Woodland – tuo metsä puutarhaan
Haluatko istuskella penkillä luonnon keskellä ja nauttia pikkulinnuista ja perhosista? Hae inspiraatiota kauniista lehtometsistä ja suunnittele oma metsäpuutarhasi eli woodland. Vihreät varjossa viihtyvät kasvit ovat hyvä pohja värikkäälle kukkaloistolle, eikä ruohonleikkuusta tarvitse huolehtia.

Woodland on metsämäinen puutarha, joka on saanut inspiraationsa luonnonmukaisista lehtometsistä. Woodlandissa ei ole ruohopinta-alaa eikä paljasta maata, vaan luonnollisia polkuja, jotka kiemurtelevat puiden väleissä sekä pensaita ja yrttimäisiä perennoja, jotka toimivat peitekasveina.
Kosteus säilyy miedosti happamassa ja runsasmultaisessa maaperässä, paikassa jossa valon määrä vaihtelee varjosta puolivarjoon Woodlandin tarkoitus on puhutella kaikkia aistejamme, tuoksu-, näkö- ja tuntoaisteja sekä luonnollisesti myös makuaistia.
Woodland – sattumalta syntynyt
Woodland on luonnontilaisen metsän ja hoidetun puutarhan välimuoto, jossa kasveja sijoitellaan siten, että eri kasvit voivat kasvaa täyteen muotoonsa yhdessä muiden kasvien kanssa.
Tämä viljelymuoto tuli Englantiin luultavasti 1800-luvun loppupuolella ja syntyi sattumalta, kun puistotyöntekijät sijoittivat kasvijäänteitä puistojen laidoille. Silloin huomattiin, että tuulelta suojassa olevat ja varjoisat ympäristöt hyödyttivät kasveja ja että useimmissa tapauksissa kasvit viihtyivät paremmin suojassa kuin suojaamattomina.
Woodland soveltuu mainiosti niin suuremmille kuin pienemmillekin pinta-aloille. Erityisesti luontotontti tai umpeenkasvanut puutarha ovat hyviä pohjia metsäpuutarhalle, sillä voit hyödyntää olemassa olevia puita ja pensaita. Voit tietenkin luoda metsäpuutarhan myös uudelle maaperälle, mutta puiden ja pensaiden juurtumiseen menee aikaa.
Istuta kerroksissa
Woodland koostuu aina kerroksista, joita ovat puut, pensaat ja aluskasvillisuus. Puut muodostavat katon ja tuovat varjoa. Niin puita kuin matalampia pensaita hoidetaan varoen ja vain silloin, kun oksia korjataan esteettisistä syistä.
Pensaat soveltuvat erinomaisesti tuulensuojaksi ja tilanjakajiksi. Maahan kannattaa istuttaa perennoja ja sipulikasveja. Myös marjoja ja kukkia on hyvä istuttaa, sillä ne houkuttelevat paikalle lintuja, perhosia, mehiläisiä sekä muita hyödyllisiä hyönteisiä.
Vaikka woodland onkin metsäpuutarha, voit antaa auringon paistaa sisään jostain aukosta ja sijoittaa siihen kohtaan auringosta pitäviä kasveja.
Runsasmultainen maaperä edistää mikroelämää
Kuten yleensäkin viljelyssä, maaperä on tärkeässä roolissa. Sen lisäksi, että runsasmultainen maaperä antaa kasveille otolliset kasvuolosuhteet ravinnon, veden ja hapen osalta, se myös edistää maaperän mikroelämää ja houkuttelee hyönteisiä. Hyönteiset puolestaan toimivat pieninä puutarhureina ja luovat uutta ravinteikasta multaa, jota uudet taimet voivat käyttää.
Woodlandiin sopivat useat happaman maan kasvit, jotka pitävät hieman happamasta maaperästä ja kaihtavat kalkkia. Ota huomioon kasvien tarpeet. Esimerkiksi kova savimaa saattaa tarvita paljon orgaanista materiaalia soveltuakseen viljelyyn.
Woodland – vinkkejä kasveista
|
Helppoa viljelyä, joka edistää monimuotoisuutta
Woodlandin ylläpitäminen on helppoa, kun pohjatyöt on tehty. Rikkaruohoista ei tarvitse juurikaan välittää ja muutenkin puutarhaa hoidetaan mahdollisimman vähän. Tavallisessa puutarhassa luonnonmukaisuus vahvistaa sen ekosysteemiä, kun annat puutarhan kasvaa vapaammin, teet yhteistyötä luonnon kanssa.
Monimuotoinen woodland on mieluinen paikka myös monille eläimille. Hyvällä tuurilla siellä viihtyvät myös jänikset ja siilit.
Metsäpuutarha ruokkii aistejamme ja antaa luonnolle mahdollisuuden tuoda esiin sen parhaat puolet. Ehkä sinäkin nautit ja rentoudut metsän rauhassa? Woodland tuo saman tunteen puutarhaasi, jossa voit istua nauttimassa lintujen laulusta, oravien touhuamisesta tai keväisistä tuoksuista sipulikasvien kukkiessa.
5 vinkkiä woodlandiin
- Tee metsäpuutarhasta kaunis metsäaukea ja yhdistele mieleisiäsi kasveja. Istuta kasveja kerroksittain ja mieti, miten eri värit ja lehtien muodot täydentävät toisiaan. Kerrokset koostuvat puista, pensaista ja aluskasvillisuudesta.
- Luo polku, joka johtaa johonkin erityiseen paikkaan, kuten auringossa olevalle penkille.
- Valitse mielellään kotimaisia kasveja, jotka viihtyvät kyseisessä ilmastossa, sillä ne selviävät usein parhaiten ja myös eläimet arvostavat niitä.
- Peitä maa kasveilla tai maamateriaalilla, kuten kaarnalla tai soralla, jotta kosteus pysyy maassa ja estät eroosiota ja rikkaruohoja. Kateviljely on myös hyvä vaihtoehto.
KIRJOITTAJA
Liselotte Roll, toimittaja ja kirjailija, joka on julkaissut useita luontoa, eläimiä ja viljelyä käsitteleviä kirjoja ruotsiksi.
(Kuva: Sandra Birgersdotter Ek)
Lue lisää
Permakulttuuri – puutarha ja viljely sopusoinnussa luonnon kanssa