Yrtti-iiso
Yrtti-iiso, joka tunnetaan myös anisiisona, tuo iloa ja kauneutta puutarhaan. Se on muodoltaan kaunis ja omaleimainen, ja lisäksi se tuoksuu voimakkaasti ja ihanasti anikselta ja mintulta.

Tieteellinen nimi (Latinankielinen nimi): Agastache foeniculum
Heimo: Huulikukkaiskasvit (Lamiaceae)
Yrtti-iison kasvatusvinkkejä – kotonaan kukkapenkissä
Yrtti-iiso on voimakaskasvuinen perenna, jota voidaan kasvattaa yksivuotisena koko maassa. Viihtyäkseen ja kukkiakseen hyvin se vaatii kuitenkin aurinkoisen ja suojaisan paikan sekä läpäisevän maan. Maan olisi hyvä olla hyvin lannoitettua ja kosteutta pidättävää.
Yrtti-iison kasvatus siemenestä
Taimia saa toki valmiina, mutta niitä voi helposti kasvattaa myös siemenestä. Esikasvatusta varten siemenet kylvetään helmi-huhtikuussa kosteaan pintamultaan. Kylvös peitetään muovilla ja sijoitetaan noin 20 asteen lämpötilaan. Kun siemenet ovat itäneet, kylvös siirretään viileään ja valoisaan paikkaan.
Leikkaus
Yrtti-iiso ei yleensä talvehdi, vaan sitä kasvatetaan yksivuotisena. Jos se kuitenkin selviää talvesta, se leikataan keväällä maata myöten.
Yrtti-iiso – makua, tuoksua ja kauneutta
Yrtti-iisossa tuntuu olevan kaikki kohdallaan. Pensasmainen kasvi pysyy korkeudestaan huolimatta tukevasti pystyssä. Sillä on todella kauniit, herkät kukinnot täynnä pieniä sinivioletteja kukkia, ja lisäksi sen rehevä lehdistö tuoksuu ihanasti mintulta.
Yrtti-iiso on näyttävä valinta kukkapenkkiin, ruukkuun tai parvekelaatikkoon. Yrtti-iison kauneusarvot ovat kiistattomat, ja sen suipot, teräväkärkiset ja sahalaitaiset lehdet ovat kauniin vehreyden lisäksi hyödyllisiä.
Lehdissä on voimakas tuoksu ja aromi, mistä syystä niitä käytetään monin tavoin niin teeyrttinä kuin erilaisten ruokien maustamiseen. Sitkeä yrtti kestää kuivuutta, kuumuutta ja jonkin verran kylmyyttäkin, joten sen avulla saadaan helposti puutarhaan tuoksua ja väriä sekä mahdollisuuksia jännittäviin uusiin makuelämyksiin.
Vaikka yrtti-iiso kukkii vasta loppukesästä, se kukkii pitkään. Sen kauniista sinivioletista kukinnasta saadaan nauttia heinäkuusta jopa lokakuuhun saakka kukkapenkissä tai ruukussa.
Sen lisäksi, että violetit kukat ovat kauniit katsella, niistä saa nauttia myös muilla aisteilla: kukkiva yrtti-iiso sulostuttaa puutarhaa ihanalla tuoksullaan. On monia syitä valita yrtti-iiso komistamaan puutarhaa!
Perennatietoa pähkinänkuoressa
- Tuoksuu anikselta ja mintulta.
- Lehtiä voidaan kuivattaa teeksi tai mausteyrtiksi.
- Houkuttelee runsaasti perhosia ja mehiläisiä.
- Peräisin Pohjois-Amerikasta.
- Tunnetaan myös nimillä anisiiso ja anisiisoppi.
- Saatavilla useita lajikkeita.
- Voi kasvaa jopa metrin korkuiseksi.
- Monivuotinen, mutta ei yleensä talvehdi.
Lue lisää
Vaiheittaiset ohjeet onnistuneeseen esikasvatukseen >>
Vinkkejä kasvien leikkaamiseen >>