Setrit ovat Välimeren seudulta ja läntiseltä Himalajalta kotoisin olevia havupuita. Nykyään monet setrilajikkeet ovat suosittuja myös Pohjois-Euroopassa; niitä käytetään etenkin vaihtoehtona joulukuuselle tai kodin sisustukseen.

Setrit

Tieteellinen nimi (Latinankielinen nimi): Cedrus
Heimo: Mäntykasvit (Pinaceae)

Setrit – välimerelliset kasvit viihtyvät myös Suomen oloissa

Cedrus libani (libanoninsetri) ja Cedrus deodara (himalajansetri) ovat erittäin suosittuja setrilajikkeita, jotka korvaavat klassisen joulukuusen yhä useammin. Puita voi pitää ruukussa joko sisällä tai ulkona portinpielessä, terassilla tai parvekkeella.

Atlassetri – libanonilainen setri

Etenkin sininen atlassetri on tunnusomaisten, teräksensinisten neulastensa vuoksi erittäin pidetty kasvi. Neulasia kasvaa kauniisti roikkuvissa oksissa koko pituudelta. Hitaan kasvutapansa vuoksi atlassetri ei vaadi jokavuotista karsimista puutarhassa.

Atlassetri on kotoisin Pohjois-Afrikasta, mutta sitä pidetään silti libanoninsetrin alalajina. Luonnonvaraisena puu kasvaa vajaan 30 metrin korkuiseksi, mutta kotioloissa se on useimmiten toki huomattavasti pienikokoisempi.

Himalajansetri

Himalajansetri on nimensä mukaisesti kotoisin Intiassa, Pakistanissa, Nepalissa ja Kiinassa sijaitsevalta valtavan laajalta vuoristoseudulta. Alkuperästään huolimatta se on nykyään suosittu kasvi myös Pohjoismaissa. Kasvin latinankielinen nimi ”deodara” pohjautuu sanskritin kieleen, jossa se tarkoittaa suurin piirtein ”jumalten puuta”.

Himalajansetrin kiehtova, pitkulainen muoto ja upeasti roikkuvat oksat ovat tehneet siitä erittäin suositun kasvin isommissa puistoissa ja tavallisissa puutarhoissa.

Setrin istutus ja hoito

Ruukussa olevan setrin hankkiminen on helppoa: osta vain setri kaupasta ja aseta se alkuperäisine ruukkuineen sopivaan ulkoruukkuun. Setri ei pidä uudelleenistuttamisesta, joten älä tee sitä, ellei se ole aivan välttämätöntä.

Hoito-ohjeita:

  • Setri vaatii runsaasti auringonvaloa. Aseta se sisällä mieluiten lähelle ikkunaa tai ulkona muuten aurinkoiselle paikalle.
  • Kasvualusta tulee pitää kosteana; kastele setriä ennen kuin multa kuivuu kokonaan.
  • Setrin, kuten muidenkin kasvien, liikakastelua tulee välttää. Neulasten kellastuminen on merkki liiasta kastelusta.
  • Ulkona ruukussa kasvava setri on hyvä suojata pakkaselta, jos mahdollista; se voi kuitenkin kestää jopa –25 asteen lämpötiloja.

Joulukuusena

Jos haluat vaihtelua joulukuusiperinteeseen, on sininen atlassetri täydellinen valinta erilaiseksi joulukuuseksi. Valitse kaunis ruukku ja muutamia joulukoristeita, niin saat kotiisi tavallistakin ainutlaatuisempaa joulutunnelmaa luopumatta joulun henkeen kuuluvista havuista. Vaihtelunhaluiset voivat siis sanoa setrille huoletta kyllä – voit korvata sillä tavanomaisen joulukuusen loistavasti!

Setri avomaalla

Voit istuttaa setrin myös suoraan avomaalle puutarhaasi. Koska se ei ole kotoisin pohjoisilta leveysasteilta, se tulee kuitenkin suojata talveksi esimerkiksi juuttikankaalla. Setrin oksat ovat heikkoja, joten on tärkeää, ettei niiden päälle kerry liikaa lunta. Silloin oksat voivat nimittäin katkeilla.

Setri vaatii paljon auringonvaloa ja viihtyy siksi parhaiten etelän puolella. Se ei saa myöskään kuivua, joten pidä kasvualusta aina hieman kosteana. Muutaman vuoden ikäiseksi kasvettuaan se kestää kuivuutta jo hieman paremmin.

Vinkki: Älä istuta setriä liian lähelle muita kasveja. Setrin poikkeuksellinen ulkomuoto ansaitsee puutarhassasi huomiota, jota se saa parhaiten omalla kunniapaikallaan.

Lue lisää

Kasvien suojaaminen talveksi >>
Joulukuu – tuo juhlatunnelman kotiin ja puutarhaan >>

Olet tässä:

Teemat:

Ostoskorisi:
Tuotteita
Kokonaissumma:
Kassalle
Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. BEED2CAF-6775-4D50-832D-C19575417F8F 36C1D222-8DE3-499B-89C5-F0ACC4A3840A Created with sketchtool. 3011D877-6B37-4181-ABF0-09D8986DA7C6 Created with sketchtool. Entre Created with Sketch. 68157682-FC5A-4945-89BC-A1A195DC0E74 Created with sketchtool. F4ECEC60-D397-44D2-87E9-2D4AD35A6F11 Created with sketchtool. Icons/Menu/24px/Black Created with Sketch. order sort-alpha-desc Kysy Plantagenilta