Kirvat – harrastajaviljelijän vitsaus
Kirvoja on kaikissa puutarhoissa. Ne imevät ravintoa kasvien lehdistä ja heikentävät niiden hyvinvointia. Jos kirvojen määrä on todella suuri, ne voivat tuhota kukinnan ja sadon. Lue tästä, miten voit torjua kirvoja kestävin keinoin.

Kirvalajeja on satoja jo pelkästään Pohjoismaissa, ja useat lajit voivat saada useita poikasia päivässä. Aina lisääntymiseen ei edes tarvita urosta, sillä joissain tapauksissa naaraat voivat synnyttää itsensä klooneja ilman hedelmöittymistä. Osa kirvoista on siivekkäitä, ja ne voivat lentää uusiin kasveihin. Näin kirvat voivat vallata hetkessä suurenkin alueen.
Kirvat luovat nahkansa kasvaessaan aikuisiksi ja vaaleat toukkanahkat jäävät lehdille. Kirvat viihtyvät parhaiten nuorissa versoissa ja lehtien alapinnoilla. Jos kasvin lehdet ovat kääriytyneet rullalle, kirva on suihkuttanut siihen myrkkyä, mikä estää kasvia kasvamasta.
Sienitautien riski
Sen lisäksi, että kirvat heikentävät kasveja imemällä niistä ravintoa, ne jättävät jälkeensä tahmeaa ulostetta eli sokeripitoista mesikastetta. Ilmassa leijuvat sieni-itiöt tarttuvat niihin helposti, ja kasvi voi saada sienitaudin, esimerkiksi nokihärmän.
Jotkut muurahaislajit pitävät makeasta mesikasteesta ja lypsävät sitä kirvoista. Vastapalveluksena muurahaiset suojelevat kirvoja petohyönteisiltä, kuten leppäkertuilta. Vaikka kirvat aiheuttavatkin harmia viljelijälle, on olemassa useita keinoja niiden vähentämiseksi.
Suosi petohyönteisiä
Kirvojen määrän rajoittamiseksi on tärkeää puuttua niiden invaasioon aikaisessa vaiheessa. Suosi niiden luonnollisia vihollisia, kuten leppäkerttuja, isopihtihäntiä, kätköpistiäisiä, verkkosiipisiä ja kirvaleijonia (harsokorentojen toukkia), sillä nämä kaikki syövät massoittain kirvoja.
Jos puutarhassa on petohyönteisiä, kirvat ovat harvoin ongelma. Petohyönteiset taas pitävät monimuotoisuudesta.
Viljelemällä useita erilaisia kasveja ja kukkia luot ympäristön, joka suosii kirvojen vihollisia. Kirvat eivät niissä viihdy, sillä ne pitävät monokulttuurista eli monimuotoisuuden vastakohdasta.
Kun isolla pinta-alalla kasvaa vain yhtä kasvilajia, kirvoilla on saatavana suosikkiravintoaan yllin kyllin. Kannattaa siis sekoittaa eri lajeja reippaasti kukkapenkkeihin ja kasvimaalle.
Toinen tapa suosia petohyönteisiä on laittaa niille pesä. Leppäkerttuhotelleja voi ostaa ja pihtihäntäiset piiloutuvat mielellään kostutettuun rullattuun sanomalehteen. Aseta petohyönteisten houkuttimet ja pesät lähelle kirvayhdyskuntaa, niin ne lähtevät pian ajojahtiin.
Vahvat ja terveet kasvit
Kirvat asettuvat mielellään heikkoihin kasveihin, joten on tärkeää pitää kasvit hyvinvoivina ja vahvoina, jolloin ne pystyvät suojautumaan hyökkäyksiltä. Lannoita ja kastele kasveja säännöllisesti. Kuivuneet taimet houkuttelevat enemmän kirvoja, sillä niissä on suurempi sokeriliuospitoisuus. Siksi kirvat ilmestyvät paikalle, kun ulkona on kuivaa.
Luonnonmukaiset menetelmät
Hyönteismyrkkyä ei kannata käyttää kirvoihin, sillä myrkky tappaa samalla myös petohyönteiset, kirvojen viholliset. Kestää kauan ennen kuin muut hyönteiset palaavat myrkytyksen jälkeen, mutta kirvat voivat lisääntyä nopeasti uudelleen ja niiden määrä voi olla entistä suurempi. Kirvat siis lisääntyvät entistä enemmän, jos niistä yrittää päästä eroon hyönteismyrkyllä. Sama koskee myös esimerkiksi hyttysiä ja useita tuhohyönteisiä.
Itse tehty suopavesiliuos on hellävaraisempi keino ja silti tehokas, kun se on suunnattu suoraan kirvoihin.
Suopavesiresepti kirvojen torjumiseksi
- 1dl suopaa (vihreää suopaa)
- 4 dl vettä
- (Voit myös lisätä muutaman tipan punaista spriitä, joka kuivattaa kirvat, mutta se voi tehdä kasveihin palovammoja aurinkoisella säällä. Yleensä pelkkä suopa riittää hyvin.)
Voit myös nitistää kirvat kuoliaiksi tai ruiskuttaa kovalla paineella vettä niiden päälle, jolloin ne tippuvat maahan petohyönteisten ruoaksi. Kirvojen kansoittamat alueet on joskus myös mahdollista leikata pois kasvista. Esimerkiksi härkäpavussa kirvayhdyskunnat viihtyvät kasvin yläosassa.
Myös kasveihin laitettavat liimanauhat ovat kätevä keino kirvojen torjuntaan.
7 vinkkiä: Kirvojen torjuminen
|
Kirvat ovat luonnollinen osa puutarhaa, joten ihan kokonaan niistä on vaikea päästä eroon. Ainutlaatuisen lisääntymiskykynsä ansiosta niitä todennäköisesti esiintyy silloin tällöin, mutta onneksi ne on helppo saada kuriin.
KIRJOITTAJA
Liselotte Roll, toimittaja ja kirjailija, joka on julkaissut useita luontoa, eläimiä ja viljelyä käsitteleviä kirjoja ruotsiksi.
(Kuva: Sandra Birgersdotter Ek)