Värinokkonen eli isokirjopeippi

Isokirjopeippi eli värinokkonen on kaunis ja erittäin suosittu kasvi. Se on helppohoitoinen, siitä saa helposti pistokkaita, ja sen moniväriset lehdet ovat näyttävä sisustuselementti.

Värinokkonen eli isokirjopeippi

Tieteellinen nimi (latinaksi): Solenostemon scutellarioides
Heimo: Huulikukkaiskasvit (Lamiaceae)

Värinokkonen kasvaa luonnonvaraisena Kaakkois-Aasiassa. Kasvi on noussut kuluneen vuosikymmenen aikana suosituimpien viherkasvien joukkoon, ja se koristaakin monen kodin ikkunaa. Esimerkiksi Kasvitrendit 2022 -raportin mukaan isokirjopeippi on Ruotsin suosituin pistokaskasvi. Jopa joka kolmas pistokas on peräisin juuri isokirjopeipistä. Ei ihme, sillä jopa kokematon viherpeukalo onnistuu ottamaan isokirjopeipistä pistokkaita.

Isokirjopeipin hoito-ohjeet

Pistokkaiden ottaminen ja isokirjopeipin muokkaaminen vaatii hieman näpertelyä, mutta vaikeaa se ei ole. Päinvastoin, kasvi on varsin vaatimaton ja helppohoitoinen.

  • Kasvupaikka
    Isokirjopeippi viihtyy parhaiten valoisassa ja tilavassa paikassa. Mitä enemmän se saa valoa, sitä vahvempi väritys sen lehdissä on. Mutta useiden muiden kasvien tavoin liiallinen suora auringonvalo voi polttaa sen lehtiä.
  • Multa ja ravinteet
    Istuta isokirjopeippi tavalliseen kukkamultaan. Anna kasville hieman kasviravinnetta keväästä syksyyn, niin se pysyy terveenä ja kauniina.
  • Kastelu
    Isokirjopeippi ei tarvitse paljon vettä. Kastele sitä vähän ja usein. Multa saa olla jatkuvasti hieman kosteaa, ei kuivaa eikä märkää.
  • Uudelleenistutus
    Isokirjopeippi kasvaa nopeasti, joten se kannattaa siirtää aika ajoin isompaan ruukkuun. Leikkaa pois kasviin mahdollisesti ilmestyvät nuput ja kukat. Kukkiminen haalistaa lehdistön värejä.

Lue myös:
Näin onnistut huonekasvien mullanvaihdossa

Isokirjopeipin latvominen ja jakaminen

Isokirjopeippi vaatii latvomista, jotta se kasvaa tuuheaksi ja vaikuttavan näköiseksi. Latvo kasvi säännöllisin väliajoin. Isokirjopeipin jakaminen onnistuu juuri latvapistokkaista, joten saat halutessasi nopeasti uusia kasveja.

Tutustu vaihe vaiheelta eteneviin ohjeisiimme: «Näin otat pistokkaita isokirjopeipistä». Saat myös neuvoja, miten saat pelastettua hinteläksi kasvaneen isokirjopeipin.

Siirrä isokirjopeippi ulos kesäksi

Kun kesä saapuu ja yöpakkaset ovat ohi, voit siirtää isokirjopeipin ulos. Totuta kasvi ulkoilman vaihtelevaan lämpötilaan ja valoon asteittain.

Karaise kasvia viemällä se ensimmäisinä päivinä ulos muutamaksi tunniksi. Anna kasvin olla ulkona päivä päivältä hieman pidempään. Parin viikon karaisun jälkeen kasvin voi jättää ulos myös yöksi.

Erilaisia isokirjopeippejä

Isokirjopeippejä on olemassa useita erilaisia lajikkeita. Yksi näistä on pitkään ollut suosituimpien lajikkeiden joukossa:

China Rose

China Rose -lajiketta saattaa olla välillä vaikea löytää. Tämän upean vaaleanpunaisen isokirjopeipin lisääminen onnistuu ainoastaan pistokkaiden avulla, minkä vuoksi sen saatavuus ei aina kohtaa kysyntää. Jos sinulla on China Rose -lajike kotonasi, moni ottaisi mielellään siitä pistokkaan.

