Postinumero |
Tavaroiden saatavuus kaupassa voi vaihdella, joten ostoskorissasi oleva tuote voidaan poistaa, kun vaihdat myymälää.

Kylvä vihannekset suoraan ulos – vuoden ympäri

Kylvä vihannekset suoraan ulos – vuoden ympäri

Tuoreita ja itseviljeltyjä vihanneksia on ihana syödä, ja ne myös maistuvat erityisen hyviltä. Kun kylvät suoraan avomaalle tai istutuslaatikoihin, huomioi muutama asia. Kerromme sinulle parhaat vinkkimme, jotta onnistut kylvämisessä.

Helppoja viljeltäviä vihanneksia ovat esimerkiksi sokeriherneet, pavut, pinaatti, salaatti, rukola, retiisi, tilli, porkkana ja lehtijuurikas. Nämä lähtevät helposti itämään ja tuovat nopeasti satoa. Saat vihannekset suoraan omasta maasta tai istutusruukusta.

Mitä on suorakylvö?

Suorakylvöllä tarkoitetaan siementen kylvämistä suoraan kasvupaikalle ilman esikasvatusta kontrolloiduissa ja suotuisissa olosuhteissa sisätiloissa. Suorakylvössä siis hypätään kokonaan esikasvatusvaiheen yli. Esikasvatuksessa käytetään yleensä pientä kasvihuonetta, kasvivalaisimia ja lämpömattoja, ja kasvatus tehdään ikkunalaudalla tai muualla sisätilassa.

Suorakylvössä kasvuprosessia ei voi täysin hallita, mutta se säästää useita työvaiheita ja aikaa. Suorakylvössä ei esimerkiksi tarvitse istuttaa eikä koulia taimia. Koulimisella tarkoitetaan herkkien taimien totuttamista vähitellen ulkoilmaan.

Tee suorakylvö keväällä ja korjaa sato kesällä

Yleensä vihannesten siemenet kylvetään suoraan maahan kasvupaikalle keväällä ja alkukesästä huhti-, touko- ja kesäkuussa. Ajankohta voi vaihdella sen mukaan, millä kasvuvyöhykkeellä asut.

Voit aloittaa kylvämisen heti, kun routa on sulanut, ja maaperä on tarpeeksi lämmin, vähintään viisi astetta plussalla. Istutuslaatikoissa ja korotetuissa viljelypenkeissä kylvö on mahdollista aloittaa aikaisemmin, sillä niissä multa kuivuu ja lämpenee nopeammin.

Vinkki! Maaperän lämpötilaa voit seurata maalämpömittarilla.

Suorakylvä useita kertoja kesän aikana

Nopeakasvuisia vihanneksia, kuten salaattia, rukolaa, retiisejä, sokeriherneitä ja tilliä kannattaa kylvää useita kertoja. Näin voit nauttia varhaisvihanneksista koko kesän, eivätkä kaikki vihannekset valmistu samaan aikaan.

Ehdit myös valmistaa kaikki ihanat ateriat, joista olet haaveillut, kun vihannekset kypsyvät eri aikoihin. Voit tietenkin kylvää myös muita vihanneslajeja, jos haluat vaihtelua.

Se mitä kylvät ja kuinka nopeasti korjaat sadon, vaikuttaa siihen, tarvitseeko maaperää lannoittaa ensimmäisen sadon jälkeen.


Suorakylvä aikaisin syksyllä ja pidennä viljelykautta

Elo- ja syyskuussa on hyvä kylvää nopeakasvuisia vihanneksia uudelleen. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi eri salaattilajikkeet, retiisi ja aasialaiset lehtivihannekset kuten pinaattikiinankaali paksoi. Myös trendikkäät miniversot ovat hyvä vaihtoehto. Miniversoja kutsutaan myös nimellä “microgreens”. Ne ovat pienilehtisiä salaattilajikkeita tai muita vihanneksia, joiden lehdet ovat syötäviä.

Suorakylvä loppusyksystä ja kerää sato keväällä

Loka-marraskuussa voit kylvää useita vihanneslajeja uudelleen. Sopivia lajikkeita ovat esimerkiksi pinaatti, retiisi, vuonankaali ja muut lehtikasvit. Nämä lajikkeet ovat nopeakasvuisia ja selviävät vähemmällä valolla. Lokakuussa voi olla yöpakkasia, mikä on vahingollista kasveille. Siksi kasvupaikka kannattaa valita huolella. Suorakylvölle on hyvä valita sellainen paikka, johon aurinko paistaa ja jossa pakkasen riski on pieni. Hyviä paikkoja ovat esimerkiksi seinien vierustat tai eteläiset sijainnit. Peitä herkät vihannekset ja taimet kuitukankaalla.

