Näin varastoit kasvattamasi sadon
Kiloittain kurkkuja ja valtavat määrät omenoita. On upeaa onnistua viljelyssä, mutta mitä tehdä kaikelle sadolle? Lue, kuinka varastoit hedelmät ja kasvikset ennen kuin ne ehtivät pilaantua.

Kasvisten varastointitavat ovat muuttuneet vuosien saatossa. Jääkaapit ja pakastimet ovat tuoneet mukanaan uusia mahdollisuuksia, mutta niissä tila on usein rajallinen. Siksi on hyvä varastoida myös hilloamalla, mehustamalla, hapattamalla, kuivaamalla tai jopa säilyttämällä osa sadosta maassa.
Entisaikaan ruoka-aineiden varastointi ja säilöntä oli elintärkeää, ja lähes kaikilla taloilla oli oma maakellari. Nykyään tällaiset ruoan varastointitilat ovat harvinaisempia, mutta voit hyödyntää varastoinnissa muitakin keinoja.
Kuivaaminen
Yrtit eivät ole ainoita kuivattavaksi sopivia kasviksia, vaan voit kuivata myös omenaa, sipulia, valkosipulia, porkkanaa, tomaattia, juureksia ja joitakin lehtivihanneksia. Leikkaa kasviksista ohuita viipaleita ja kuivaa ne roikkumaan ripustettuna, kuivurissa, uunissa tai leivinpaperin päällä. Ravintoaineet säilyvät parhaiten mahdollisimman nopealla kuivaamisella matalassa lämpötilassa. Jotkut ruoka-aineet, kuten retiisit ja retikat, soveltuvat kuivaamiseen huonommin, ja ne menettävät prosessin aikana makuaan.

Säilöntä
Merkittävän osan sadosta voi säilöä purkissa suolaliemessä, etikassa tai öljyssä. Valkosipuli ja chili ovat erityisen sopivia öljysäilöntään, mutta huomioi, että hapeton emäksinen ympäristö on ihanteellinen kasvupaikka maaperän bakteereille, jotka saattavat aiheuttaa vaarallisen botulismimyrkytyksen. Säilytä öljyyn säilöttyjä kasviksia alle 4 asteen lämpötilassa ja puhdista niistä multa huolellisesti ennen säilöntää.
Hapansäilöntä
Monet kasvikset soveltuvat maitohappobakteerien aikaansaamaan käymiseen perustuvaan hapansäilöntään, jonka ansiosta ne säilyvät useita kuukausia. Hapattamalla säilötty kaali, sipuli ja porkkana maistuvat erityisen herkullisilta. Varmista, että purkit ovat puhtaita ja steriilejä. Hapatetut kasvikset säilyvät 4–6 kuukautta, jos purkkeja säilytetään viileässä.
Pakastaminen
Useat vihannekset, marjat, hedelmät, pavut ja herneet voi pakastaa – jotkut sellaisenaan, jotkut ryöpättyinä. Murskatut ja keitetyt tomaatit on helppo pakastaa ja käyttää myöhemmin patoihin ja kastikkeisiin.
Säilytys viileässä
Juurekset, kuten porkkanat ja perunat, säilyvät hyvin viileässä ja sopivan kosteassa. Jos sinulla ei ole maakellaria tai kylmäkellaria, voit säilyttää niitä jääkaapissa tai kaivaa niille maakuopan. Voit säilyttää juureksia myös ulkona puisissa tai mustasta muovista valmistetuissa laatikoissa. Suojaa juurekset jyrsijöiltä ja peitä ne mullalla tai oljilla, jotta ne eivät pääse paleltumaan. Voit eristää laatikot myös eristelevyillä. Poista vihanneksista naatit. Punajuuriin voit jättää parin senttimetrin mittaisen varren.
Mehustaminen ja hilloaminen
Lähes kaikista marjoista ja hedelmistä voi tehdä mehua, hilloa tai marmeladia. Omenat ja karviaiset soveltuvat myös chutneyn valmistamiseen. Sokeri korostaa makuja ja auttaa satoa säilymään paremmin. Varmista, että käytät puhtaita purkkeja ja mehupulloja, jotta säilykkeet eivät homehdu. Sokerilla säilötyt ruoka-aineet säilyvät viileässä 1–2 vuotta.
Jätä sato maahan
Jotkut kasvikset voi jättää kasvupaikalleen maahan, jolloin satoa voi korjata sitä mukaa kun tarve vaatii pitkälle talveen saakka. Tämä on kätevää ja vähentää työtaakkaa. Esimerkiksi porkkanat säilyvät kasvimaan mullassa, kunnes maa routii. Maa-artisokat puolestaan jätetään maahan koko talveksi, ja niiden sato korjataan vasta keväällä. Myös lehtivihreät vihannekset kuten lehtikaali ja palmukaali kestävät kylmää, ja itse asiassa niiden maku vain paranee pakkasen purtua.
KIRJOITTAJA
Liselotte Roll, toimittaja ja kirjailija, joka on julkaissut useita luontoa, eläimiä ja viljelyä käsitteleviä kirjoja ruotsiksi.
(Kuva: Sandra Birgersdotter Ek)