnettu aikaisesta ja runsaasta sadosta. Elinikä on 20-30 vuotta.
Katso täältä kaikki meidän omenapuumme
Omenapuut kaipaavat kaveria tuottaakseen hedelmiä
Omenapuut ovat riippuvaisia niin sanotusta ristipölytyksesta tuottaakseen omenoita. Tämä tarkoittaa, että omenapuun kukka tarvitsee siitepölyä toiselta omenalajikkeelta. Tämä pöltyksen hoitaa kimalaiset, ampiaiset tai muut hyönteiset. Mikäli asut pientaloalueella, omenapuun pölytys ei yleensä muodostu onglelmaksi, koska on todennäköistä, että jollain naapureistasi on sinun omenapuun kanssa yhteensopiva lajike.
Jos asut kauempana naapureista tai haluat varmistua pölytyksen onnistumisesta, voi asian ratkaista hankkimalla kaksi eri lajiketta, jotka keskenään hoitavat pölytyksen omenapuutarhassasi.
Alla näet pölytystaulukon, joka helpottaa yhteensopivien lajikkeiden valintaa.

Satokausi kesä-, syys- ja talvilajikkeille
Omenapuissa riittää valinnanvaraa niin ulkonäön, maun kuin satokauden suhteen. Kesälajikkeet antavat sadon loppukesästä. Ne sopivat usein parhaiten heti syötäviksi, kun taas syys- ja talvilajikkeiden omenat soveltuvat paremmin säilömiseen.
Istuttamalla eri lajikkeita, joilla on eri satokaudet, pidennät sadonkorjuun aikaa ja lisäksi voit valita lajikkeita, jotka pölyttävät toisensa. Win-win -tilanne!
Olet ehkä kuullut sanonnan: paras aika istuttaa on 20 vuotta sitten. Toiseksi paras ajankohta on tänään. Älä siis epäröi vaan hanki omenapuusi tänään!
Omenapuut – tutustu valikoimaamme
TEKSTIÄ JA KUVAT
Malou Augustin on puutarhuri, puutarhasuunnittelija ja puutarhavaikuttaja, joka luennoi ja järjestää verkkokursseja puutarhasuunnittelusta ja viljelystä.
@evergreengarden.se