4 omavaraiseen viljelyyn sopivaa lajia

Eikö olisikin hienoa kasvattaa itse osa ruoastaan! Ohessa neljä helppoa runsassatoista kasvista, joita viljelemällä voit olla omavarainen.

4 omavaraiseen viljelyyn sopivaa lajia

Huolellisesti suunnittelemalla pieni perhe voi helposti pyrkiä omavaraisuuteen tavallisen kokoisella omakotitalon pihalla. Useammille riittää, jos pystyy olemaan omavarainen edes muutamien kasvisten osalta. Jotta sadosta riittäisi pöytään ruokaa kauan, panosta lajeihin, joiden sadonkorjuuaika on pitkä ja joita on helppo varastoida.

Esittelemme nyt neljä helppoa ja runsassatoista viljeltävää kasvista, mutta tietenkin voit viljellä paljon muutakin, kuten marjoja, hedelmiä, yrttejä ja varastoitavia vihanneksia.

 

1. Peruna

On itsestään selvää, että peruna on tämän listan ensimmäisellä sijalla.  Jo Etelä-Amerikassa asuneet inkat viljelivät perunaa, mutta Pohjolassa se on ollut peruselintarvike 1600-luvulta saakka. Kun peruna saapui näille seuduille, siitä tuli nopeasti suosittu. Ei pelkästään täyttävyytensä ansiosta, vaan myös siksi, että siitä voitiin valmistaa tärkkelystä ja viinaa. Peruna tuottaa eniten energiaa viljelypinta-alaan suhteutettuna, ja se on lisäksi runsasravinteinen, monikäyttöinen ja helppo varastoida. Eikä siinä vielä kaikki: peruna toimii myös ainoana ravinnonlähteenä. 

Näin viljelet perunaa

 

2. Kaali

Kaali erittäin terveellistä, ja sen lajikirjo on varsin runsas käsittäen kaikkea lehtikaalista herkullisiin pieniin ruusukaaleihin. Useista kaaleista, kuten lehti- ja palmukaalista, voi kerätä satoa pitkälle talveen saakka. Kaalia on viljelty Pohjoismaissa viikinkien ajoista asti, ja se muodosti merkittävän osan ravinnostamme perunan viljelyn aloittamiseen saakka. Kaali on suhteellisen helppo viljeltävä, kunhan muistat lannoittaa ja kastella sitä säännöllisesti. Kaali on myös suojattava hyönteisiltä ja muilta tuholaisilta.

Näin viljelet kaalia

 

3. Pinaatti

Listamme kolmannella sijalla komeilee pinaatti. Pinaatti on helppo viljeltävä, jota voi kylvää maahan jo talvella aikaisen kevätsadon saamiseksi. Ylimääräinen sato on helppo pakastaa tai jopa kuivata. Pinaattia voi kylvää myös elokuussa ja syksymmälläkin, joten sen satokausi on varsin pitkä. Jotkut lajikkeet ovat vieläpä monivuotisia, kuten esimerkiksi uudenseelanninpinaatti.

Pinaatti sisältää runsaasti C-vitamiinia, ja sitä voi syödä raakana tai kypsennettynä. Suurimman sadon saat kasvattamalla pinaattia hyvässä mullassa ja lannoittamalla ja kastelemalla sitä säännöllisesti. Pinaatti ei ole kovin vaativa ja se viihtyy jopa varjossa. Ulkona viljeltävän pinaatin lisäksi satoa voidaan täydentää sisällä ruukussa kasvatettavalla malabarinpinaatilla, joka kasvattaa pitkiä kauniita köynnöksiä. Se on myös koristeellinen ruukkukasvi.

 

4. Tomaatti

Tomaatit ovat kaupassa kalliita, mutta helppoja kasvatettavia niin ulkona kuin sisälläkin. Tomaatti ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen omavaraisuuteen sopivista lajeista, mutta ne lisäävät ruoanlaittoon ripauksen luksusta olipa kyse sitten salaateista, lämpimistä ruokalajeista tai kastikkeista. Tomaatteja voi pakastaa, kuivata, hapattaa tai säilöä.

Omavarainen viljelijä valitsee runsassatoisia lajikkeita, jotka kypsyvät eri aikoihin. Viljele myös talvitomaatteja eli niin kutsuttuja Piennolo-tomaatteja, jotka voidaan varastoida ripustamalla ja jotka säilyvät erityisen pitkään. Useat pienet pensastomaatit soveltuvat myös sisäkasvatukseen talviaikaan kasvivalaisimen avulla.

Näin viljelet tomaattia

Huomioithan, että tomaattia ja perunaa ei kannata viljellä lähekkäin, sillä peruna saattaa levittää perunaruttoa. Itiöt leviävät tuulen mukana, joten viljele tomaattia ja perunaa vuorovuosina tai tarpeeksi etäällä toisistaan (vähintään 400 m).


KIRJOITTAJA
Liselotte Roll, toimittaja ja kirjailija, joka on julkaissut useita luontoa, eläimiä ja viljelyä käsitteleviä kirjoja ruotsiksi.
(Kuva: Sandra Birgersdotter Ek)

 

Lue lisää

Olet tässä:


Lehtikaali ' Westland Autumn'

Monivärinen

099
Ota 5 maksa 4
Lue lisää

Pinaatti 'Nores'

Monivärinen

249
Ota 5 maksa 4
Lue lisää

Tomaatti 'Beefsteak'

399
Ota 5 maksa 4
Lue lisää

Lanttu 'Champion'

099
Ota 5 maksa 4
Lue lisää

Tomaatti 'Sparta'

Monivärinen

599
Ota 5 maksa 4
Lue lisää
Ostoskorisi:
Tuotteita
Kokonaissumma:
Kassalle
Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. BEED2CAF-6775-4D50-832D-C19575417F8F 36C1D222-8DE3-499B-89C5-F0ACC4A3840A Created with sketchtool. 3011D877-6B37-4181-ABF0-09D8986DA7C6 Created with sketchtool. Entre Created with Sketch. 68157682-FC5A-4945-89BC-A1A195DC0E74 Created with sketchtool. F4ECEC60-D397-44D2-87E9-2D4AD35A6F11 Created with sketchtool. Icons/Menu/24px/Black Created with Sketch. order sort-alpha-desc Kysy Plantagenilta