Tämän jopa metrin korkuiseksi kasvavan perennan olet voinut nähdä meren rannalla, joskus jopa vesirajassa, tai ohimennen auton ikkunasta ojassa tai kosteikossa. Siihen on selvä syy – mikään ei ole rantakukan mieleen niin kuin märkä kasvupaikka!

Rantakukka

Tieteellinen nimi (Latinankielinen nimi): Lythrum salicaria
Heimo: Rantakukkakasvit (Lythraceae)

Rantakukan kasvatus ja hoito

Voit yhtä hyvin ostaa valmiit rantakukan taimet kuin kasvattaa kasvin siemenestä.

Kasvatus siemenestä

Rantakukan siemenet sekoitetaan hiekkaan kylvöä varten. Seos levitetään tasaiseksi ja ohueksi kerrokseksi kostean mullan päälle ruukkuun tai pienoiskasvihuoneeseen. Älä peitä kylvöstä mullalla. Kun siemenet ovat itäneet ja taimet kasvaneet hieman, ne istutetaan ulos, mieluiten puolivarjoiseen paikkaan. Vaihtoehtoisesti voit kylvää siemenet ulos syys-marraskuussa.

Multa ja kastelu

Rantakukka vaatii paljon vettä, ja taimien istutuksen jälkeen on erityisen tärkeää huolehtia niiden säännöllisestä kastelusta. Tavallinen puutarhamulta sopii rantakukalle hyvin, kunhan se on ravinteikasta ja multavaa. Kun vielä kosteutta riittää, rantakukka kukoistaa.

Leikkaaminen ja lannoitus

Rantakukkaa ei tarvitse leikata, mutta tavallisesti siitä poistetaan kuivuneet varret ja lehdet. Lannoituskaan ei ole välttämätöntä, mutta rehevää kasvua ja kaunista kukintaa varten suositellaan puutarhalannoitetta runsaan valon ja kastelun lisäksi.

Rantakukka – ihmisten ja eläinten suosikki

Luonnonvaraisena Suomessa kasvava rantakukka ilahduttaa värikkäillä kukinnoillaan luonnossa, ja sitä käytetään myös paljon puutarhassa kosteissa paikoissa ja lampien ympärillä. Se kukkii pitkään heinäkuusta jopa syyskuuhun asti, joten se sopii puutarhan luottokasviksi tuomaan väriä ja vaihtelua kasviryhmiin. Rantakukka on suosittu ihmisten lisäksi hyönteisten keskuudessa: mehiläiset ja perhoset kerääntyvät innolla purppuranpunaisiin kukintoihin hakemaan mettä niin kesällä kuin vielä alkusyksystäkin.

Eri lajikkeita

Rantakukasta on jalostettu erilaisia lajikkeita, jotka eroavat toisistaan korkeuden ja kukkien värin osalta, mutta joskus myös kasvuvaatimusten suhteen. Jotkin rantakukkalajikkeet viihtyvät hieman kuivemmassa kasvupaikassa, mutta yleisesti ottaen parhaita kasvupaikkoja rantakukalle ovat läpimärät maat veden äärellä, koska se vaatii kosteutta kasvaakseen ja kukoistaakseen.

Se onkin hyvä kasvi sellaiseen paikkaan, jossa maa ei ole läpäisevää, ja miksei sitä sijoittaisi puutarhassa vesiaiheen lähelle? Rantakukka pitää kosteasta maasta, ja sen sähäkänväriset kukinnot nousevat komeina koristamaan puutarhaa.

Tietoja rantakukasta

  • Peräisin Välimeren alueelta.
  • Kestävä ja hyvin talvehtiva monenlaisissa paikoissa.
  • Viihtyy parhaiten veden äärellä.
  • Sopii erittäin hyvin leikkokukaksi vaikkapa luonnonkukkakimppuun.
  • Kukkii heinä-syyskuussa.
  • Purppuranpunaiset kukat houkuttelevat mehiläisiä ja perhosia.
  • Yleinen luonnossa varsinkin rannoilla aina Keski-Lappiin saakka.

Lue lisää

Ohjeemme ulkokasvien kasteluun keväällä ja kesällä >>
Pikaopas ihanan kukkapenkin luomiseen >>
Perennat – näin onnistut >>

Olet tässä:

Teemat:

Ostoskorisi:
Tuotteita
Kokonaissumma:
Kassalle
Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. BEED2CAF-6775-4D50-832D-C19575417F8F 36C1D222-8DE3-499B-89C5-F0ACC4A3840A Created with sketchtool. 3011D877-6B37-4181-ABF0-09D8986DA7C6 Created with sketchtool. Entre Created with Sketch. 68157682-FC5A-4945-89BC-A1A195DC0E74 Created with sketchtool. F4ECEC60-D397-44D2-87E9-2D4AD35A6F11 Created with sketchtool. Icons/Menu/24px/Black Created with Sketch. order sort-alpha-desc Kysy Plantagenilta