Maanpeittokasvit – näin onnistut
Matalakasvuisia leveitä pensaita, havukasveja ja perennoita kutsutaan maanpeittokasveiksi. Niistä on paljon hyötyä puutarhassa, koska niiden muodostama vehreä peitto estää rikkaruohoja kasvamasta.

Maanpeittokasvien kasvupaikka
Maanpeittokasvien valikoima on laaja, joten siitä löytyy kaikkiin kasvupaikkoihin sopivia vaihtoehtoja. Niiden avulla korkeiden puiden ja pensaiden alle saadaan vihreää aluskasvillisuutta. Kukkapenkeissä niiden avulla yhdistetään kasvit toisiinsa. Niiden avulla paljaat alueet muutetaan helppohoitoisiksi.
Maanpeittokasvien istuttaminen
Lopputuloksesta tulee näyttävä ja helppohoitoinen, jos tyydyt vain yhteen muutamaan lajiin. Maanpeittokasvit eivät yleensä muodosta kukkapenkin kohokohtaa vaan harmonisen taustan. Sekoita istutusmullan joukkoon ympäröivää maa-ainesta. Kastele runsaasti istuttamisen jälkeen.
Maanpeittokasvien hoitaminen
Poista rikkaruohot, kunnes kasvit ovat kasvaneet toisiinsa kiinni. Tällöin rikkaruohojen kasvu estyy. Perennat leikataan alas keväisin oksasaksilla tai trimmerillä alueen koosta riippuen. Lannoita keväällä Bernerin puutarhalannoitusaineella.
Vinkkejä maanpeittokasvien valintaan
- Perennat: pikkutalvio, varjoyrtti, kurjenpolvet, maksaruohot, grönlanninhanhikki
- Pensaat: tuhkapensas, The Faire -ruusu, euroopansorvaripensas, muratti
- Havukasveja: laakakataja, pienoistuija, pienoismänty
Lue lisää
Näin onnistut puutarhakasvien ja kesäkukkien kastelussa kesällä >>
Hyödyllisten eläinten houkuttelu puutarhaan ja ulkotiloihin – näin onnistut >>