Lue lisää syyskylvöstä täältä >> 

Suorakylvä loppusyksystä ja kerää sato keväällä

Jos kylvät joulu-, tammi- ja helmikuussa, saat satoa jo keväällä tai alkukesästä. Siemenet lepäävät ensin ja alkavat itää lämpötilan noustessa. Kun maaperä on jäässä, ripottele siementen päälle multaa pussista. Sopivia lajikkeita ovat esimerkiksi pinaatti, porkkana, palsternakka, kaali, aasialaiset lehtikaalit/paksoi ja salaattisipuli.

Lue lisää talvikylvöstä täältä >>

Näin teet suorakylvön 6 helpolla vaiheella

  1. Valmistele maaperä. Ennen kylvöä kannattaa valmistella kasvupaikan maa lannoitteella tai maanparannusaineilla. Pussissa saatava lehmänlannasta valmistettu lannoite parantaa maaperän rakennetta ja ravitsee sitä. Kompostimulta ja kuorihumus ovat myös hyviä vaihtoehtoja. Kylvöalueen pinnalle kannattaa laittaa hieman myös hiekkaa sisältävää istutusmultaa, johon siemenet sitten laitetaan. Istutusmulta sisältää myös jonkin verran ravinteita, jotka ovat hyväksi siemenille.
  2. Asettele siemenet. Laita siemenet riveihin ja jätä siementen väleihin tarpeeksi tilaa. Näin vältyt taimien harvennukselta, eikä sinun tarvitse koskea niihin, kun ne ovat alkaneet kasvaa.
  3. Kastele. Huolehdi siitä, että siemenet ovat hieman kosteita, kunnes ne alkavat itää. Liika kastelu saattaa aiheuttaa siementen mädäntymisen, joten kastele maltillisesti. Kastele sumutinpullolla. Jos kastelet kastelukannulla tai puutarhaletkulla, siemenet voivat uida veden mukana tiehensä.
  4. Varo pakkasta! Syksyllä tai keväällä kylväessä on aina olemassa pakkasen riski. Kun kasvit ovat lähteneet itämään, ne tulee suojata. Voit peittää vihannesten taimet esimerkiksi kuitukankaalla tai istutusverkolla.
  5. Muista lannoittaa. Kun kasvit ovat kasvaneet hieman, on hyvä lannoittaa niitä säännöllisesti. Voit käyttää lehmän- tai kananlantaa, nestemäistä lannoitetta, japanilaisesta bokashi-kompostointimenetelmästä saatavaa nestettä, nokkosvettä tai kultavettä (eli vedellä laimennettua virtsaa).
  6. Kateviljele. Taimien ympärillä oleva tila kannattaa peittää orgaanisella materiaalilla, kuten ruohosilpulla tai lehdillä. Näin kosteus säilyy istutuksessa. Orgaaninen materiaali tuo myös rakennetta ja toimii ravintona madoille ja hyönteisille. Tätä kutsutaan myös kateviljelyksi.

Tietoa: Suomen kasvuvyöhykkeet

Suomi jaetaan kasvillisuudeltaan kahdeksaan vyöhykkeeseen. Ostaessasi siemeniä ja kasveja, voit tarkistaa pakkauksesta, millä vyöhykkeellä kyseinen kasvi viihtyy parhaiten.

Jos pakkauksessa on kasvuvyöhyke 3, kasvi selviytyy hyvin vyöhykkeillä 1–3. Osa viljelmistä selviää hyvin myös muilla kasvuvyöhykkeillä, kun niitä hoitaa oikein.

Kannattaa myös huomioida se, että omassa puutarhassasi voi olla useampia erilaisia mikroilmastoja. Esimerkiksi eteläisillä seinustoilla tuulelta suojassa voi olla suotuisampi viljelyilmasto.

Lue lisää kasvuvyöhykkeistä täältä ja löydä oma vyöhykkeesi >>

Spinach 'Giant Winter'

299
OTA 5 MAKSA 4
Lue lisää

Lavakaulus

Pituus 80 cm, Puunvärinen

1399
Lue lisää

Sokeriherne 'Record'

Monivärinen

299
OTA 5 MAKSA 4
Lue lisää
Kokonaissumma
Kassalle – Tuotteita
Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. BEED2CAF-6775-4D50-832D-C19575417F8F 36C1D222-8DE3-499B-89C5-F0ACC4A3840A Created with sketchtool. 3011D877-6B37-4181-ABF0-09D8986DA7C6 Created with sketchtool. Entre Created with Sketch. 68157682-FC5A-4945-89BC-A1A195DC0E74 Created with sketchtool. F4ECEC60-D397-44D2-87E9-2D4AD35A6F11 Created with sketchtool. Icons/Menu/24px/Black Created with Sketch. order sort-alpha-desc