Viisi ikivihreää pensasaitaa
Ikivihreillä pensasaidoilla luot kauniin näkö- ja tuulensuojan. Ikivihreät pensaat säilyttävät lehtensä tai havunsa koko talven ajan, joten ne suojaavat myös lumimyrskyiltä. Ohessa vinkkinä viisi sopivaa lajia.

1. Tuija
1970-luvulla tuijat olivat uusi ilmiö, mutta näitä havupuita on ollut olemassa paljon kauemmin. Tuijaa on löydetty esimerkiksi 30–50 miljoona vuotta sitten syntyneestä Itämeren meripihkasta. Viime vuosina tuijasta on tullut taas suosittu, sillä siitä saa nopeasti näkösuojan.
Tuijalajikkeita on yli 600, joista luultavasti tunnetuin on kartiotuija Brabant, joka on nopeakasvuinen ja suhteellisen edullinen. Kartiotuija voidaan leikata kartionmalliseksi. Timanttituija Smaragd on hieman ylellisempi vaihtoehto, ja sen kasvutapa on kapeampi ja kompaktimpi. Luonnonvaraisena kasvava kanadantuija Occidentalis selviää jopa kasvuvyöhykkeellä 4.
Tuijaa kannattaa lannoittaa hellävaraisesti. Se tarvitsee runsaasti vettä istutusvaiheessa, joten kasteluun kannattaa käyttää kasteluletkua. Tuijat voivat olla pitkäikäisiä, sillä vanhin elossa oleva yksilö on vuodelta 1650. Kyseessä ei siis ole ihan tavallinen laji, vaikka se saattaakin tuntua hyvin yleiseltä ja arkiselta.
Näin onnistut tuijan istuttamisessa >>
2. Kuusi ja marjakuusi
Kuusi ja marjakuusi ovat tummemman vihreitä kuin tuija-aidat ja tyyliltään klassisempia. Metsäkuusiaita vaatii säännöllistä leikkaamista, mutta hyvällä hoidolla se pysyy tiheänä ja kauniina. Metsäkuusi kestää jopa 70 miinusastetta.
Marjakuusi on ihanteellinen lauhkeammille kasvuvyöhykkeille
Marjakuusiaidat eivät ole ihan yhtä kestäviä, mutta ne selviävät hyvin lauhkeammilla kasvuvyöhykkeillä. Marjakuusi pitää ravinteikkaasta, runsasmultaisesta ja huokoisesta maaperästä. Muutamat kartiomarjakuusilajikkeet ovat todella kestäviä, kuten esimerkiksi Hillii, joka kestää -34 astetta. Lapsia ajatellen kannattaa huomioida, että laji on myrkyllinen.
Euroopanmarjakuusi - näin onnistut >>
3. Soikkolikusteri
Lehtiaidan ystäville sopivia lajikkeita ovat esimerkiksi ikivihreä likusteri Ligustrum vulgare Atrovirens, joka kestää -30 astetta. Huomaa, että kaikki likusterit eivät ole ikivihreitä ja että myös tämä laji saattaa tiputtaa paljonkin lehtiä kylminä talvina.
Soikkolikusterin etu on se, että se viihtyy varjossa ja kasvaa monenlaisessa maaperässä. Linnut käyttävät pensasaitaa mielellään asuinpaikkanaan. Kesällä pensaaseen puhkeaa pieniä valkoisia kukkia ja syksyllä mustia hedelmiä. Lehdet ovat kauniin soikeanmalliset.
4. Laakerikirsikka
Laakerikirsikan lehdet ovat jäykät ja kiiltävät, ja se on suhteellisen nopeasti kasvava, mutta jotkut lajit eivät kestä ilmastoamme. Jos sinulla on pieniä lapsia, jotka maistelevat kaikkea mahdollista, on hyvä huomioida, että lehdet ja marjat ovat myrkyllisiä. Kyseessä ei siis ole sama laji kuin laakerinlehti, jota käytetään mausteena.
Eri lajit kasvavat eri tahtiin
Kun olet valitsemassa lajia, kannattaa kiinnittää huomiota kasvuvauhtiin. Nopeiten kasvavat lajit ovat yleensä myös kaikkein herkimpiä kylmälle. Nopeasti ja leveästi kasvavia lajeja ovat Novita ja Caucasica, kun taas esimerkiksi Otto Luyken on matala sekä leveästi ja hitaasti kasvava.
Suosituimpia ovat pienikasvuiset lajit, kuten Genolia ja Rumi, joita ei tarvitse juurikaan leikata. Nämä lajit kasvavat erityisesti korkeutta ja kestävät -30 astetta.
5. Tulimarja
Jos haluat luoda huomiota herättävän ilmeen, hyviä vaihtoehtoja ovat piikikkäät tulimarjapensaat, joissa kasvaa punaisia pihlajanmarjoja muistuttavia marjoja. Tulimarja viihtyy hyvin puolivarjoisassa paikassa ja kestää kuivuutta, eikä sitä tarvitse leikata. Pensas on vaikeasti läpäistävä, sillä se on täynnä piikikkäitä oksia.
Marjat ovat lievästi myrkyllisiä ihmisille, mutta suurta herkkua linnuille. Kestävimpiä lajeja ovat P.coccinea Orange Glow, Red Column ja matalampi Anatolia. Tulimarjaan voi joskus iskeä rupi, mutta uudet hybridilajit ovat kestävämpiä kuin vanhemmat lajit. Parhaat kasvuolosuhteet ovat suojassa ja huokoisessa maaperässä.
Vaihtoehtoisia ikivihreitä pensasaitakasveja
- Muita ikivihreitä kasveja ovat alppiruusut ja laakeriheisi.
- Jos kaipaat eksoottista vivahdetta, niin bambuista mainioita ovat esimerkiksi vuoribambu Deep Forrest, joka kasvaa nopeasti suojaksi ympäröivälle maailmalle.
- Puksipuu on myös ikivihreä aitakasvi, joka kannattaa mielellään leikata muotoon.
KIRJOITTAJA
Liselotte Roll, toimittaja ja kirjailija, joka on julkaissut useita luontoa, eläimiä ja viljelyä käsitteleviä kirjoja ruotsiksi.
(Kuva: Sandra Birgersdotter Ek)