Helppohoitoinen puutarha
Haluaisitko nauttia puutarhasta, mutta sinulla ei ole aikaa tai osaamista sen hoitamiseen? Tai onko sinulla kesämökki, jossa vietät aikaa ainoastaan silloin tällöin? Ei hätää, olemme koonneet tähän vinkit, joilla hoidat puutarhaa rennosti ja vähällä vaivalla.

Puutarhan hoitoon kuuluu kasvien kastelu, leikkaaminen ja rikkaruohojen kitkeminen. Helppohoitoisen puutarhan salaisuus on ennen kaikkea kasvien valinnassa. Saadaksesi puutarhan, joka käytännössä katsoen hoitaa itse itsensä, valitse sellaisia kasveja, jotka ovat vahvoja, kuivuutta kestäviä ja selviävät vähäisellä leikkaamisella tai niitä ei tarvitse leikata ollenkaan.
Helppohoitoiset puut ja pensasaidat
Puut ja pensasaidat rajaavat tilaa puutarhassa ja luovat viihtyisyyttä. Jotta puiden ja pensaiden hoitaminen olisi mahdollisimman helppoa, valitse lajeja, joita ei tarvitse leikata tai ainakin sellaisia, jotka selviävät mahdollisimman vähäisellä leikkaamisella. Esimerkiksi tuomipihlaja, heisi ja pihlaja ovat kestäviä ja luovat hyvän perustan puutarhalle.
Helppohoitoiset köynnöskasvit
Myös köynnöskasvit, joita ei tarvitse leikata, sopivat helppohoitoiseen puutarhaan. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi muratti ja villiviini. Vältä nopeasti kasvavia lajeja, joita on leikattava joka vuosi. Säleikköä pitkin kiipeilevät köynnöskasvit näyttävät yleensä upeilta ja rajaavat tilaa puiden ja pensaiden tapaan.
Helppohoitoiset perennat
Perennat eli monivuotiset kasvit täyttävät puutarhan tilaa. Kun ne ovat juurtuneet, ne pitävät huolen itse itsestään – etenkin kun valitset kuivuutta kestäviä kasveja, jotka eivät juurikaan tarvitse ravinteita. Kasvien väliset paljaat alueet kannattaa peittää peitekasveilla, niin vältyt suurelta määrältä rikkaruohoja. Peitekasveina toimivat esimerkiksi varjohiippa, tuoksukurjenpolvi ja talvio.
Auta perennat alkuun
Istuta puutarhaan sellaisia perennoita, jotka viihtyvät juuri kyseisellä kasvuvyöhykkeellä. Näin kasveilla on hyvät mahdollisuudet selviytyä omillaan. Sijoita kasvit aina sellaiseen ympäristöön, jossa ne viihtyvät parhaiten eli auringosta pitävät kasvit aurinkoiseen paikkaan ja varjosta pitävät kasvit varjoon. Pidä huoli siitä, että kasveilla on hyvää multaa ja kastele niitä juurtumisen aikana.
Helppohoitoiset perennat
Jos haluat, että puutarhan kasvit selviävät lähes omillaan, hyviä valintoja ovat esimerkiksi vanhanajan perennat, joita kutsutaan myös isoäidinperennoiksi. Ne ovat erityisen kestäviä. Silti nämäkin kasvit nauttivat, kun saavat joskus lannoitetta. Kuivana kautena ne tarvitsevat myös kastelua, mutta yleisesti ottaen ne pysyvät elossa ilman suurempaa huolenpitoa, parhaassa tapauksessa jopa vuosikymmeniä. Tässä muutama esimerkki vanhanajan perennoista:
- Jaloangervo
Näyttävät ja upeat kukinnot vaaleanpunaisen ja valkoisen sävyissä. Viihtyy kosteassa ja varjossa. - Tuoksuköynnöskuusama
Hyvältä tuoksuva köynnöskasvi. - Kiinanpioni
Harvinaislaatuisen kaunis kasvi, joka voi selvitä hylätyissä puutarhoissa vuosikymmeniä. Ei viihdy liian aurinkoisessa paikassa, mutta ei kuitenkaan täysin ilman valoa. - Pihajasmike
Onko muita näin hyvältä tuoksuvia kukkia olemassakaan? Valkoiset runsaat kukat keväisin.
Perennat – tutustu valikoimaamme
Helppohoitoiset sipulikasvit
Kukkasipulit ovat käteviä keväällä ja syksyllä. Sipuleista ei tarvitse juurikaan huolehtia sen jälkeen, kun ne on istutettu. Tulppaanit, kevättähdet, krookukset ja pääsiäisliljat alkavat kukkia iloisesti ilman suurempaa huolenpitoa, mutta nauttivat saadessaan joskus hieman lannoitetta.
Helppohoitoisen puutarhan suunnittelu
Helppohoitoisessa puutarhassa oleskelualueilla kannattaa suosia puisia laattoja tai kivisiä pintoja, sillä soratiet ja -alueet vaativat kunnossapitoa. Anna luonnon tehdä tehtävänsä. Esimerkiksi lehdet voivat hyvin olla maassa talven yli, sillä ne toimivat suojaavana peittona. Keväällä lehdet voi haravoida pensaiden alle. Vältä myös sellaisia nurmikkoja, joita on leikattava säännöllisesti ja panosta mieluummin kukkiviin niittyihin, joita tarvitsee niittää ainoastaan kerran vuodessa. Niistä on iloa myös pölyttäville hyönteisille.
Muista, että helppohoitoisen puutarhan ei tarvitse olla täydellinen ja se onkin yksi osa sen viehätystä.
KIRJOITTAJA
Liselotte Roll, toimittaja ja kirjailija, joka on julkaissut useita luontoa, eläimiä ja viljelyä käsitteleviä kirjoja ruotsiksi.
(Kuva: Sandra Birgersdotter Ek)