Isokirjopeippejä vaaleanpunaisin vivahtein

  • 'Royalty' liuskaisissa samettimaisissa lehdissä on vaaleanpunainen keskus.
  • 'Spacecake' loistaa kirkkaissa vaaleanpunaisen, violetin ja vihreän sävyissä.
  • 'Fifth Avenue' lehdet ovat ensiksi vihreät, mutta ne muuttuvat myöhemmin punaruskeiksi. Lehden keskusta on kauniin kirsikanpunainen.
  • 'Alligator Alley' lehdet ovat reunoiltaan limenvihreät ja keskusta violetti. Kokonaisuuden viimeistelevät selkeät vaaleanpunaiset lehtisuonet.
  • 'Ruby Road' -lajikkeen lehdet ovat kirkkaan vaaleanpunaiset ja violetit ja niiden reunat vihreät.

Isokirjopeippejä viininpunaisen, vihreän ja kuparin sävyissä

  • 'Beale Street' -lajikkeen suuret viininpunaiset lehdet säilyttävät värinsä koko kasvukauden.
  • 'Crown Jewel' poimuilevissa viininpunaisissa lehdissä on vaaleanvihreät reunat.
  • 'Wall Street' suuret lehdet vaihtelevat kuparin sävyistä keltaoranssiin.
  • 'Bourbon Street' samettiset lehdet ovat punaruskeat, ja niiden uloimmissa reunoissa on aavistus limenvihreää.

Lisätietoa isokirjopeipistä

  • Nypi kasviin tulevat nuput pois välittömästi. Kukinta haalistaa lehtien kauniit värit.
  • Jos leikkaat kasvia säännöllisin väliajoin, siitä kasvaa tuuhea ja pensasmainen. 
  • Kasvia kasvatetaan sen värikkäiden lehtien vuoksi. 
  • Isokirjopeippi viihtyy sisällä ja kesäaikaan myös ulkona.

Löydä oma suosikkisi isokirjopeippivalikoimastamme myymälästä tai verkkokaupasta


VINKKEJÄ PUUTARHURILTA
Miriam Gysling, joka työskentelee puutarhurina ja Plantagenin asiakaspalvelussa. Miriamin sydäntä lähellä ovat ruukkukasvit, erityisesti kaktukset ja köynnösvehkat.
 

Lisää vinkkejä ja ohjeita

Tutustu valikoimaamme >>
Ohjeet huonekasvien mullanvaihtoon >>
Huonekasvien lisääminen pistokkaista – näillä ohjeilla onnistut >>

Olet tässä:


Isokirjopeippi 'Ruby Road'

Ø12 cm, Monivärinen

899
2 kpl 14,99
Lue lisää

Isokirjopeippi 'Bourbon Street'

Ø12 cm, Monivärinen

899
2 kpl 14,99
Lue lisää

Isokirjopeippi pistokas Mix

Ø6 cm, Useita värejä

399
5 kpl 12,99
Lue lisää

Isokirjopeippi 'Alligator Alley'

Ø12 cm, Monivärinen

899
2 kpl 14,99
Lue lisää
Ostoskorisi:
Tuotteita
Kokonaissumma:
Kassalle
Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. BEED2CAF-6775-4D50-832D-C19575417F8F 36C1D222-8DE3-499B-89C5-F0ACC4A3840A Created with sketchtool. 3011D877-6B37-4181-ABF0-09D8986DA7C6 Created with sketchtool. Entre Created with Sketch. 68157682-FC5A-4945-89BC-A1A195DC0E74 Created with sketchtool. F4ECEC60-D397-44D2-87E9-2D4AD35A6F11 Created with sketchtool. Icons/Menu/24px/Black Created with Sketch. order sort-alpha-desc Kysy Plantagenilta